the Pirate's life Maailman ääriin

11. Kokous

-Missäs sinä olet piilotellut? Viilto karjaisee ja kaappaa minut halaukseen. Hän nostaa minut hiukan ilmaan ja rutistaa niin kovaa, että luulen jo luitteni murtuvan.

-Olet laihtunut sitten viime näkemän, hän vielä murahtaa ja tarkastelee minua.

-Et kyllä ikinä usko minne päädyimme! hihkaisen Viillolle, mutta sitten minut vedetään jo toisaalle.

-Lola! Luulin jo että sinä katosit merelle! Mary huudahtaa ja halaa minua tiukasti. Hänkin tarkastaa minut läpikotaisin haavojen varalta.

-Miten voit? Onko arpiisi sattunut? Mitä tapahtui? kysymyksiä lentelee joka suunnalta.

-Jättäkää minun pikkuhyökkääjäni rauhaan! kuulen turvallisen tutun äänen takaani, linnoituksen porteilta. Käännyn ympäri ja kohtaan leveä harteisen miehen, jonka siistiksi kammatusta parrasta ja vinosta virneestä ei voi erehtyä.

-Kapteeni Seaone! hihkaisen ja halaan häntä nopeasti.

-Kapteeni Sparrow, Jason hymähtää ja vastaa halaukseeni. -Sinua onkin odoteltu.

-Ehdit vaihtaa kuulumiset myöhemminkin, neuvosto on valmis ottamaan sinut pian vastaan, Mary sanoo takaani. Nyökkään hymyillen ja etsin katseellani Ethania.

-Kaappari lähti syömään, äitini sanoo vilkaistuaan minua. -Toivottavasti hän ei aiheuta hälinää.

Nyökkään hiukan pettyneenä. Toivoin voivani jutella Ethanille ennen neuvoston tapaamista.

~~

Seison suurten puisten ovien edessä. Pariovien toisella puolen John raivoaa  kylällä tapahtuneesta räjähdyksestä ja pian minut kutsuttaisiin sisään.

Neuvoston edessä minun pitää vastata jokaiseen kysymykseen, joka minulle annetaan. Minun pitää selittää jokainen yksityiskohta syystä, josta myöhästyin. Lopuksi minun pitää vielä voittaa kaksintaistelu jotakuta vastaan. Kaiken tuon jälkeen saan merirosvokapteenin arvon ja paikkani neuvostossa. Saan valita "talismaanini", joka on ikään kuin onnenkaluni tai jotain.

Ovet avataan aivan liian pian. Isäni istahtaa juuri myrtyneenä omalle tuolilleen saliin asetettujen puoliympyrä muotoon asetetuista tuoleista. Vilkaisen vielä kerran äitiäni, joka jää salin ulkopuolelle kannustavasti hymyillen.

-Nimi? neuvoston vanhin, kapteeni Gallahan Tuima raakkuu ja nostaa kynän tärisevään käteensä.

-Lola Sparrow, vastaan selkeällä äänellä ja katselen neuvoston jäseniä.

-Kauanko olet rosvonnut meriä? joku nuorempi kapteeni kysyy.

-Kolmisen vuotta, sanon haparoiden.

-Miten olet päässyt näinkin pitkälle?

-Niinkuin merirosvot yleensä, häikäilemättömästi, vastaan varmemmin.

Kysymyksiä satelee lisää ja vastaan jokaiseen parhaani mukaan. Lopulta, isäni kysyy omansa.

-Kapteeni Sparrow, tiedätkö mikä oli Kolmen kauhun suunnitelma sinun varallesi? John kysyy ja katsoo minua tarkasti.

-En, en tiedä, vastaan epäröimättä. Saliin lankeaa hiljaisuus. Ensin ajattelen sen johtuvan siitä, että jokainen neuvoston jäsen kysyi jo kysymyksensä.

-Suunnitelmanne John Seaonen ainoan tyttären elämästä, neuvoston vanhin raakkuu.

-Jota ei koskaan toteutettu olosuhteiden varjossa, joku toinen jatkaa.

Jähmetyn aloilleni. "Tyttären elämästä", tiesin aina, että suunnitelma liittyi jotenkin minuun, mutta en koskaan saanut selville mikä se oikeastaan oli.

-Suunnitelma voittamattomasta...

Neuvoston vanhimman lause jää kesken, kun Ethan livahtaa sisään. Suljettuaan oven hän käy katseellan läpi kaikki merirosvot huoneessa ja kävelee sitten rauhallisesti luokseni.

-Tuli ongelmia, hän kuiskaa minulle nopeasti ja kääntää katseensa sitten Johniin.

-Räjäyttäjä löytyi, hän sanoo virallisella äänellä. -Avatkaa ovet.

John nousee ripeästi seisomaan ja myrskyn merkit häilyvät jo hänen kasvoillaan. Ovet avataan hitaasti takanani, mutta en voi liikahtakaan kääntyäkseni.

Yhdessä hetkessä isäni on raivon partaalla valmiina hyökkäämään, ja toisessa hän lysähtää järkyttyneenä takaisin istumaan.

Hitaasti käännyn ympäri katsomaan ovien takaa paljastunutta henkilöä.

-Äiti? Tämän täytyy olla väärinkäsitys, mumisen ja käännyn katsomaan Ethania kysyvästi.

-Mary Sparrow tunnusti syyllisyytensä, Ethan vielä lisää katsomatta minua.

-Mary? John kysyy. Hänen äänensä on kolkko ja tyhjä.

-En voi antaa sen tapahtua, Mary sanoo vakaalla, varmalla äänellä. -Se ei ole hyväksi hänelle.

-Mikä ei ole hyväksi minulle? kysyn ääni särähtäen ja suru sekä tietämättömyys heijastuvat silmistäni, kun katson äitiäni.