the Pirate's life Maailman ääriin

5. Valjastus

-Hawk, heitä tänne ne! Ethan karjuu ja Hawk heittää hanskat hänelle. Ethan vetää nopeasti hanskat käteensä ja alkaa kiskoa kettingistä. Merihirviö karjaisee ja kääntyy Ethanin haluamaan suuntaan.

-Hawk, tänne! Milon karjuu ja ottaa paremman otteen kettingistä.

Minä puolestani katselen laivan keulasta merihirviötä, jonka valjastimme tuskallisesti puolituntia sitten. Se osoittautui helpommaksi kuin luulin, nuori rumilus oli ollut nukkumassa aika pinnassa ja meidän tarvitsi vain kiertää sen taakse ja heittää ketju sen eteen. Kun se heräsi, se ei edes huomannut kettinkiä ja syöksyi suoraan päin sitä, törmäsi siihen ja lähti vetämään meitä hurjaa vauhtia.

Sillä aikaa, kun minä etsin portaali saarta, kettingissä roikkuu yhteensä 15 miehistöni jäsentä yrittäen pitää laivan ohjaamassani kurssissa.

Anya ei ollut uskoa, että suunnitelmani toimii ja melkein pyörtyi, kun näki meri rumiluksen uimassa laivan keulassa.

-Hei Sparrow! Näkyykö sitä saarta? Milon ärjyy ja riuhtoo kettingistä, jotta merihirviö pysyisi kurissa.

-Ei! Eikun... Ei! huudan ja tähyän merelle. -Anya!

-Niin kapu? oppilaani kysyy viereltäni.

-Kiipeä märssykoriin ja tähyä saarta, murahdan. -Enemmän vasemmalle! huudan sitten miehistölle. Anya puolestaan ryntää kohti verkkoa, jota pitkin kiivetään mastoon.

-Filip! Paljonko meillä on aikaa?! huudan karttamiehelleni, joka parhaillaan yrittää löytää lupaavia saaria.

-Noin 30 minuuttia! Filip vastaa. -Sen pitäisi olla jo lähellä!

Jos joku kysyisi, mikä on hulluinta, mitä olen tehnyt, niin kertoisin tämän tarinan. Tosin kukaan ei koskaan kysy minulta mitään, sillä ehdin joko kolkata tai tappaa lähestyjän.

-Hei! Se on tuolla! Se on tuollaa! Anya kiljuu maston nokassa. Ryntään reelingille ja tähyän merelle. Siellä se on!

Tuo pirullinen saari, joka kiskoi minut tänne jumalan hylkäämään paikkaan, josta pois pääsy on miltei mahdotonta, on tuossa laivani edessä, karikon takana. Jep, karikko.

-Sinne siis! Milon ärähtää ja odottaa suunta ohjeita.

-Edessä on karikko! Emme pääse sen yli! vastaan ärtyneelle perämiehelleni. -Jyrkkä tyyrpuuri! Kierretään se!

Laiva kääntyy natisten, kun merihirviö kiidättää meitä perässään. Tuosta otuksesta täytyy päästä eroon jossain vaihteessa. Se ei olisi hyväksi minun maailmani tasapainolle. Meriotus ui karikon vierellä.

-Tuossa! Tuosta pääsee saarelle! huudan miehistölle. -Tiukka paarpuuri!

Miehistöni kiskoo ketjuista kädet verillä ja merihirviö kääntyy paarpuuriin ärjyen.

-Vauhtia on liikaa! Päästäkää irti! huudan, kun laiva syöksyy kohti saarta. Miehet päästävät irti ja syöksyvät katkaisemaan laivaan kiinnitettyjä kettinkejä. Toinen kettinki katkeaa kalahtaen, mutta toinen jää vielä kiinni. Tämän seurauksena merihirviö kaartaa oikealle keventyneen lastinsa seurauksena.

-Katkaiskaa se! karjun ääni hiukan täristen. Laiva heittelehtii aallokossa hurjasti ja puu natisee katkeamaisillaan.

Käännyn katsomaan miehistöäni, joka yrittää katkaista paksua kettinkiä pihdeillä.

-Väistäkää! huudan ja juoksen vauhdilla kohti kettinkiä. Laiva heittelehtii epävakaana, mutta askeleeni ovat varmat.

Aika tuntuu hidastuvan. Miehet perääntyvät edestäni, tehden tien ketjulle. Vedän miekkani esiin ja kiihdytän hyppyyn. Loikkaan ilmaa ja vien käteni korkealle ilmaan, kummatkin miekat osoittaen ylös taka viistossa. Laskeudun vauhdilla kettingin viereen ja paiskaan miekkani vierekkäin kettinkiin.

Suuri räsähdys. Sitten syvä hiljaisuus. Aika tuntuu taas nopeutuvan.

-Hahahehah! Milon nauraa ruorikannella ja pyörittää ruoria. -Hyvästi kahdeksas meri!

Huohotan syvään. Suoristan hitaasti selkäni ja katson loittonevaa merihirviön selkää, joka näkyy hopeisena meren pinnan alla. Sitten katson miekkojani.

Nostan ne hitaasti ylemmäs, jotta näen katkenneet miekat paremmin. Miekat ovat katkenneet siististi ja noin 20 senttiä teristä lojuu kannella.

-Toivottavasti ei tarvitse tapella matkalla Coléreen, huokaisen ja pudotan miekkani kannelle. -Pitänee käydä Zeinassa.

Nousen väsyneenä portaat ruorikannelle.

-Käytpä sinä tänään hitaalla, Milon naurahtaa hyvän tuulisena.

-Mitä? mutisen äreänä.

-Me olemme kohta kotona, Ethan naurahtaa takanani.

Aistini virittyvät hetkessä. Siirrän katseeni merelle.

-Laiva! Se on laiva! hihkaisen melkein onnellisena.

-Mitä?! Missä? Milon ärähtää ja kääntyy katsomaan. -No voihan pentele, tietysti punatakit ottavat meidät vastaan.

Iloni katoaa hetkessä, kun tajuan britti lipun liehuvan laivan mastossa.

-Ja minä kun juuri katkoin miekkani, murahdan ja potkaisen pelti ämpäriä, jonka joku on jättänyt kannelle lojumaan.

-Lainaa ruumasta, kyllä sinä pärjäät, Ethan sanoo pirteänä ja alkaa ohjeistaa miehistöä taistelu valmiuteen.

Marssin portaat kannelle ja sitten toiset kannen alle ruumaan. Etsin käsiini aselaatikon ja avaan narisevan kannen. Lyömämiekkoja, pari pistomiekkaa, lyhyt perusmiekka ja jopa katana muttei yhtään oikean mittaista perusmiekkaa. Avaan toisenkin laatikon ja löydän vain keihäitä.

-No voihan nyt, mumisen ja palaan takaisin kannelle.

-Kuka on pöllinyt kaikki miekat? huudan ja marssin kiihkeänä hyttiini. Etsin patjani alta miekan ja sitten vaatekaapin valeseinän takaa toisen. Miekat ovat liian kevyitä minulle, mutta ilmeisesti laivallani ei ole tarjota parempaa.

-Noniin, lähetetään ne Davy Jonesille! huudan miehistölleni ja kerään paljon hurraa huutoja osakseni.

-Onkin ollut jo ikävä, naurahdan itsekseni ja käännyn katsomaan lähestyvää laivaa.

Hei taas! Sain vihdoinkin aikaa ja inspiraatiota kirjottamiselle.

Nähdään sitten uuden luvun merkeissä, hyviä lukuhetkiä!