You And Me - Together

Luku 18 ~ "Mitä sä meinasit?"

Nellin nk

"Hei kamut, mul olis teil idea", hihkaisin huoneeni ovelta ja marssin peremmälle, minkä jälkeen lysähdin mahalleni petaamattomalle sängylle, jonka päällä ruskeasilmäiset kaksoset makasivat. Martinuksen jalat jäivät alleni, minkä takia poika älähti pienesti, mutta ei kuitenkaan vetänyt jalkojaan pois.

"Antaa kuulua", Marcus naurahti ja hinautui istumaan, muttei kuitenkaan kääntänyt katsettaan pois älylaitteensa ruudusta.

"Linnea järjestää tänään uuden vuoden bileet ja kutsui meiät sinne. Haluisiks te mennä?" kerroin innoissani ja nousin ylös poikaystäväni jalkojen päältä. Molemmat käänsivät katseensa minuun ja näyttivät hieman epäileväisiltä. "Älkää nyt sentään olko noin innoissanne", tuhahdin ja laitoin käteni puuskaan. "Mut ei meiän tietenkään oo pakko mennä", jatkoin huokaisten. Vaikken mikään bilehile ollutkaan, niin olisin silti halunnut mennä. Uusi vuosi kotona vanhusten ja kolmen enemmän tai vähemmän 'hauskan' keski-ikäisen miehen kanssa ei rehellisesti sanottuna kauheasti houkutellut. Ja olin viettänyt koko loman kotona, minkä takia olisi kiva päästä käymään jossain ja nähdä Linneaa.

"Älä nyt hätäile", vanhempi kaksonen naurahti ja laski vihdoin pöpöpesäkkeen kädestään sängylle. "Kyl me mun puolesta voidaan mennä", tuo sanoi, ja hymy levisi heti huulilleni.

"Mullekin se käy", Martinus ilmoitti olkiaan kohauttaen, ja hymyni kasvoi entisestään. "Koska en välttämät haluu hengat koko iltaa noiden äijien kans", vaaleahiuksinen söpöläinen virnisti saaden minut ja Marcuksen naurahtamaan.

"Te ootte kyl parhaita", sanoin innostuneena ja halasin kaksikkoa samanaikaisesti.

"Me tiedettiin toi jo", Marcus tokaisi ylimielisenä saaden minut tuhahtamaan ja muljauttamaan silmiäni. Tönäisin poikaa hellästi rintakehään, mikä sai tuon vain nauramaan. "No mitä, oot sanonu sen jo vaiks kui mont kertaa, ni kai me se jo tiedetään", ruskeasilmäinen pisamakasvo puolustautui ja levitteli käsiään.

"Mut mä tykkään kertoo sen teille", huomautin, kohotin kulmiani ja purin huultani, etten alkaisi virnuilemaan.

"Vaikkei Marcus sitä myönnäkään, ni se oikeest nauttii siitä", nuorempi kaksonen kuiskasi, mutta ihan tarkoituksella niin kovaa, että myös Marcus kuuli. Pojista vanhempi naurahti kuivasti ja pörrötti avonaisia hiuksiaan.

"Kaikilla on paheensa", tuo totesi olkiaan kohauttaen, enkä voinut enää estää hymyä nousemasta huulilleni. Ai että, miten rakastinkaan näitä meidän keskusteluja, joissa ei ollut mitään järkeä. Mikään ei ollut niin mahtavaa. Ja yleensä nämä keskustelut johtivat siihen, että kaksi meistä kettuili yhdelle, joka ei kuitenkaan onneksi koskaan ottanut itseensä vaan nauroi vain mukana. Friendship goals, etten sanoisi.

"No sul niit on vaiks muil jakaa", Martinus näpäytti virnuillen. "Mut asiast kukkaruukkuun, ketä kaikkii sin bileisiin on tulos?" poika kysyi vaihtaen puheenaiheen takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja päätyi katselemaan veljensä sijasta minua.

"En mä tiiä", vastasin olkiani kohauttaen. "Jos ne on yhtään samanlaiset, ku Linnean aikasemmat pippalot, ni todennäkösest koko lukio on kutsuttu", selitin, ja norjalaisten poikien suut loksahtivat auki. "Mut ei sinne koskaan tuu nii paljoo porukkaa", jatkoin.

"Jösses", Marcus huokaisi ja pudisteli pienesti päätään.

"Onks Rasmus ja Jasmiina kutsuttu?" poikaystäväni uteli seuraavaksi ja kuulosti hieman varautuneelta.

"Tuskin. Linnea vihaa niit molempii ihan sydämensä pohjasta. Se ei kuulemma vihaa mitään nii paljoo, ku niit kaht. Linnea söis kuulemma ennemmin kuukauden ruusukaali, ku viettäis aikaa jumman kumman kans", kerroin huvittuneena ja laitoin letistä yön aikana karanneen hiussortuvan korvan taakse. "Ja jos jostain syyst ne päätyis sinne, ni ainaki Rasmus sais kuul kunnias", vannoin ja vakavoiduin välittömästi. Rasmus sai kiittää onneaan, että olimme lomalla, minkä takia emme voineet törmätä koulussa. Olisin kyllä muuten tintanut poikaa oikein kunnolla turpiin.