You And Me - Together

Luku 2 ~ "Älkää nyt olko noin positiivisii"

Nellin nk

Kuuntelin sivukorvalla, mitä opettajamme selitti, ja katselin ulos ikkunasta. Ulkona satoi lisää lunta ja mieleni teki vain mennä ulos leikkimään: tekemään lumienkeleitä ja -ukkoja. En tiedä, mitä alitajunnassani tapahtui, mutta mietin myös, kuinka hauskaa olisi juuri nyt saada kipattua Martinuksen niskaan kasa lunta. Pystyin melkein kuulemaan pojan pelästyneen kiljaisun korvissani, ja näin silmissäni, kuinka tuo tuijottaisi minua murhaavasti yrittäen pidätellä naurua, minkä jälkeen lähtisi jahtaamaan minua. Naurahdin ajatuksilleni ja päätäni pudistellen käänsin katseeni takaisin taululle, jolle oli ilmestynyt ihan liikaa lisää tekstiä. Pakotin hymyn pois huuliltani ja aloin kirjoittamaan muistiinpanoja vihkooni. Enää vajaa kuukausi, kun voisin unohtaa koulujutut ihan kokonaan pariksi viikoksi ja vain nauttia siitä, kun ei tarvitsisi tehdä mitään.

"Teette ensi tunniksi sitten tehtävät sivulta 35, ja lukekaa kappale huolella, koska saatan pitää pistarin", opettaja ilmoitti ja hymyili jotenkin omahyväisesti. Puoletkaan eivät varmaan kuunnelleet, koska kaikki olivat niin keskittyneitä pakkaamaan reppunsa, jotta pääsisivät mahdollisimman nopeasti syömään. Sain kamat kasaan ja olin juuri astumassa ulos luokasta, kun joku tuli vauhdilla takaani ja tönäisi minua pienesti. Horjahdin hieman, mutta sain onneksi tukea ovenkarmista, joten pysyin pystyssä. Katsahdin pikaisesti, kuka minua oli töninyt ja tunnistin tuon Linneaksi. Vaikkemme nyt enää kovin hyvissä väleissä olleetkaan, niin tyttö ei kuitenkaan vaikuttanut ihan omalta itseltään. Kurtistin kulmiani ja lähdin kävelemään Linnean perässä. Tuo punahiuksinen ihminen oli jo melkein toisella puolella käytävää, joten tihensin askeleitani. Seurasin Linneaa katseellani ja huomasin tuon häviävän vessaan. Siinä ei ollut mitään erikoista, mutta päätin kuitenkin seurata Linneaa sinne, joten astelin vessan ovelle ja menin mahdollisimman hiljaa sisälle. Ainoastaan yksi kolmesta kopista oli varattuna, mistä päättelin Linnean olevan siellä. Koko huoneessa oli aivan hiljaista, joka oli minusta jotenkin kummallista. Kurtistin kulmiani ja samalla kuulin hiljaisen nyyhkäytyksen, jota seurasi monta lisää. Itkikö Linnea? Vedin syvään henkeä ja otin askeleen lähemmäs varatun vessakopin ovea.

"Linnea, onks sul kaikki hyvin?" kysyin ja koputin oveen. Linnea ei vastannut mitään, mutta kuulin nyyhkytyksen jatkuvan, joten oletin, ettei tytöllä ollut kaikki kunnossa. "Linnea", toistin ja jäin jälleen odottamaan vastausta.

"Mee pois Nelli", tyttö aneli, mutta pudistelin vain päätäni, vaikkei tuo sitä nähnytkään.

"En mä voi sua tänne yksin jättää", huokaisin, minkä jälkeen vessaan laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi ainoastaan Linnean hiljainen nyyhkytys.

Olin seissyt vessakopin oven takana varmaan vartin, kunnes ovi avautui vihdoin. Linnea avasi oven raolleen ja katsoi minua ruskeilla silmillään, jotka olivat itkemisestä punaiset. Tuo näytti erittäin surulliselta ja mieleni teki vain kaapata Linnea isoon haliin, mutta en vain saanut tehtyä niin. Ihan kuin Linnea olisi lukenut ajatukseni, sillä mitään varoittamatta tyttö halasi minua ja alkoi itkeä entistä enemmän. Toivuttuani suurimmasta hämmästyksestä halasin tyttöä takaisin ja aloin silittelemään tuon mustan hupparin peittämää selkää.

"Kaikki on ihan hyvin", rauhoittelin Linneaa, joka jo melkein tärisi itkemisestä.

"Ei ole. Kaikki on aivan päin helvettiä", tyttö parkaisi ja vetäytyi halista. Tuo otti pari askelta taaksepäin kuivaten samalla poskiaan.

"Mitä sä tarkotat?" ihmettelin ja kohotin kulmiani. Linnea nosti katseensa minuun, puraisi huultaan ja yritti selvästi olla itkemättä enää yhtään enempää.

"En mitää", punahiuksinen tyttö sopersi, mutta tuijotti minua edelleen.

"Kyl sä voit mulle kertoo, jos sun mieltä painaa joku", sanoin lempeällä äänellä ja hymyilin pienesti. Linnea huokaisi syvään ja käänsi katseensa ruskeisiin talvikenkiinsä.