Stalker L.S

Five

Louis

Kun seuraavana aamuna heräsin omasta sängystäni, en vieläkään tiennyt olivatko eilisen tapahtumat totta vai olinko nähnyt vain normaalia oudompaa unta. Yhdestä asiasta olin ainakin yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia varma, nimittäin siitä että se mies ei voinut olla eikä ollut Harry. Se vain ei ollut mitenkään mahdollista vaikka kuinka haluaisinkin uskoa niin.

Hieroin hetken silmiäni istuen sänkyni reunalla ja päätin vihdoin nousta ylös. Puin päivävaatteet päälleni ja laahustin keittiöön.

Suuntasin suoraan jääkaapille ja tutkin sen sisältöä. Yllätyksekseni huomasin että jääkaapissa oli oikesti ruokaa. Ainakin jokin osa eilisestä siis oli totta.

Nappasin lopulta jogurttipurkin jääkaapista ja paiskasin sen oven kiinni käyttäen ehkä vähän turhan paljon voimaa. Otin vielä laatikosta lusikan ja rymähdin tuolille istumaan tiputtaen jogurttipurkin pöydälle.

Juuri kun olin saanut purkin auki ja olin aloittamassa syömään, ovikello alkoi soida eteisessä.

Itsekseni jupisten nousin tuolilta ja vaelsin eteiseen. Rämpläsin hetken lukon kanssa ennekuin sain oven auki paljastaen sen takana seisoskelevan parhaan ystäväni. Siirryin pois Liamin edestä ja palasin keittiöön jatkamaan aamupalan syömistä.

"Moi" Liam tervehti istuessaan minua vastapäätä pöydän ääreen. "Miten sulla on mennyt?" Tuo jatkoi.

"Ihan hyvin kai." Huokaisin välittämättä siitä miten poissa olevalta kuullostin.

"No kerros Liam sedälle mikä painaa mieltäsi."

Harkitsin hetken pitäisikö minun kertoa siitä oudosta tapahtumasta vai ei, ja lopulta päätin avautua Liamille.

"Älä pidä mua sitten ihan hulluna, mutta siis mulle taphtui eilen yks tosi outo juttu." Aloitin.

"En pidä jatka toki." Liam hoputti kun hiljennyin hetkeksi miettimään miten kertoisin sen Liamille kuulostamatta ihan mielipuolelta.

"No siis eilen kun mä menin käymään sillä yhellä kalliolla, millä me sillon vuosi sitten käytiin Harryn kanssa muutaman kerran, ensinnäkin kun mä menin sinne siellä oli jo joku. En tiedä kuka se oli, koska en nähnyt sitä kunnolla kun sillä oli huppu päässä ja se lähti sieltä melko nopeesti. No ei siinä vielä mitään mutta sitten kun mä olin lähdössä sieltä niin ensin mulla oli semmoinen tunne että mua seurataan. Sitten kuulin semmosen rasahduksen kun oksa menee poikki mun selän takaa. Säikähdän sitä sitten niin paljon että lähen juoksemaan ihan täysillä. Ja lopulta kompuroin omiin jalkoihini ja lennän mahalleni keskelle sitä polkua. Yritän sitten päästä ylös mutta kaadun uudestaan. Se tyyppi joka seuras mua sai mut sit kiinni. Yllätyin ihan tosissani kun se tyyppi autto mut ylös ja kyseli et sattuiko mua kun mä kaaduin. No seisottiin siinä sit hetki ihan hiljaa kunnes, sielt kauempaa metiköstä alkoi kuulua ääniä. Se mies sitten jostain syystä veti sit mut yhen puskan taakse piiloon sitä kuka ikinä siellä mettässä liikkuikaan. Sit se tyyppi joka liikku siel mettäs olikin yhtäkkii sen puskan edessä jonka takana me piileskeltiin. Se huhuili sitä miestä. En sit tiiä miks se mies oli siltä piilossa. No se tyyppi sit lähti siitä ja me kykittii viel hetken aikaa sen samaisen puskantakana kunnes sit todettiin et se tyyppi oli mennyt jo. Sit se mies lähti kans pois ja olin niin hämmentyny sen kaiken jälkeen etten tienny mitä ois pitäny tehdä ni lähdin sit kotiin." Selitin Liamille koko tarinan parhaani mukaan.

"Okei sul on ollu jännää." Tuo naurahti kuin asia olisi ollut jotenkin etikoisen hauska.

"Tos ei ollu mitään hauskaa." Mumisin ja tungin lisää jogurttia suuhuni.