Meow Meow~ ||Yoonmin||

24.

-Yoongi-

Kävelin leikkaussalin edustalla edes takaisin, odottaen leikkauksen päätöstä. Minua pelotti aivan suunnattomasti, jos leikkaus ei menisi hyvin, ja lääkärit tulisivat huonoin uutisin takaisin.

Havahduin, kun eteeni käveli lääkäri, ottaen kasvomaskin pois suun edestään. Ilme oli neutraali, joten en ollut varma mitä hän aikoisi seuraavaksi sanoa.

"Kuinka leikkaus meni, onko Jimin ja lapsi kunnossa?" Suustani lipsui heti, ja kyynelkin kerkesi pudota poskelleni ajatellessa jos vastaus olisi tahtoni vastainen. Lääkäri huokaisi, ja ehdin jo purskahtaa itkuun. En voinut uskoa tätä. Hehän ovat ammattilaisia, heidän pitäisi osata tehdä hommansa.

"Te paskiaiset olette ammattilaisia, mutta ette silti osanneet tehdä asialle mitään? Teen teistä valituksen! Haastan jokaisen teistä oikeuteen, ja vannon että saatte kärsiä tuomionne mukaan! Senkin petturit! Hävetkää, teistä ei ole mitään tälle maailmalle, teidän ei olisi pitänyt ikinä edes syntyä!" revin lääkäriä hänen takistaan, ja huusin henkistä kipuani pois kehostani. Lääkäri rykäisi, ja pyysi minua rauhoittumaan.

"Hyvä mies, leikkaus onnistui erinomaisesti, pieniä mutkia huomioon ottamatta. Maailmaan on juuri putkahtanut kaksi täysin tervettä lastanne, yhden sijasta. Teidän lastanne, jotka ovat täysin kunnossa. Ettekö kuulleet, sanoin kaiken olevan hyvin. Kukaan ei ole kuollut, ja Park on enemmän täysin kunnossa kuin kuollut." Mies sanoi kovaan ääneen, ja hengitykseni tiheentyi.

"M-mitä? Onko Jimin kunnossa? Ja vauvat? M-mutta..." Olin hämmentynyt. Missä vaiheessa hän muka sanoi että leikkaus onnistui täydellisesti. Ja vauvoja olikin kaksi? Miten se on mahdollista? Jimin synnytti kaksoset? Vauvoja oli tarkoitus olla vain yksi... Nolostuin koko kehoani myöten, kun tajusin kuinka pahasti olin huutanut lääkärille ilman, että hän oli syyllinen yhtään mihinkään. Hän varmaan luuli että olen aivan kamala ihminen...

"O-olen niin pahoillani että huusin teille syyttä.. olen oikeasti todella kiitollinen, kiitos.. en osaa edes tarpeekseni kiittää. Toitte elämäni rakkauden takaisin luokseni, kiitos. Saanko nähdä Jiminin... ja lapseni?" Kysyin.

"Vauvat ja herra Park odottavat huoneessaan. Tosin Park on kovin väsynyt, eikä ole vielä herännyt. Hänen täytyy levätä äskeisen jälkeen. Yksi hoitaja on hoitamassa ja tekemässä vauvoille perustestejä, että he ovat täysin kunnossa. Esimerkiksi testaamassa heidän tuntoaistiaan. Minun puolestani mene vain jo. Ja onnea uudelle isälle." Lääkäri hymyili, ja lähti luoltani. Puna levisi poskilleni, oli niin outoa kuulla sana isä. Sana, jolla tarkoitettiin minua. Aloin ottaa askeleita uutta perhettäni päin, ja annoin kyyneleeni valua poskia pitkin, ilosta tietenkin.

-

Annoin jalkojeni viedä huoneelle, ja perhosten lennellä vatsassani, kun aukaisin oven huoneeseen. Ensin näin Jiminin makaavan vuoteellaan, ja hymyilin niin paljon, koska tiesin hänen vihdoin olevan kunnossa. Sängyn vierellä oli vauvojen vuode. Hoitaja vilkaisi minuun, ja hymyili. Vedin syvään henkeä, ja astelin vauvojen luo. Kurkkasin vuoteeseen, ja näky oli melkein musertaa minut suloisuudesta. Kaksi ylisöpöä kaksoista, lähes samannäköisiä. Molemmat katsoivat minua suurilla nappisilmillään, ja päästivät tuhisevia ääniä suustaan.

"Siinä on pieni poikasi, ja siinä tyttösi. Onnea isälle." Hoitaja osoitti vuorollaan vauvoja, ja hymyili iloisesti.

"Kiitos. En voi uskoa tätä. Olen isä. S-saanko nostaa jomman kumman syliin?" onnen kyynel valui poskeani pitkin. Hoitaja nyökkäsi, ja ojenti minulle tytön. Naurahdin, koska tämä tuntui niin uskomattomalta. En voinut uskoa, että minun ja Jiminin lapset olivat edessäni. Odotan vain, kunnes Jimin herää ja näkee. Otin tytön syliini, ja pidin häntä varovasti syslissäni. Pelkäsin todella, että tiputtaisin hänet.