You And Me - Together

Luku 12 ~ "Onkos täällä kilttejä lapsia?"

Nellin nk

Kiskaisin toppatakin päälleni ja vedin pipon päähäni, minkä jälkeen kiedoin kaulahuivin kaulani ympärilleni. Olimme lähdössä äidin, isän, mummun ja papan kanssa käymään Sonjan haudalla. Gunnarsenit, Jonas ja Maria lupasivat laittaa ruoan valmiiksi sinä aikana ja katsoa Lillin perään.

"Toivota Sonjalle hyvää joulua munkin puolesta", Martinus sanoi hiljaisella äänellä ja nojasi ovenkarmiin.

"Sanon", lupasin pieni hymy huulillani, otin pari askelta lähemmäs minua huomattavasti pidempää poikaa ja kurottauduin painamaan huuleni tuon huulille. Olimme kahdestaan eteisessä, koska muut olivat menneet jo ulos, ja kotiin jäävät ihmiset seikkailivat jossain päin taloa. "Oot ihana", kuiskasin irrottauduttuani noista täydellisen pehmeistä huulista.

"Voispa sanoo samaa susta", poika virnisti saaden minut naurahtamaan.

"Oot onneks kauheen romanttinen", kiusoittelin ja painoin huuleni vielä kerran noille punertaville huulille, minkä jälkeen käänsin Martinukselle selkäni ja otin hautakynttilän lipaston päältä.

"Yritän parhaani", poikaystäväni vakuutti, ja katsahdin tuota vaaleahiuksista söpöläistä pikaisesti.

"Huomaan", naurahdin ja astelin ulko-oven luo. "Mut mä meen nyt, moikka! Älkää räjäyttäkö koko taloo", anelin ja painoin kahvan alas.

"Eli puolet saa räjäyttää?" Martinus vitsaili toinen kulma koholla.

"Sovitaan niin", huokaisin päätäni pudistellen ja astuin ulos lämpimästä talosta. Heilautin eteiseen jääneelle pojalle vielä kättäni ennen kuin suljin oven perässäni ja lähdin kävelemään kohti mustaa autoa.

"Tuu tältä puolelta", isä ilmoitti avoimesta ovesta kuskinpaikalta, ja ennen kuin ehdin vastata mitään, ovi oli sulkeutunut. Nyökäytin vain pienesti päätäni ja kävelin auton vasemmalle puolelle.

Ulkona oli alkanut sataa lunta eikä tuulikaan ollut pienimmästä päästä, minkä takia kynttilöitä oli hankala saada syttymään. Seurasin sivusta, kun iskä taisteli kynttilän kanssa, mutta sai sen onneksi syttymään. Mies asetti kultaisen metallikannen kynttilän päähän ennen kuin asetti kynttilän lumiseen maahan harmaan hautakiven eteen. Sen tehtyään Sami nousi seisomaan, kietoi kätensä olkieni ympärille ja veti minut kiinni kylkeensä. Painauduin isää vasten ja annoin ensimmäisen kyyneleen vierähtää poskelleni. Vaikka tämä olikin jo toinen joulu ilman Sonjaa, tuntui tämä edelleen yhtä kamalalta. Emme saisi enää luoda yhteisiä joulumuistoja tai murjottaa toisillemme, kun toinen sai hienompia lahjoja. Vetäydyin kauemmas isästä, riisuin mustan lapasen kädestäni ja otin askeleen lähemmäs harmaata hautakiveä.

"Hyvää joulua Sonja", kuiskasin ja painoin huuleni sormenpäilleni, minkä jälkeen hipaisin kiven kylmää pintaa. "Martinuskin halus toivottaa sul hyvää joulua", kerroin ja pieni hymy nousi väkisin huulilleni. Minusta oli ihanaa, että Martinus puhui Sonjasta kuin olisi tuntenut tytön.

"Hyvää joulua rakas", äiti sanoi itkuisella äänellä ja kyykistyi asettamaan punaisen kukan juuri sytytetyn kynttilän viereen. Vaikka kaipasin kaksoissiskoani lähes päivittäin, vanhempien kaipausta oli vaikeaa katsoa vierestä. He olivat sentään menettäneet lapsensa eikä siitä pääsisi varmaan koskaan yli. Ei siinä, että siskonkaan menettämisestä pääsisi koskaan yli, mutta olihan se varmasti äidille ja isälle lähes yhtä rankkaa kuin minullekin. Jos minulta kysyttäisiin juuri nyt, mitä toivoisin kaikista eniten joululahjaksi, niin vastaus olisi erittäin helppo: Sonjan takaisin. Edes pariksi tunniksi. Vaikka olinkin kertonut siskolleni kaiken Martinuksesta, Marcuksesta, Linneasta ja Rasmuksesta, haluaisin kertoa sen kaiken kasvotusten ja nähdä, miten tyttö reagoisi niihin. Uskalsin jopa myöntää itselleni, että saatoin ehkä hieman kaivata Sonjan kettuiluja. Voi sitä kettuilun määrää, minkä olisin saanut kuulla Martinuksesta, jos siskoni olisi vielä hengissä.