Loved you since day one

Luku 1

Martinus

Nappaan Livian matkalaukun hihnalta ja ojennan täynnä mikki hiiren pään kuvia olevan laukun hänelle. Livian isä kuulemma osti lapsilleen sellaiset ennen kuolemaansa joten Livia on halunnut käyttää sitä tähänkin päivään asti. Ei siinä muuta ongelmaa ole, kun temppuileva vetoketju. Otan omankin norsun kokoisen laukun hihnalta. Kun on artisti ja käy kiertueilla pitää olla paljon tavaraa mukana. Tietenkin minun ja Marcuksen matkalaukut ovat puolen hehtaarin kokoisia. Lähdemme kävelemään kohti ulko-ovia. Onneksi täällä ei ole faneja. Yleensä Kreikassa ei ole yhtään paikkaa jossa ei ole faneja. Ulkona meitä odottaa musta tilataksi.

"Voidaanko me käydä jo tänään rannalla", Malla kysyy silmät säkenöiden. Marcuksen ja Mallan juttu loppui kesän lopussa. Marcus käytti syytä, että hänellä ei ole aikaa, kun keikat taas alkavat ja musiikkia pitää tehdä. "Mulle käy", Iris sanoo. "Mulle myös", Livia myöntyy vieressäni. "Lopuillekkin tytöille varmaan käy", Oliver kohottaa kulmiaan. Loput noista nyökyttelevät päitään. "Mennään sitten rannalle", huokaisen.

Noin puolentunnin matkan jälkeen taksi viimein pysähtyy hotellin eteen. Hyppään ensimmäisenä ulos ja lasken painavan laukkuni kuumalle asfaltille. Norjassa oli lähtiessämme niin kylmä, että en mitenkään pystynyt laittamaan shortseja. Mustat farkut eivät kyllä myöskään ollut viisas valinta.
"Käydään vaan nopeesti kirjautumassa sisälle ja lähetään", Iris sanoo. Huokaisen hiljaa.

***

Vedän valkoisen paidan pääni ylitse ja tiputan sen maahan. Livia makaa hiekalla olevan pyyhkeen päällä leveästi hymyillen. Tuo tyttö saa hymyn nousemaan omillekin huulille.
"Tuutko sä uimaan?" kysyn häneltä. "Ehkä kohta. Voitko sä oottaa mua?", Livia vastaa. Nyökkään ja istahdan pyyhkeen päälle hänen viereen. "Jos et makaa seuraavaa tuntia siinä", hymähdän. "Mulla loppuu kiinnostus tähän yleensä vartin sisällä", Livia naurahtaa. Hymähdän vain. Nojaudun käteeni ja jään tuijottamaan Livian sivuprofiilia.

"Kai sä tajuut, että mä tiedän sun tuijottavan mua?"

"Kyl mä tiedän", totean. "Oot vaan niin kaunis", jatkan. Livia huokaisee raskaasti. "Sä oot sanonu sen jo monta kertaa", Livia tuhahtaa. "Mut se vaan on totta. Ootko sä ikinä katsonu peiliin?", sanon. "Lopeta", Livia tiuskaisee. "Mikä?", kohotan kulmiani. "No toi", tyttö kivahtaa. Hän kääntää kasvonsa eteenpäin. Hivutan toisen käteni tuon poskelle ja käännän hänen kasvot takaisin minuun päin. Kummempia varoittamatta isken huuleni hänen huulille.
Tästä tulisi varmasti mukava loma. Ainakin toivon niin.
______________
425 sanaa.

Julkaistu 22.6.19

Hellurei jälleen. Tää on vähän lyhyt, koska väsäsin tän sillon, kun muut oli saunassa ja istuin pukuhuoneessa odottamassa niitä. En siis ite oikein tykkää saunomisesta. Lopulta pappa käski mun mennä porealtaaseen niin jäi vähän kesken, mutta tällänen tää nyt on.

Eli siis, jos jollekin on vielä epäselvä niin tää on jatko-osa kirjalle voittajat ei luovuta, eikä luovuttajat voi voittaa.
Jos et sitä oo vielä lukenu niin kannattaa lukasta ennen tätä.

Ei mulla muuta.

-Petra