You And Me - Together

Luku 11 ~ "Hei, mä sain mantelin!"

Nellin nk

Tuijotin Maria-tätiä suu auki ja yritin miettiä pääni puhki, miksi nainen oli täällä? En oikein tiennyt, mitä minun pitäisi ajatella koko asiasta: olinko iloinen vai en? Toisaalta oli kiva nähdä tätiä pitkästä aikaa, mutta edellinen tapaamisemme ei ollut kovin iloinen.

"Maria-rakas", mummun innostunut ääni kuului keittiöstä, ja pian tuo harmaahiuksinen nainen viipotti esikoisensa luo. Edda halasi Mariaa oikein tiukasti, eikä välittänyt meidän muiden hölmistyneistä katseista lainkaan. "Ihanaa, kun tulit", äitini ja tätini äiti huokaisi ja irrottautui halista, mutta jätti kuitenkin kätensä lepäämään mustahiuksisen naisen olille.

"Hetkinen, pyysitkö sinä Marian tänne?" äiti liittyi keskusteluun ja osoitti äitiään sormellaan. Edda käänsi katseensa Heleneen ja nyökäytti päätään.

"Ja Jonaksen. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin viettää joulu yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa", mummu kertoi ja äänestä päätellen hymyili leveästi. Tuon lauseen jälkeen käänsin katseeni vieressäni istuvaan Martinukseen, ja hymy nousi väkisin huulilleni. Siinä mummu oli kyllä harvinaisen oikeassa: joulussa oli parasta se, kun sai viettää aikaa rakkaidensa kanssa. Kurottauduin painamaan huuleni vaaleahiuksisen norjalaisenpojan poskelle, minkä jälkeen laskin pääni tuon olalle. Kiedoin käteni Martinuksen ylävartalon ympärille ja tunsin, kuinka poikaystäväni nojasi päätäni vasten.

"Ajattelitko kysyä minulta tai Samilta, onko se ylipäätään ok?" Helene kysyi hieman äreän kuuloisena saaden Eddan huokaisemaan syvään ja pudistelemaan päätään.

"Kuulkas nyt. Joulu on rauhan ja sovinnon aikaa, ja mikäs olisikaan paras aika haudata sotakirveet?" vanhempi naisihminen puhui kokemuksen syvällä rintaäänellä. Äiti käänsi katseensa siskoonsa, joka näytti hieman nolostuneelta.

"En ilmeisesti ole kovin toivottu vieras tässä talossa", Maria-täti sanoi hiljaisella äänellä ja käänsi katseensa sukkiinsa. Ennen kuin äiti ehti avata suutaan, eteisestä alkoi kuulua kolistelua eikä mennyt kovinkaan kauaa, kun Jonas ilmestyi naiskolmikon seuraksi ovensuuhun.

"Yllätys!" mies huudahti iloisen kuuloisena, mutta Jonaksen hymy hyytyi nopeasti, kun tuo huomasi, kuinka kireä tunnelma huoneessa vallitsi. "Joka ei ilmeisesti ollut kovinkaan iloinen", Jonas jatkoi hiljaisemmalla äänellä ja antoi katseensa vaeltaa jokaisessa huoneessa olevassa ihmisessä. Siinä kohtaa, kun meidän kahden katseet kohtasivat, hymyilin oikein leveästi saaden Jonaksenkin hymyilemään pienesti. Pidin tuosta miehestä erittäin paljon, ja minusta oli kiva, että tuo oli täällä.

"Ihan sama. Olkaa joulu täällä, en minä teitä pois ole häätämässä", äiti tuhahti lopulta ja lähti marssimaan yläkertaan. Seurasin naisen liikkeitä katseellani aina siihen saakka, kun tuo hävisi näkökentältäni. Jotenkin olin ylpeä äidistä, koska nainen ei häätänyt yllätysvieraita pois, vaikkei ollutkaan kovin hyvissä väleissä siskonsa kanssa. Ainoa haitta siinä oli se, että huominen tulisi olemaan ihan varmasti olemaan erittäin kiusallinen. Syvällä sisimmässäni toivoin, että kaksikko pystyisi unohtamaan eri mielisyytensä edes yhdeksi päiväksi eikä aloittaisi kolmatta maailman sotaa jouluaattona.

Nukkumisjärjestelyt tuottivat kaikille harmaita hiuksia, mutta loppujen lopuksi päädyimme siihen lopputulokseen, että Maria ja Jonas nukkuisivat yläkerran aulan sohvalla, minkä takia sitten Emma ja Marcus siirtyivät minun ja Martinuksen seuraksi huoneeseeni. Onneksemme naapurimme olivat lähdössä joulunviettoon sukulaistensa luo, ja he lainasivat meille pari ilmapatjaa sekä peittoja ja tyynyjä. En yhtään yllättynyt siitä, ettei isä oikein pitänyt siitä ajatuksesta, että nukuimme Martinuksen kanssa samassa huoneessa. Mies vaatikin, että Emma nukkuisi kanssani sängyssä, ja siitähän tyttö vasta innostuikin. En uskaltanut alkaa laittamaan vastaan, joten myönnyin siihen, vaikka olisikin paljon mieluummin herännyt jouluaamuna poikaystäväni kainalosta. Ei siinä, Emman vieressä nukkumisessa ei ollut mitään vikaa, ja rakastin tuota pikkuista kuin omaa siskoani.