You And Me - Together

Luku 19 ~ "Olis saanu räjähtää koko jätkä"

Martinuksen nk

"MARTINUS GUNNARSEN! MIKÄ TÄMÄ ON?" erittäin vihainen huuto keskeytti uneni, ja raotin laiskasti silmiäni. En ollut saanut silmiäni vielä edes kunnolla auki, kun hahmotin jo isän vihaiset kasvot melkein kiinni omissani. "NYT YLÖS JA SELITÄT KAIKEN!" mies jatkoi huutamistaan, ja ihmettelin suuresti, jos ei koko talo herännyt tuohon huutoon.

"Ensinnäkin, älä huuda", sanoin unisella äänellä ja haukottelin isosti, minkä jälkeen irrotin otteeni myöskin huutoon heränneen Nellin ympäriltä. Nousin hitaasti istumaan ja hieraisin silmiäni. Olimme tulleet kotiin sovitusti ennen kahta, mutta koska illan tapahtumat kummittelivat Nellin mielessä, olimme valvoneet ainakin viiteen. "Toiseks, mitä sä oikeen höpötät?" kyselin ja haukottelin uudestaan. Muutamasta lisä tunnista unten mailla ei olisi ollut haittaa.

"Mikä on tämä kuva?" isä kysyi kärttyisenä, muttei sentään enää huutanut. Tuo ojensi kännykkänsä minulle, ja käänsin saman tien katseeni pieneen näyttöön. Ruskeat silmäni laajentuivat järkytyksestä, ja henkäisin kauhistuneena. Näin sivusilmällä, kuinka tyttöystäväni hinautui istuma-asentoon ja katsahti, mitä näytöllä oikein oli.

"Mä voin selittää", aloitin ja ojensin puhelimen takaisin omistajalleen. Olin jo salaa toivonut, ettei kyseinen valokuva ollut lähtenyt leviämään ympäri nettiä, koska en ollut nähnyt sitä missään. Joku random ihminen oli siis lähettänyt kuvan alun perin meille Instan yksityisisssä viesteissä eli lähettäjän täytyi olla myöskin kuvan ottaja.

"Paras olla ihan hemmetin hyvä selitys", Kjell-Erik ärähti ja tuijotti minua vihaisena.

"Mä voin sitten todistaa, et kaikki mitä Martinus sanoo, ni on totta", Marcus puuttui keskusteluun lattialta. "Tai tarvittaes kertoo, miten se oikees meni", poika jatkoi, mutta hiljentyi täysin, kun isä katsahti vanhimpaa lastaan vihaisesti.

"Mä toimin kans todistajan", Nelli ilmoitti, ja vilkaisin vieressäni istuvaa suloisuutta pikaisesti. Pieni hymy nousi väkisin huulilleni, mutta se hävisi kuin tuhka tuuleen, kun isän kärsimätön yskähdys kantautui korviini.

"Noniin Martinus, annas kuulua sitten", pitkä ruskeasilmäinen mies komensi ja kohotti tummia kulmiaan.

"Alotan tän nyt ihan alusta, ni saat koko kuvan täst kaikest", aloitin ja vedin syvään henkeä. "Rasmus, siis toi toinen poika tos kuvas, on Nellin vanha koulukaveri, ja siis onhan ne edelleen samas lukios, mut joo. Loppukesäst tää Rasmus päätti pussat Nellii, mut otti sit nokkiinsa, ku Nelli ilmotti, ettei ollu millään taval kiinnostunut kyseisest henkilöst. Meillehän tuli Nellin kans vuosisadan riita sen takii, mut kuten tiiät, ni saatiin se sit sovittuu. Rasmus vaan loukkaantu nii verisest, et alko sit kiusaamaan Nellii ja sai Linneakin mukaan siihen. Loppu hyvin kaikki hyvin ja sillee, ni sit onneks Linnea ja Rasmus eros, mut Rasmus päätti edelleen jatkaa Nellin kiusaamist. Ei nyt ihan samas mittakaavas, ku aikasemmin, mut kuitenkin jossain määrin. Ja sit päästään itse asiaan. Tää mun musta silmä ei tullu siit, ku kävelin päin tolppaa, vaan Rasmus löi mua turpaan. Okei, saatoin alottaa sen sanaharkan, mut en lyöny ketään. Nooh, sit laitoin Rasmuksel anteekspyyntö-viestin, ja se halus nähä ihan kahestaan. Kaikki meni ihan suht ok siihen saakka, kunnes tää herra sit päätti pussat mua", selitin koko tarinan jättäen joitakin yksityiskohtia pois, koska en jaksanut käyttää koko aamua tähän.

"Ja Rasmushan on ihan täysidiootti", Nelli lisäsi vakavalla äänellä saaden minut nyökäyttämään. Isä kurtisti kulmiaan ja siirteli katsettaan minun ja sinisilmäisen suomalaisen tytön välillä.

"Yksi asia minua jäi mietittymään", isä tokaisi ehkä vieläkin hieman ärtyneen kuuloisena. "Miksi tässä kuvatekstissä lukee, että Martinus Gunnarsenin poikaystävä joutui sairaalaan?" mies ihmetteli ja laittoi kädet puuskaan. Nielaisin kauhusta ja räpyttelin ruskeita silmiäni. Ensinnäkin, Rasmus ei todellakaan ollut poikaystäväni, ja toiseksi, miten kukaan edes osasi yhdistää Rasmuksen siihen, mitä eilen tapahtui. Ja kuka ylipäätään voisi tietää molemmista tapahtumista. Sitten päähäni pälkähti yksi nimi: Jasmiina.