You And Me - Together

Luku 4 ~ "Mitäs hyppyrotta?"

Nellin nk

Avasin sinisen kalenterin toiseksi viimeisen luukun ja heitin pienen suklaapalan suuhuni. Hymy nousi automaattisesti huulilleni, koska huomenna näkisin vihdoin Martinuksen. Ja toki Marcuksen, Emman, kolmikon vanhemmat sekä mummun ja papan. Olin odottanut huomista yli kuukauden ja vihdoin voisin sanoa, että huomenna. En ollut edes ehtinyt innostumaan itse joulusta, johon oli vielä viisi päivää. Olin vain laskenut päiviä poikaystäväni tapaamiseen. Joululoma alkaisi vasta ylihuomenna, mutta onneksi emme tehneet koulussa enää mitään erikoisen tärkeää: jotain harjoitustehtäviä ja elokuvien katsomista.

"Nelli, oletko hereillä?" isän ääni kuului oven takaa ja sitä seurasi kevyt koputus.

"Olen", vastasin ja nappasin pöydältä mustan ponnarin, minkä jälkeen keräsin vaaleat hiukseni päälaelle ja kieputin ponnarin niiden ympärille.

"Haluatko kyydin kouluun? Siellä sataa niin paljon lunta, niin ajattelin, että olisi kivampi päästä autolla", Sami ehdotti, ja käänsin katseeni ruskeasilmäiseen mieheen, joka katseli minua pieni hymy huulillaan.

"Joo, kiitos", sanoin ja nostin vaaleanpunaisen repun lattialta ennen kuin heitin sen olalleni. "Syön eka aamupalan", ilmoitin ja suuntasin askeleeni ovelle.

"Joo, totta kai. Ei meillä nyt mikään hirmuinen kiire ole", isä naurahti ja teki minulle tilaa, jotta mahtuisin kulkemaan ovesta aulan puolelle.

"Hyvä", tokaisin ja lähdin suunnistamaan kohti seuraavaa määränpäätäni eli keittiötä.

"Tuuks huomenna kentälle vastaan mummua, pappaa ja Gunnarseneja?" isä kysyi, kun istahdin etupenkille. Katsahdin lämmityslaitteiden nappeja säätelevää miestä hämmästyneenä ja naurahdin hiljaa. Mikä kysymys tuo nyt oli? Totta kai tulisin.

"Olipas nyt harvinaisen tyhmä kysymys. Sä varmaan tiiät jo vastauksen", naurahdin ja laitoin turvavyön kiinni.

"Varmistin vaa", Sami hymähti ja lähti peruuttamaan pois pihasta. "Äidinkin täytyy sitten tulla ja meillä on sellainen ongelma, että paikkoja on yksi liian vähän", mies sanoi ja kuulosti mietteliäältä. Kurtistin kulmiani ja mutristin huuliani. En haluaisi jäädä kotiin, koska olin odottanut tätä niin kauan, mutta Lilliäkään ei voisi jättää yksin kotiin.

"Voisko joku tul vahtimaa Lillii siks aikaa?" ehdotin ja vilkaisin vieressäni istuvaa ihmistä, joka keskittyi tiellä pysymiseen. Lunta pyrytti enemmän kuin ajattelin eikä teitä tietenkään oltu aurattu.

"Aivan. Toihan olis hyvä idea. Vielä pitäs keksiä, kuka Liliaa vahtisi", Sami huokaisi ja käänteli päätään kuin pöllö ennen kuin kääntyi risteyksestä vasemmalle.

"Voiskohan joku äidin työkavereist tulla tai Matilda?" pohdin vaihtoehtoja isän vain nyökytellessä. Matilda oli serkkuni isän puolelta. Tyttö, tai nyt jo oikeastaan nuorinainen, oli parikymppinen ja asui Helsingissä poikaystävänsä kanssa. Matilda opiskeli jossakin yliopistossa, jos muistin oikein. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, vaikka asuimmekin samassa kaupungissa.

"Matildalta vois kysyä. Laitan sille heti viestiä, kun pääsen takaisin kotiin ja olen kysynyt Helenen mielipidettä", isä totesi ja pysähtyi suojatien eteen päästämään pieniä koululaisia tien yli. Kun koululaiset olivat päässeet turvallisesti tien yli, isä jatkoi matkaansa. Mies ei kuitenkaan ajanut kovin pitkää matkaa ennen kuin pysähtyi kadunvarteen päästämään minut pois autosta.

"Joo. Kiitos kyydistä", kiitin ja avasin turvavyöni, minkä jälkeen avasin auton oven.

"Tuunks hakemaan kanssa?" Sami kysyi, ja katsahdin isää nopeasti.