the Pirate's life Maailman ääriin

1. Todellisuus

-Keitä olette, ja miten pääsitte tänne? alkukantaisissa vaatteissa oleva nainen kysyy uhkaavasti ja tuo veitsensä lähemmäs kaulaani.

-Olen kapteeni Lola Sparrow ja olin ankkuroimassa saarelle, kun yhtäkkiä olimmekin täällä! ärähdän jo viidennen kerran.

-Se ei ole mahdollista! Kukaan ei ole ylittänyt portaalia yli tuhanteen vuoteen! nainen huutaa päin naamaani. Silloin minulla naksahtaa.

-Ei ole minun vikani, jos sinun typerä portaalisi sattui minun laivani eteen, kun olimme ankkuroimassa saareen! Sinulla ei ole mitään oikeutta huutaa minulle! karjun päin naisen naamaa.

-Olen kapteeni Sparrow ja minulle ei kukaan uhittele! huudan vielä. Riistäydyn irti köysistä, jotka pitävät minua kiinni pylväässä. Ryntään kohti miestä, jolla on aseeni. Syöksyn polvillani hänen jalkojensa juureen ja isken kämmeneni sivusyrjällä häntä polvitaipeeseen. Miehen polvet notkahtavat ja salamana nappaan miekkani. Hyökkään kohti tuota ärsyttävää naikkosta, joka ei selkeästikkään ymmärrä omaa parastaan.

Kaikki tapahtuu nopeasti. Pari hyökkäys liikettä ja nainen seisoo seinää vasten kummatkin miekkani kurkullaan.

-Olen kapteeni Sparrow, ja minä en pidä ärsyttämisestä, sihisen naisen korvaan.

-Jätä hänet, kapu, Milon huokaisee. -Hänestä voi olla hyötyä.

Huokaisten löyhään otettani.

-Nyt on sinun vuorosi selittää, murahdan. -Mikä tämä paikka on?

-Tämä, on todellisuutesi tuolla puolen, nainen ärähtää. -Kuljitte tänne portaalin kautta, joka ilmestyy kerran kymmenessä vuodessa aina eri paikkaan.

-Ja tietenkin se sattui juuri meidän kohdallemme! joku miehistöstäni valittaa, mutta lopettaa yhdellä murhaavalla vilkaisulla.

-Mitä minun pitäisi tietää tästä, todellisuuden tuolla puolen paikasta? kysyn uhkaavasti.

-Se sinun pitää selvittää itse.

Vapautan miehistöni ja marssin ulos teltasta, jonne meidät oli "vangittu". Vuosisadan huonoin vankila, jos saan sanoa.

Marssin joukkoni kanssa päättäväisenä ulos teltasta. Ihmiset kääntyvät katsomaan meitä. Pysähdyn kuin seinään.

-Onko tuo mitä luulen sen olevan? kysyn Ethanilta.

-Luulen, että se on juuri se, Ethan sanoo. -Se on kolmipäinen koira.

-Miten se on mahdollista? Milon murahtaa.

-Todellisuutemme tuolla puolen, kuiskaan ja katselen ympärilleni. Taivaalla leijailee suuria värikkäitä lintuja. Poluilla juoksentelee erilaisia kummallisia eläimiä. Yhdeksän häntäinen kissa kipittää ohitsemme ja hevonen, jolla on kaksi sarvea turvallaan tuijottaa meitä.

-Mitäs nyt kapu? joku miehistöstä uikuttaa.

-Ai mitäkö tehdä? Hankkiudutaan pois täältä ja kiiruhdetaan Coléreen! ärjäisen.

-Mutta... eikös portaalin pitänyt aueta kerran kymmenessä vuodessa? Ethan sanoo varovaisesti. Heitän raivoissani hopeisen tikarin keskelle vesimelonia.

-Kymmenen vuotta?! Pitääkö minun odottaa kymmenen vuotta, jotta minut julistetaan merirosvokapteeniksi?! karjun ja saavutan viimeistään nyt kaikkien eläinten ja ihmisten huomion.

-Minä en tasan tarkkaan jää tänne kitumaan kymmeneksi vuodeksi! ärjyn ja olen jo valmis heittämään toisenkin tikarin, mutta Ethanin karkea käsi tarttuu ranteestani.

-Lola hengitä, sinusta tulee kyllä merirosvokapteeni, Ethan sanoo rauhoittelevasti. Puhallan ilmaa ulos ja vedän sitten ilmaa sisään.

-Miten voin koskaan saavuttaa sitä arvonimeä, jos kidun täällä pirun tuolla puolen!

-Voisimme kutsua tätä paikkaa Ttp:ksi! joku yli-innokas tykkimies hihkaisee. Mulkaisen häntä.

-Paikka, jolla viivymme vain hetken, ei tarvitse lempinimeä, Willow, sanon kireänä. -Missä minun laivani on?

-Tuolla se näyttäisi olevan, Milon sanoo ja osoittaa jotakin laiturin kaltaista. Marssin kuin myrskypilvi laivalleni ja kiipeän kannelle.

-Minä en ryövännyt kuninkaan laivastoa vain siksi, että jumittuisin Ttp:eelle! huokaisen ja heitän tikarin mastoon maalatun maalitaulun keskelle. Miehistöni kyllästyi varomaan ilmaa halkovia tikareitani jo parin ensimmäisen viikon aikana ja maalasivat minulle maalitauluja ympäri laivaa. Ne ovatkin olleet kiivaassa käytössä.

-Lola, sinun kannattaa nyt siirtyä omaan hyttiisi ja miettiä, Ethan sanoo ja ohjaa minut hyttini ovelle.

Mitä? Mitä minun pitäisi miettiä? Ajattelen vain koko ajan tätä hullua paikkaa ja huonoa onneani.

Merirosvokapteeneiksi pääsevät vain parhaat merirosvot. Minä saavuttaisin sen tittelin nopeasti, mutta typerä portaali päätti ilmestyä juuri minun reitilleni! Isä tulee pettymään.

-Hei kapu! Sulle ois vieras! kuuluu kannelta. Marssin ulos hytistä ja katson päästä varpaisiin naista, joka uhkaili minua aiemmin.

-Haluatko uusinta ottelun? kysyn ivallisesti.

-En, haluan viedä teidät pois täältä, nainen vastaa minulle. -Nimeni on Anya.

-No Anya, sinä olet juuri se, mitä minä nyt tarvitsen, sanon ivallisen hymyn levetessä huulillani.