Loved you since day one

Luku 11

Livia

Martinus painaa märkiä suudelmia ympäri kasvojani, kun yritän nauraen työntää tuota kauemmas. "Martinus oikeasti nyt loppu", kiljaisen ja tönäisen poikaa kaikella voimalla. "Oonko mä koskaan sanonu, että rakastan sua ihan vitun paljon", Martinus kysyy, kun kaatuu viereeni makaamaan. "Viimeks tunti sitten", totean. Martinus hymähtää hiljaa. "Se on vaan totuus", tuo kuiskaa. Hän liuttaa kätensä alavatsalleni ja alkaa silittää sitä hellästi. Yllättäen huoneen ovi lentää auki ja porukamme kävelee kädet silmien edessä huoneeseen. "Onko turvallista kattoo?", Iris kysyy. "On", Martinus tuhahtaa. Nousen sängylle istumaan ja jään katsomaan kavereitamme ihmeissään. "Mitä te teette täällä?", kohotan toista kulmaani. "Sä unohdit tän meijän huoneeseen nii tultiin tänne", Erika sanoo ja heittää avainkortin pöydälle. "Oma rauha ois kyllä kiva", mutisen hiljaa. "Okei tultiin vaan palauttaa toi ja kysymään tuutteko altaille?"

Vilkaisen Martinusta joka nyökkää pienesti. "Voijaan me tulla. Mutta nyt pois täältä", sanon topakasti ja osoitan avonaista ovea. Nuo poistuvat yhtä nopeasti, kun tulivatkin. Martinus vilkaisee minua. "Oot söpö ku komentelet tollee", hän sanahtaa. "Haluun nähä ton saman ilmeen sun kasvoilla, kun kommennat meijä lasta", kuulen hänen äänestä, että pojan huulilla on leveä virne.  "Lopeta", tuhahdan ja nousen seisomaan. Alan kaivaa matkalaukkuani. Tunnen läpsäisyn oikeassa pakarassani. Käännyn salmana katsomaan Martinusta. "Oliko toi ihan pakollista?", kohotan kulmiani ja ristin käteni rinnalleni. "Oli", tuo kohauttaa olkiaan. Nappaan bikinit mukaan ja astelen vessaan vaihtamaan ne.

***

"Kuka se mustahiuksisen poika on?", Martinus kysyy, kun astelemme hissin luo. "Ottar", vastaan lyhyesti ja painan oikean kerroksen nappia. Martinus katsoo minua kulmat koholla. "Vaan kaveri", huokaisen ja pyöräytän silmiäni. "Hyvä", Martinus hymyilee. "Minä sä mua pidät?", kysyn ja nojaudun hissin seinään. Martinus kohauttaa olkiaan. "Ihan, kun mä menisin säätämään jonku toisen kanssa, kun oon raskaana mun poikaystävälle", tuhahdan. "No en mä sitä", Martinus sanoo. "Näytitte olevan siellä rannalla vaan nii läheisissä tunnelmissa", tuo mutisee. Naurahdan kuivasti. "Mä en saa enää edes viettää aikaa mun kavereiden kanssa ilman, että sä tuut mustasukkaseksi."

Tunnelma ahtaassa hississä on hiukan ahdistava. Ehkä jälleen kerran tulistuin liian nopeasti. Hissin ovet avautuvat jolloin suuntamme nokkamme kohti altaita. Luultavasti muu porukka on jo siellä. Astelen Martinuksen edellä kavereidemme luo.

"Mistä te nyt ootte riidelly?" Marcus kysyy. Tuhahdan hiljaa. "Martinus luulee, että säädän sen selän takana muiden kanssa", tuhahdan.
"Missä vaiheessa mä niin sanoin? Aivan, en missään", Martinus sanoo. "No siltä se kuule vaikuttaa. Heti, kun tutustun johon niin epäilet, että mulla ja sillä on jotain", tiuskaisen. "Heti, kun meillä on riitaa niin löydän sut toisen jätkät kainalosta rannalta", Martinus tuhahtaa. "Taas sä teet sitä!"
"Mitä mä nyt tein?", Martinus levittelee käsiään. "Hei rauhoittukaa!", Hilde kiljaisee. "Sä et enää edes tiedä kuinka paljon loukkaat mua", kiljaisen. "Mä en missään vaiheessa epäilly, että sulla on jotain sen kanssa!" Martinus huudahtaa. "No et suoraan, mutta sun puheista saa ihan selvästi sellasen kuvan", kivahdan. Martinus puristaa käsiään nyrkkiin, jolloin Marcus vetää veljensä kauemmas. Hilde tarraa käsivarteeni ja vetaisee sisälle.

"Liv älä ammu aina yli", Hilde huokaisee. Minä seison kädet puuskassa ja puren hammasta etten purskahtaisi itkuun. Näytän ja kuulostan varmasti ihan 5 vuotiaalta kakaralta.

Kesti se sovinto ainakin yhden vuorokauden.
_____________
526 sanaa.

Julkaistu 8.7.19

Pitkästä aikaa sain julkastua luvun tällee ihmisten aikoihin.

Kun aloin kirjottaa tätä lukua ajattelin, että tähän ei tuu yhtään draamaa, mutta toisin kävi 😅

-Petra