Loved you since day one

Luku 7

*Osa tästä luvusta on samaa, kun edellinen, mutta vaan Martinuksen silmin*

Martinus

Lasken jalkani uima-altaan viileään veteen. Kuulen takanani tyttöjen kikatuksen. Yksi ääni kuitenkin puuttuu. "Ooks kunnossa?" Marcus kysyy ja istuu viereeni. Kyyneleet kiiluvat jälleen silmäkulmissani. Olen kamala ihminen. Pudistan tiukasti päätäni. "Mitä tapahtu?" kaksoseni tiedustelee. "Sä muistat ne bileet kuukausi sitten", aloitan hiljaa. Marcus nyökkää hämmentyneenä. "Siellä bileissä Livia lähti käymään vessassa. Asta hinkkas itteään mua vasten koko ajan ja yritin vaan töniä sitä pois. Lopulta se päätti suudella mua. Mä työnsin sen heti pois, mutta joku ehti saada siitä kuvan. Olin unohtanut eilen mun puhelimen hotellille, kun lähettiin kauppaan. Tytöt oli ilmeisesti lukenut niitä viestejä ja vaikka olin poistanu sen kuvan niin se latasi sen ja nyt Livia on vihainen mulle siitä kuvasta", selitän hiljaisella äänellä.
"Puhu sille", Marcus sanoo ja laskee kätensä olkapäälleni. "Ei se kuuntele mua", mutisen. "Se tulee varmasti kohta tänne. Yritä edes", Marcus sanoo ja hyppää veteen.

"Hei eikö Livia oo tullu vieläkään? Lähettiin siitä huoneesta jo puolituntia sitten", Hilde sanoo. Livia ei tosiaan ole vieläkään ilmestynyt tänne vaikka olemme olleet täällä jo kauan aikaa. "Mä käyn katsomassa onko se kunnossa", Erika ilmoittaa ja katoaa sisälle.

"Se ei oo huoneessa", tyttö sanoo palattuaan. "Lähetäänkö ettiin sitä?", Iris kysyy. Erotan hänen äänestä pientä paniikkia. "Rauhotu. Sillä on varmasti kaikki ihan hyvin ja se pääsee kyllä ite hotellille, kun haluaa tulla. Annetaan sen nyt olla yksin hetki edes", Hilde sanoo katse Iriksessä. "Mitä jos ei oo?", Iris panikoi. "On sillä", Malla huokaisee.

***

"Martinus lähetkö syömään meijän kanssa!" Simon huutaa oven toiselta puolelta. "En!" huudahdan. Kuulen vain mutinaa ja loittonevat askeleet. Haluan puhua Livian kanssa. Ajattelin siis lähteä etsimään hänet. Survon puhelimen taskuuni ja tungen jalkani valkoisiin tennareihin. Nappaan vielä avainkortin pöydältä ennen, kun lähden. Toivon vain, että Livia ei ole missään baarissa. Enhän minä sinne sisälle pääsisi.

***

Kävelen rantatietä pitkin ja katselen ympärilleni. Olin kiertänyt kaikki mahdolliset paikat missä Livia voisi olla paitsi tämän rannan. Jos hän ei ole täällä niin en tiedä missä sitten. Ehkä hän ostanut vain paluu liput Norjaan ja lähtenyt. Okei ehkä minä yli ajattelen. Kova melu kantautuu korviini joten käännän katseeni rannalle. Vaalealla hiekalla istuu porukka nuoria. Porukassa taitaa olla vain kaksi tyttöä. Tai mistä minä tiedän. Katson hieman tarkemmin porukkaa. Olisihan se pitänyt arvata. Tuttu tyttö istuu iso farkkutakki harteillaan hiekalla tölkki kädessä. Mustat kiharat hiukset omistava nuori mies istuu hänen vieressä ja on laittanut toisen kätensä Livian olkapäille. Livia hymyilee leveästi ja tuijottaa merelle. Viimeksi olin tuon pojan tilalla, ja minä olin se joka sai Livian hymyilemään. Olen mokannut ja pahasti. Kaikki on pilalla. Jos olisin kertonut aikaisemmin Livialle tätä ei olisi edes tapahtunut. Olisi vain pitänyt jättää menemästä niihin bileisiin. Kohta tyttö kääntyy katsomaan minua ja hänen vihreät silmät ovat täynnä tunteita. En osaa sanoa mitä hän ajattelee. Käännän katseeni maahan ja lähden kävelemään takaisin hotellille. Olen vain liian hyväuskoinen. Ajattelin, että voisimme sopia, mutta se taitaa olla vain unelma.

Livia

"Onko toi Martinus Gunnarsen?" Sarah avaa suunsa ja katsoo olkani yli. "Toivottavasti ei", mutisen ja käännän päätäni sen verran, että näen tielle. Kyllä, se on Martinus. Poika näyttää niin surulliselta ja pettyneeltä, että minulla käy melkein sääliksi tuota. Ne vähäisetkin säälin rippeet kuitenkin varisevat kaivosta alas heti. "Tunnetko sä sen?", Sarah kysyy. "No me seurustellaan, tai ainakin seurusteltiin", huokaisen. Martinus kääntää katseensa pois ja lähtee astelemaan pois. Ehkä minunkin pitäisi hiljalleen lähteä valumaan hotellille. "Haluaisitko sä viettää huomisen meidän kanssa, kun siis. No nii", Ottar takertelee sanoissa. Naurahdan hiljaa. "Voin mä", Hymyilen leveästi. "Mut mun pitää mennä. Mun sisko on varmaan hermorauniona, kun lähin sanomatta mitään", totean. "Nähään huomenna", Harry hymyilee. Nousen varovasti seisomaan. Otan farkkutakin pois harteiltani ja annan sen Ottarille. "Kiitti", Sekoitan hänen hiukset saaden hänet nyrpistämään nenäänsä. Lähden kävelemään pois rannalta. Ottar kavereineen ovat oikeastaan aika mukavia.

***

Koputan Hilden ja Erikan huoneen oveen. Kohta Iris hyppää kaulaani. "Miks sä lähdit tollee?" hän huudahtaa kyyneleet silmissä. "Mä oon vapaa tekemään mitä haluan. Sen ei pitäs vaikuttaa mitenkään suhun", tiuskaisen. Avaan oven kunnolla. "Ai teki ootte täällä", huokaisen nähdessäni kaikki muut paitsi Martinuksen. "Sä haiset ihan karseelta", Hilde toteaa. Iris kurtistaa kulmiaan ja ottaa askeleen lähemmäs minua. "Sä oot ollu juomassa. Sen lisäks haiset joltai ihme hajuvedeltä", tuo toteaa nyrpistäen nenäänsä. Hymähdän vain hiljaa.
_______________
728 sanaa.

Julkaistu 4.7.19

En tiiä mikä kirjotusvimma mulle on iskeny, mutta mulla on nyt ihan kauheesti ideoita tähän joten näitä voi myös tulla aika tiheään tahtiin välillä.

-Petra