Meow Meow~ ||Yoonmin||

6.

-Yoongi-

Päivät vierivät kovaa vauhtia, ja lunta satoi kuin esterin perseestä. Joka päivä sai tehdä lumitöitä, että pääsisi edes pihasta pois, joka hieman ärsytti minua. Eihän sitä lunta nyt niin paljon tarvita, että jo oikein hukkuu siihen. Pian se halloweenikin olisi. Ihan kahden päivän päästä. Jiminkin oli siitä innoissaan, ja lupasin käydä hänelle hakemassa karkkia. Siis yksin vain. En minä häntä päästä tästä pihapiiristä pidemmälle. Eihän sitä tiedä, jos vaikka joku naapurin Pekka olisi mukana niitten pahojen miehien juonissa. Niistä ei ole kyllä kuulunut yhtään mitään sen jälkeen, kun tänne ensimmäisen kerran tulivat. Taisivat uskoa ettei Jimin ole täällä. Tai sitten he ovat liian laiskoja etsimään häntä. Ihme miehiä.

"Yoongi katso!" Jimin huusi innoissaan, ja näytti minulle piirtämäänsä kuvaa. Kuvassa oli selvästi Jimin, ja joku toinen poika. Jiminiä hieman pidempi. Pojat pitelivät käsistään kiinni, ja seisoivat ulkopakkasessa. Aika hieno piirros.

"Kuka tuo on?" Kysyin, osoittaen sormellani toista poikaa.

"Se on Yoongi!" Tuo nauroi, ja kieltämättä tuo kuulosti tosi suloiselta.

"En mä ole noin vihanen." Naurahdin, katsoen kuvaa, missä näytin tosi vihaiselta jostain syystä.

"Kyllä oot." Tuo mutisi.

"Sä oot söpö." Hymylin, ja pörrötin tuon hiuksia.

"Ei." Tuo sanoi posket punoittaen.

Valtasi pitkä hiljaisuus. Jimin jatkoi piirtämistään, ja katselin hänen taitojaan. Jimin oli oikeasti hyvä piirtämään. Itse osaan piirtää vain tikku-ukkoja, jotka eivät näytä edes niiltäkään.

"Miksi Jimin ei pääse hakemaan karkkia?" Tuo kysyi samalla väritellen mustalla värikynällä taideteostaan.

"Jimin, sinä tiedät kyllä." Huokaisin, silittäen tuon selkää. Jimin siirsi katseensa minuun, ja tuijottelimme vain toisiamme. Annoin pojalle pienen hymyn, ja tuo heti käänsi katseensa pois. Miksi tuon piti olla niin suloinen, varsinkin kun hän punastuu. Mikä minua riivaa? Taas sanon häntä suloiseksi. Enkö osaa sanoa häntä miksikään muuksi? Ei pojat voi sanoa toisia poikia söpöiksi. Mutta toisaalta- Mitä ihmettä ajattelen?! Ajattelen taas suutelevani tuota poikaa. Nyt Min Yoongi! Älä ajattele tuollaisia, et ole homo!

"Valmis." Tuo hymyili, ja ojensi piirrustuksen minulle. Se oli upea. Todella upea.

"Vau. Tää on tosi hieno." Ihailin piirrustusta.

"Kiitti." Tuo hymyili, ja hyppäsi syliini.

"Varos vähän ettei tää sun piirrustus vaan rutistu ja mene pilalle." Naurahdin, ja laitoin paperin sivuun, keskittyen Jiminiin. Vain Jiminin silmiin. Ei mihinkään muuhun. Tosin, nyt minulla olisi tilaisuus suu- hiljaa Yoongi! Olet ällöttävä!

"Mitäs sit tehdään?" Kysyin, katsellen tuota hymyillen.

"Ei Jimin tiedä." Tuo mutisi.

"Mitä fiiliksiä sulla on halloweenista?" Kysyin.

"Fiiliksiä?" Tuo toisti oudoksuen.

"Ääh unoha kerta et tiiä." Naurahdin, lösähtäen sohvalle selälleen. Tuo tuli päälleni kunnolla, ja laski päänsä rintakehäni päälle.

"Kerroooo." Tuo inisi.

"En." Nauroin.

"Yoongi ei itse taida tietää mitä se tarkoittaa." Tuo virnisti.

"Aijaa?!" Huudahdin nauraen, ja pyörähdin tuon päälle, Jiminin jäädessä kuin vangiksi alleni. Niin viattoman näköinen kun hän olla ja osasikin.