You And Me - Together

Epilogi

*ELETÄÄN VUODEN 2024 HEINÄKUUTA ELI POJAT ON 22, NELLI VIELÄ 21, EMMA ON 16 JA LILIA ON 5*

Nellin nk

Seisoin kokovartalopeilin edessä ja katselin Linnean puuhia sen heijastavan pinnan kautta. Punahiuksinen suomenruotsalainen kiristi valkoisen mekon nyörejä ja kyseli aina välillä, oliko mekko tarpeeksi tiukalla. Tänään olisi päivä, jonka en koskaan odottanut koittavan näin pian. Enhän minä herranen aika ollut vielä edes 22! Siltikin tämä tuntui enemmän kuin oikealta: Martinus oli se, kenen kanssa haluaisin viettää lopun elämäni. En koe, että olisin menettänyt jotain, vaikken ollutkaan seurustellut kymmenen eri ihmisen kanssa. Minulla on ollut alusta saakka sellainen olo, että meidät on luotu Martinuksen kanssa toisillemme. Tuskin kukaan vetäisi vertoja tuolle komistukselle.

"Mä en ymmärrä, miten sä voit olla noin kaunis", Linnea huokaisi ja ilmestyi viereeni seisomaan. "Martinus varmasti pyörtyy sinne alttarille, ku näkee sut", ystäväni vitsaili saaden minut naurahtamaan.

"Jos se jostain syystä pyörtyy, ni kuumuuden takia", virnistin, ja Linnea tuhahti hiljaa ja muljautti ruskeita silmiään. Norjaan oli tietenkin juuri nyt iskenyt joku vuosisadan helleaalto, minkä takia joka paikassa oli erittäin kuuma. Ei tarvinnut kuin mennä ulos ovesta, niin hikoili kuin pieni sika, vaikkei tehnyt yhtikäs mitään. Onneksi meillä oli hyvä ilmastointi, niin yöt eivät olleet täyttä tuskaa.

"Nii, sun kuumuudesta", tuo laittoi takaisin, ja tällä kertaa se olin minä, kuka tuhahti. "Vaiks Martinus varmaan enemmänkin odottaa sitä näkyy, jonka se näkee illalla makuuhuoneessa", Linnea kiusoitteli ja tönäisi minua kyynärpäällään kylkeen.

"Heei, lopeta", nauroin ja tönäisin tuon virnuilevan ihmisen kauemmas itsestäni. "Ja sitä paitsi, kaikki mitä yöllä tapahtuu, ni jää vaan mun ja Martinuksen väliseks", kiusoittelin ja katsahdin tympääntyneen näköistä Linneaa pikaisesti. "Sä et saa tietää yhtikäs mitää", tokaisin ja käänsin katseeni takaisin peilikuvaani. Hymy levisi kasvoilleni, koska vaikka itse sanoinkin, niin näytin erittäin hyvältä. Olin käynyt aamulla kampaajalla, joka oli meikannut minut samalla, koska äiti tai Linnea eivät kumpikaan olleet kummoisia meikkitaiteilijoita. Emma olisi varmasti tiennyt kaiken meikeistä, mutta ei halunnut ottaa niin suurta vastuuta, minkä ymmärsin ihan täysin.

"Kyllä mä vielä jotenkin sen tiedon susta puristan irti. Käytän hyväkseni sun humalatilaa", Linnea uhkasi virne huulillaan. Tuhahdin vastaukseksi ja pudistelin pienesti päätäni. Linnea oli melkein pahempi kuin Marcus, mutta siltikin rakastin tuota. Linnea oli edelleen paras naispuolinen ystäväni, ja kerroin tuolle kirjaimellisesti ihan kaiken. Mutta sama toimi myös toisinpäin: Linnea kertoi minulle aivan kaiken, ja ratkoimme sitten ongelmat yhdessä tai iloitsimme yhdessä. Kaikki kylläkin hoitui valitettavan usein pelkän puhelimen välityksellä, koska Linnea asui edelleen Suomessa, kun taas me muutimme Martinuksen kanssa yhteen heti, kun olin saanut lukion suoritettua. Asuimme siis Troforsissa, koska meille kummallekin tämä paikka tuntui eniten kodilta. Äiti ja isä olivat ensin ajatusta vastaan, mutta koska olin aikuinen ihminen, sain itse päättää asioistani, ja nyt vanhempani olivat jo ihan sujut asian kanssa. Totta kai minulla oli heitä ikävä, ja oli paljon sellaisia tilanteita, kun olisin kaivannut äidin tai isän apua. Mutta kaikesta olin selvinnyt, ja nyt seisoin tässä: valmiina purjehtimaan avioliiton satamaan rakastamani miehen kanssa.

"Voi herranen aika! Olet niin kaunis!" äiti hihkaisi, kun astuin ulos mustasta autosta. Nainen peitti suun käsillään ja pidätteli selvästi kyyneliä. "Varo sitä helmaa", Helene huudahti ja ryntäsi luokseni, minkä jälkeen nosti valkoisen laahuksen käsiinsä.

"Äiti, rauhoitu", naurahdin ja halasin vaaleahiuksista ja sinisilmäistä naista pikaisesti. Äiti melkein ratkesi liitoksistaan silloin kun kuuli kihlauksestamme, josta oli kulunut melkein vuosi. Helene oli sen yhden puhelun aikana jo melkein suunnitellut häämme alusta loppuun ja otti nokkiinsa, kun käskin tuon rauhoittua.