Meow Meow~ ||Yoonmin||

22.

-Yoongi-

Heräsin valtavaan päänsäryn tunteeseen, ja nostin hitaasti käteni hieroakseni päätäni. Hetken ajan kuluttua raotin silmiäni pienesti, ja huomasin makaavani sängyllä jossain huoneessa. Se muistutti sairaalaa. En kai minä nyt siellä ollut? Olinko joutunut johonkin onnettomuuteen vai mitä tämä meinasi? Hetken yritin miettiä pääni puhki, kunnes kuin lamppu olisi välähtänyt pääni yläpuolella ja muistin yhtäkkiä kaiken. Tai ainakin suurimmaksi osaksi. Mutta en ymmärtänyt miksi olin tähän kuntoon joutunut. Yritin löytää jotain nappia ympäriltäni josta voisin hälyttää jonkin sairaanhoitajan paikalle tai vastaavaa mutten löytänyt. Kummallista, ajattelin. Yskin pariin kertaan, ja kurkkuani kuivasi kamalasti. Tarvitsin jotain juotavaa. Meinasin ruveta nousemaan jo sängyltä, mutta katseeni liimantui johonkin verhon takana olevaan asiaan. En aluksi oikein älynnyt, mutta kun katsoin tarkemmin, se näytti olevan ikäänkuin jokin häntä. Kuulostaa hullulta, mutta kyllä olen aivan varma että se on häntä. Se heilui pienessä liikkeessä, ja kylmänväreet yhtäkkiä kulkivat ihollani kun se näytti ehkä liiankin tutulta silmilleni. Niin tutulta ja houkuttelevalta. Ikävän tunne virtasi sisälläni. Se muistutti niin paljon jotain mikä minulle kuului, ja olisi viety pois. Aukaisin suuni, ja lausuin käheällä äänelläni:

"Jimin?"

Kuin koko kehoni olisi helpottunut kaikesta lähiajan paineesta, mutta silti minua tärisytti, suorastaan pelotti mitä verhon takana oikein piileksi. Heti kun se kuuli ääneni, häntä piiloutui verhon toiselle puolelle. Purin huultani, ja nieleskelin katseellani tuota kohdetta, halusin vain nousta ja repäistä verhon auki, katsoa mitä siellä paljastuisi. Kuulin pientä nyyhkytystä ja verho liikahti, käsi tarttuen siitä kiinni ja vetäisten hitaasti sivuun.

"Jimin, pikku enkelini..." Hengähdin, ja silmäni kostuivat liiallisesta helpottunuuden ja ilon tunteesta sisälläni. Vaaleahiuksinen seisoi hetken aloillaan, täristen ja näyttäen siltä kuin kaatuisi aivan pian. Tämä itki ihan tavattomasti, ja eikä näyttänyt saavan henkeäkään kunnolla, mutta samaa koin minäkin tässä sängyllä. Hän juoksi syliini, ja tarttui minusta tiukasti kiinni, niin kuin minä Jiministä. Omasta Jiministäni. Herrajumala olen kaivannut tätä tunnetta niin hitosti. Yhä se sama tuttu tuoksu kun annan kasvojeni upota hänen täyteläisiin hiuksiinsa. Kyyneleeni valuivat kuin jokin vesiputous, ja niin valui Jiminilläkin. Molemmat yhdessä itkimme hysteerisesti toisiamme vasten, ja tärisimme.

"Luojan kiitos." Kuiskaan hänen hiuksiinsa, ja vedän syvään tuoksua sisälleni. Olimme halailussa varmaan viimeiset puolisen tuntia, emmekä sanoneet yhtikäs mitään. Vihdoin haluan irrota halista, ja katsoa hänen kauniin vihreitä silmiään. Katson Jiminiä suoraan syville silmiin, ja purskahdan itkuun, samoin tekee Jimin. Itkien katson häntä, ja hän katsoo minua. Olen kaivannut häntä niin paljon. Olen ollut niin kauan ilman Jiminiä.

"Mulla on ollut niiiin kova ikävä, et arvaakkaan." Sanoin, ja tiukensin otettani hänessä. Jiminillä meni hetki, ennen kuin tämä sanoi jotain.

"Niin m-minullakin." Tuo sanoi, ja yllätyin hänen sanoistaan.

"Missä minun oma Jiminini on?" Kysyin vitsillä, muttei tuo ymmärtänyt ja näytti loukkaantuvan siitä. Aloin hätäilemään, kun tuon hymy hyytyi, ja silmät kostuivat.

"Jimin se on okei! En minä sitä tarkoittanut kuin vitsillä. Tarkoitin vain kun olen tottunut siihen toiseen puhetapaan, en tiennyt että olet oppinut noinkin puhumaan." Sanoin hädissäni pyyhkien hänen kyyneleitään silmien alta, ja tuon mieli parani heti, ja osasin helpottua. En halua että hänelle tapahtuu enää mitään pahaa.

"M-mutta sen puhuminen on vaikeaa." Jimin sanoi.

"Joo, mä ymmärrän. Ja se on okei. Olet vain suloisempi kun puhut kolmannessa persoonassa." Naurahdin.