Stalker L.S

Twelve

Harry

Olimme juuri hetkisitten syöneet ja olin päättänyt lähteväni lenkille, näyttihän ulkona olevan erittäin kaunis ja aurinkoinen sää, mikä oli poikkeuksellista, sillä Lontoossa sataa tosi usein. 

Vedin takin päälle ja potkaisin lenkkarit jalkaan. Juuri kun olin astumassa ovesta ulos, joku tarttui minua käsivarresta ja ovi vetäistiin edestäni kiinni.

"Mihin sä luulet meneväs." Louis tiuskaisi pitäen minua painettuna ovea vasten.

"Mä olin menossa vaan lenkille." Mumisin.

"Et sä voi mennä ulos." Louis mumisi.

"Ja miks muka?" Kysyin kulmiani kohottaen.

"Koska Cody on yhä vapaana siellä jossain, enkä haluu joutuu taas eroon susta." Louis selitti.

"Hei mä en jää kiinni. Mä lupaan olla varovainen ja kiertää kaikki sellaiset paikat kaukaa, jossa se voisi olla." Yritän parhaani mukaan vakuuttaa Louisia, sillä haluan todellakin kerrankin kulkea ihan yksin ja kaikessa rauhassa ulkona ilman minkään laista vahtimista.

"Mä en uskalla päästää sua, ainakaan yksin. Jos vaikka Zayn lähtis sun mukaan tai voinhan mäkin lähteä, itse asiassa mä lähden sun mukaan." Louis selitti alkaen vetää takkia päälleen mutta estin tuota.

"Jos kumminkin käyt kysyy siltä Zaynilta jos se lähtis." Mumisin.

"Ai mun seura ei kelpaa herralle. Vielä hetkisitten sä olit puristaa mut kuoliaaksi kun sulla oli muka ollu niin kova ikävä, mut ei sitten. EN OLIS LÄHTENYKKÄÄN SUN MUKAAS!" Louis kiljui ja tömisteli keittiöön.

"HEI KULTA ÄLÄ VIITTI! ET SÄ VOI SUUTTUU TOLLASESTA!" Huusin tuon perään.

"MÄ SUUTUN JUST SIITÄ MISTÄ HALUUN SUUTTUA!!!" Kuului vastaus keittiöstä.

Tuhahdin vain itsekseni ja painelin ovesta ulos paiskaisten sen kiinni perässäni. Olin päässyt melkein kävely tielle asti kun ovi aukesi ja Louis juoksi perääni.

"Et sä voi lähteä minnekään ilman et sulla on joku sun mukana. Me ei voida ottaa yhtään turhia riskejä nyt! HARRY EDWARD STYLES NYT HETI TAKASIN!!!!" Louis kiljui  pihasta kun olin lähtenyt jo juoksemaan tietä pitkin. Minulla ei ollut aikomustakaan kääntyä takaisin ainakaan ihan hetkeen. Jos Louis haluaa olla tuollainen olkoon sitten mutta minä en jää kuuntelemaan tuollaista ihme holhousta.

Hölkkäsin hetken matkaa ilman minkään laista määränpäätä, kunnes lopulta päädyin muutaman kilometrin päässä olevaan puistoon. Hölkkäsin pitkin puiston soraista polkua ja hetken päästä päätin pysähtyä tasaamaan hengitystäni. Kylkeenikin oli alkanut pistää inhottavasti ja tiesin heti sen johtuvan liian nopeasti liikkeelle lähdöstä. En tosiaankaan ollut mikään huonokuntoinen, sillen entisen? työni takia voinut olla huonossa kunnossa. Tiesin että minun olisi ollut parempi kävellä silloin ensin hetki, eikä noin vain sännätä juoksuun, mutta minkäs voit kun poikaystävä yrittää hyppiä silmille. Louis kyllä osaa sitten välillä olla jääräpäinen.

Pysähdyin polun reunaan ja kyykistyin nojaamaan reisiini, vein toisen käteni kyljelle siihen kohtaan mistä pisti ja tasailin hetken hengitystäni. Hengitin hitaasti ja syvään, sisään ja ulos niin kauan että kipu kyljessäni oli loppunut ja hengitykseni tasaantunut. Nousin hitaasti taas seisomaan kunnolla ja päätin kävellä hetken ympäri puistoa. Lopulta hetken kuluttua olin päätynyt istumaan penkille ja mietin itsekseni asioita, kuten miten pääsisimme eroon Codysta ja olisiko Lou vielä vihainen minulle palatessani kotiin.

Heräsin ajatuksistani, kun viereeni istui joku. Henkilö oli erittäinkin tuttu. Mitä ihmettä hän teki täällä?

"Hei Harry! Ei ollakaan nähty hetkeen! Ihana nähdä sua taas bro!" Ed hymyili ja ojensi kätensä halatakseen minua, johon ilomielin vastasin.