7. Uppoaminen

92 8 1
                                    

-Mitä?! huudahdan järkyttyneenä ja ryntään pää kolmantena jalkana kannen alle ja ruumaan. Vettä yltää jo portaisiin asti.

-Miten... ?

-Ei ole niin uusi juttu, että ammutaan tykeillä vesirajan alle, Ethan murahtaa. -Voiko sitä tukkia?

-Ehkä, reikä on tosin iso, mutta eiköhän täältä jostain tynnyrin kappaleesta siihen tukko saada.

Mieleni tekisi huuta ja riehua.

-Ethan, jäikö yhtään käyttökelpoista tavaraa, jolla tuo saataisiin kuntoon, kun kevensitte laivaa? mumisen hyytävällä äänellä ja käännän katseeni hitaasti Ethaniin, joka näyttää miettivän kuumeisesti ratkaisua.

-En ti...

-Älä sano ettet tiedä, tutki asiaa! karjaisen ja saan heti iskun kylkeeni.

-Olet tämän laivan kapteeni, minun kapteenini, mutta et voi aina tosipaikan tullessa sysätä minua pois luotasi! Ethan ärähtää. -Vai joko olet unohtanut sen vuorovesi jutun?

Enempiä sanomatta hän kumartuu suutelemaan minua kevyesti. Vasta silloin tajuan, kuinka paljon häntä kaipaan. Vastaan suudelmaan aikailematta.

-Ja meno on taas niinkuin purjehduksen alussa! Milon tuhahtaa ja kääntää katseensa. -Pusuja jaetaan joka paikassa ja rosvous jää kakkos sijalle!

Vetäydyn suudelmasta ja mulkaisen Milonia, mutta olen näkevinäni hymyn tämän huulilla, ennenkuin hän käännähtää ja lähtee etsimään paikkaustarvikkeita.

-Eikös muutama lauta ja naulat riitä, Ethan toteaa ja katsoo lisääntyvää vesi määrää.

-Ja miten tästä vedestä päästään eroon? huokaisen ja nappaan peltiämpärin portaista. -Pitääkö meidän kantaa vettä kannelle ja heittää mereen ja ravata takaisin tänne?

-Noh, jätetään se Coléren huoltoryhmän huoleksi, Ethan naurahtaa. -Kunhan ensin päästään sinne asti.

Sitten Ethan painaa huulensa nopeasti otsalleni ja hetkessä hän jo harppoo Milonin perään.

-Tämä on kyllä ollut yksi huono onnisimmista purjehduksistamme tähän asti, Hawk, joka kahlaa vyötäröään myöten vedessä, mutisee ja heittää minulle veden pinnalla kelluvan huivin.

-Älä nyt, päästiinhän me ehjin nahoin pois kahdeksannelta mereltä! naurahtan ja nappaan vettä valuvan märän huivin. Väännän siitä vettä pois hymyillen.

-Tuleepahan ainakin ruuma siivottua, Hawk naurahtaa ja jää leveä virne kasvoillaan tuijottamaan minua.

-Isä tappaa minut, kun saa kuulla tästä, huokaisen ja istahdan kuiville portaille. -Miksi veden pinta ei enää nouse?

Tarkkailen vettä, jota ei totisesti tulee enää enempää.

-Hmm...? Hawk mumisee ja kahlaa reiän luo. -Se... sen eteen on tarttunut ulkopuolelta jotain!

-Mitä? Oikeasti! hihkaisen hyppään pystyyn.

-Ei älä, kapteeni, sulla on tärkee tapahtuma edessä eikä sinne siedä mennä märkänä! Hawk naurahtaa hieman vaivautuneena pysäyttäen yritykseni hypätä hänen luokseen.

-Ahaa, nytkö sä oot jo joku henkilökohtainen neuvonantaja? tuhahdan ja istahdan takaisin portaille.

-Voisin ollakin! Ei Milonilla ole niin paljoa aikaa, että se ehtis vahtia sun jokaista tempausta, Hawk sanoo vakavana. Avaan jo suuni sanoakseni jotain kipakkaa, mutta Ethan keskeyttää minut.

-Lola, Hawk, hän murahtaa ja jää tuijottamaan Hawkia murhaavasti.

-Ethan, Hawk vastaa samalla, hyytävällä äänensävyllä.

-Minulla on hyviä uutisia! hihkaisen keskeyttäen välikohtauksen. -Reikä on tukittu!

-Niinhän se taitaa olla, Ethan murahtaa. -Milon riskeerasi henkensä tukkiakseen sen.

-Mitä? sanon järkyttyneenä. -Mikä sen tukkii?

-Aselaatikko, Milon naulasi sen siihen ja on vain tuuria, että hän on nyt laivan kyydissä.

Ryntään pystyyn ja harpon portaat ylös kannelle. Milon makaa lähellä reelinkiä henkeä haukkoen.

-Milon! henkäisen ja juoksen perämieheni luo.

-Kapu, en taida olla enää huippukunnossa, mies naurahtaa ja alkaa sitten yskiä.

-Auttakaa Milon hyttiinsä, sanon lähellä oleville.

Käännän katseeni Coléren linnoitukseen.

-No, ainakin Blue Rebel on pinnalla, Ethan mutisee ja raaputtaa niskaansa.

-Niin, lukuunottamatta reikää kyljessä, kuluneita reelinkejä ja halkeamaisillaan olevia lautoja keulassa, naurahdan. -Niin laivani on huippu kunnossa!

-Jep jep, eiköhän etsitä telakka, Ethan hymähtää ja kävelee ruoriin.

-Anya! kutsun oppilastani ja pian hän onkin jo edessäni.

-Niin kapu?

-Pääset pian merirosvo linnoitukseen, valmistaudu, sanon hymyillen ja lähden sitten Ethanin perään.

-Ovatkohan kaikki kolme kauhua siellä? Ethan miettii.

-Onkohan Fred siellä? Tai äiti? minä puolestani mietiskelen. -En ole nähnyt heitä aikoihin.

-Se selviää sitten, kunhan saadaan Blue laituriin ja etsiydytään linnoituksen sisälle, Ethan hymähtää ja pyöräyttää ruoria.

-Niin, sitten se selviää, huokaisen kaihoisana ja katselen kalliosta kojoavia muureja.

Hei kaikki!

Tästä tuli vähä lyhyempi mitä yleensä luvut, mutta luku mikä luku.

Kysymys: te, jotka kirjoitatte tarinoita Wattpadiin, niin suunnitteletteko te tekstinne etukäteen?

Sen pidemmittä puheitta, heippa taas ja hyviä lukuhetkiä!

the Pirate's life Maailman ääriinNơi câu chuyện tồn tại. Hãy khám phá bây giờ