Stalker L.S

Eleven

Biisiksi muista Essi laittaa tohon ylös haloo Helsingin rakas.

Louis

Haukottelin erittäin pitkään ja venytin käsiäni sivuilleni. 

"Ai! Älä huido." Kuului matala ääni vierestäni, kun olin ilmeisesti huiskaissut vieressäni makaavaa ihmistä naamaan. Ääni kuulosti erittäin tutulta, mutten jaksanut miettiä sitä sen enempää sillä olin hyvin väsynyt. Ummistin silmäni kiinni tiukasti, sillä ikkunasta tuleva auringon valo häikäisi silmiäni. Tarrauduin kiinni vieressäni makaavasta kehosta ja painoin pääni miehen rinnalle yrittäen jatkaa uniani, mutta se oli vaikeaa sillä "tyynyni" liikkui ylös ja alas kun mies nauroi. 

"Älä naura, mä yritän nukkua täällä. Mä näin just hyvää unta siitä että mä sain mun Harryni takaisin." Mumisin.

"Enkeli, mä oon täällä nyt." Mies kuiskasi ja avasin silmäni tunnistaessani äänen. Silmäni pyöristyivät varmaan lautasen kokoiseksi kun näin unisen Harryn edessäni.

"Sano et tää on taas jotain liian hyvää unta." Kuiskasin epäluuloisena.

"Rakas mä olen tässä. Oikeasti." Harry hymyili niin että tuon ihanat hymykuopat olivat näkyvillä.

"Mu mutta miten sä muistat mut?" Kysyin yhä epäillen näkeväni vain unta, josta lopulta heräisin yksin omaan sänkyyni.

"Tottakai mä muistan sut kulta. Miten jonkun noin suloisen ihmisen voisi muka unohtaa?" Harry hymyili ja painoi nopean suudelman huulilleni.

"Harry nipistä mua. Tää vaan ei voi olla totta. Tää on aivan liian hyvää ollakseen... Ai Saatana! Miks sä noin teit?" Kysyin mutristaen huuliani ja hieroin olkapäätäni toisella kädelläni.

"Anteeksi rakas. Sä käskit nipistää." Harry mumisi.

"Mutta se sattui. En mä olettanut että se sattuu. Hetkinen! SE SATTUI, ELI SÄ OOT OIKEESTI SÄ!!!" Kiljaisin ja painoin pieniä suudelmia ympäri Harryn ruhjeisia kasvoja, Harryn vain nauraessa käytökselleni. "Mulla oli niin kova ikävä sua!" Vinkaisin kun, onnenkyyneleet valuivat loputtomina virtoina kasvoillani. 

"Hei kulta, sulla ei oo mitään syytä itkeä. Enhän mä koskaan edes lähtenyt minnekkään." Harry nauroi ja suuteli poskeani.

"Sä olit pitkään pois mun luota, mutta nyt sä oot täällä ja mä en vois olla onnellisempi." Selitin.

"Mullakin oli sua ikävä kulta. Se oli hirveää, kun en muistanut kuka sä olet mut muistin kyllä, että sulla oli joku hyvin tärkeä merkitys mun elämässä ja nyt mä tiedän että sä olet mun ainut ja oikea rakastettu, ja ehkä jopa tuleva aviomies." Harry puhui ja tällä kertaa Harrykin itki.

"Harry, mä rakastan sua niin paljon." Kuiskasin ja tunsin kuinka sydämeni hakkasi rinnassani nopeasti. Kumarruin hieman eteenpäin ja painoin huuleni Harryn huulille suudellen tuota hellästi ja pitkään. Vein käteni Harryn pitkien kiharoiden hiusten sekaan, kun Harryn kädet löysivät paikkansa lantioltani.

"Mmmh Louis. Mä rakastan sua niin paljon etten edes itse ymmärrä sitä." Harry mumisi suudelman lomasta. Suudelma muuttui hetki hetkeltä intohimoisemmaksi, mutta juuri ennen kuin se ehdi edetä minnekään meidät keskeytti, kolaus joka johtui siitä kun makuuhuoneen ovi revähti auki paljastaen meidän tekoblondin ystävämme.

"Ääääk hyi! Zayn apua! Zayn apua Larry nuoleskelee!" Niall kiljui ja lähti ulos ovesta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Makasimme Harryn kanssa hetken aivan hiljaa kunnes me molemmat repesimme nauramaan. 

"Ehkä meidän pitäis nousta ylös." Totesin kun olimme lopulta rauhoittuneet. Nousin istumaan sängyllä ja olin nousemassa pois, kun Harry nappasi käsivarrestani kiinni ja veti minut takaisin sänkyyn tai paremminkin päälleen makaamaan ja veti peiton meidän molempien ylle kietoen kätensä niin tiukasti ympärilleni ettei minulla olisi mitään mahdollisuutta päästä pois ennen kuin Harry olisi valmis päästämään minusta irti.