Loved you since day one

Luku 13

Livia

"Voitko sä ostaa mulle suklaata", kysyn ja tartun Martinuksen kädestä. Poika vilkaisee minua huvittuneena, mutta nyökkää lopulta pienesti.
"Oot ihana", hihkaisen. Martinus naurahtaa ja kiskoo minut sisälle kauppaan. Pitkän mietinnän jälkeen päädyn normi maitosuklaaseen. "Haluaako neiti muuta?", Martinus kysyy. Painan kulmani kurttuun. Tarvitsenko jotain muuta. "Fantaa", sanon. Lähdemme suunnistamaan siis juoma hyllyille. Sen sijaan, että ottaisin limukkani kaapista Martinus painaa minut kylmäkaapin ovea vasten ja painaa huulensa vastaavilleni. Kylmät väreet kulkevat kehoni lävitse samalla, kun vastaan suudelmaan.

Vierestämme alkaa kuulua innokasta juttelua jonka jälkeen korkea kiljaisu. Silloin tönäisen Martinuksen kauemmas. Edessäni seisoo kolme ehkä noin 16-vuotiasta teiniä. Yhdellä on päällä valkoinen t-paita jossa on tuttu logo. Martinuskin kääntyy ympäri. Tuo vetää hymyn huulilleen ja tervehtii kolmikkoa. No tämähän oli aivan mainio hetki kohdata vähän lisää faneja. Loput porukastamme ilmestyvät nurkan takaa Marcus etunenässä. Tuo katsoo meitä ensin ihmeissään, mutta huomaa lopulta tytötkin. Marcus kävelee mahdollisimman hiljaa yhden taakse ja laskee kätensä hänen olkapäille. Tyttö säpsähtää ja kääntyy ympäri. Hänen suu loksahtaa auki. Hymyilen varovasti minua tutkailevalle tytölle, joka saa hänet hymähtämään hiljaa. Käännyn ympäri ja nappaan Fantan kylmäkaapista. Kohta Martinus nappaa ranteestani kiinni ja lähtee kuljettamaan kohti kassoja. Marcus avaa suunsa sanoakseen jotain, mutta Martinus mulkaisee tuota murhaavasti.

"Pidä turpas kiinni", Martinus tuhahtaa veljelleen samalla, kun maksaa ostokseni. Kohotan kaksosille kulmiani. "Mistä te nyt puhutte?", Simon kysyy. "Eikö kukaan teistä oikeesti huomaa?", Marcus ihmettelee. Pudistan päätäni kummissaan. Jonatan repeää nauruun. "Martinus oikeesti", Jonatan naurahtaa. Poikaystäväni murahtaa jotain epäselvää. Silloin minäkin tajuan mistä nuo puhuvat. Martinuksen housujen etumus pullottaa epäilyttävästi. "Liviaki huomas viimein", Marcus sanahtaa huomatessaan ilmeeni. "Nii ja mä haluaisin nyt hotellille", Martinus tuhahtaa ja kiskaisee kättäni. Otan muutaman nopeamman askeleen, että saan Martinuksen kiinni.

Martinus lösähtää viereeni sängylle ja vetää minut kainaloonsa. Lasken pääni tuon rintakehälle ja jään kuuntelemaan hänen sydämen lyöntejä tarkasti.

"Listen to my heartbeat, beat, beat,
Saying do you love me, me, me.
But I'm lying here alone,
So I put you in a song beside my heartbeat, beat, beat.
I know I haven't been the best lately
and I really know now, I should give you all of my time.
You really do deserve better.
Gotta get you somehow,
can we star overagain now?
I took it for granted that you loved me the same,
but I gotta keep talking",

"Mitä sä höpiset", kysyn ja nostan pääni tuon rinnalta. Käännyn katsomaan Martinuksen tummanruskeita silmiä ja hymyilen tuolle pienesti.
"Sä oot kuule parasta mitä mulle on koskaan käyny. Kuka vaan ei olis ottanu syöpää sairastavaa ja aivovammaa omistavaa tyttöä itselleen, mutta sä otit. Sä jaksoit tsempata mua sillonkin, kun olisin vaan halunnut kuolla. Ei kaikilla oo noin kultasta sydäntä. Se, että sä oot viettäny mun vieressä sairaalassa monta yötä todistaa mulle kuinka paljon sä välität. Ilman sua oon ihan hukassa.
Sun ei tarvi pyytää mitään anteeks. Ei kukaan oo täydellinen", sanon ja silitän peukaloillani Martinuksen poskia. Martinus hymyilee leveästi minulle.
"Sun pitää vaan tietää, että oon rakastanu sua siitä päivästä asti, kun tapasin sut",
_____________
531 sanaa.

Julkaistu 16.7.19

Pesin tänää aamulla ikkunoita nii ehin siinä samalla suunnitella tän luvun ja uuden kirjan. Sa nähä millon julkasen ekan osan sitä.

Ja siis miten poikien keikasta voi olla jo kuukausi. Aika menee aivan liian nopeasti.

-Petra