Loved you since day one

Luku 4

Livia

Lasken aurinkolasit nenäni varrelle ja otan paremman asennon aurinkotuolissa. Olimme tulleet tyttöjen kesken hotellin altaille, jotta voimme ottaa rauhassa aurinkoa. Minä olen sitä mieltä, että tämä on ehkä tylsintä puuhaa ikinä. Kuka jaksaa maata tunnin paikoillaan kuuman auringon porottaessa taivaalta. Lämpötilakin on varmasti yli 30 asteen joten olisin mielummin varjossa, kun tässä keskellä hotellin kattoa. Olisi vain pitänyt jäädä poikien seuraksi sisälle. Joku pikkulapsi huutaa uima-altaassa.
Se saa minut varmistumaan siitä, että en aijo hankkia lapsia vielä todella moneen vuoteen. Ehkä sitten, kun olen lähempänä 25-vuotta voin harkita asiaa uudelleen. En vain halua vielä sellaista huutavaa kakaraa luokseni.

"Miten te pystytte tähän?" parahdan ja pomppaan istumaan tuolille. "Pysy nyt paikallaan vaan", Iris huokaisee. "En varmasti pysy", tuhahdan. "Mä en haluasi sitoa sua siihen penkkiin, niin voitko nyt vaan olla rauhassa. Sitäpaitsi niistä naruista ei varmasti jäis mukavat rusketusrajat", Iris sanoo. Huokaisen raskaasti. "Mä meen sisälle", tokaisen vielä ennen, kun astelen lasista valmistetun oven luo ja vetaisen sen auki.

"Mitä sä täällä teet", Martinus kysyy, kun astelen peremmälle huoneeseen jossa pojat istuvat limutölkit käsissään. Katsahdan poikaa pikaisesti.
"Mitäpä luulet? Aattelin vaan tunkeutua tänne häiritsemään teitä", vastaan sarkastisella äänellä. "Mistä nyt puristaa?", Martinus kohottelee kulmiaan hämmentyneen näköisenä. Kohautan olkiani ja kyyristyn kaivamaan matkalaukustani ohuempaa paitaa. Ajattelin vain lähteä ulos. Minua ärsyttää. En vain tiedä mikä. Kai olen vain väsynyt. Menkkojenkin pitäisi alkaa vasta viikon kuluttua. Niistä ei kyllä toisinaan voi ikinä tietää. Vaikka tiedän kavereideni olevan samassa tilassa kanssani vedän paidan pois ja tilalle vaaleanpunaisen topin johon on tehty pienillä timanteilla sydän.

"En tiiä mihin oon menossa tai millon oon tulossa, joten älkää odottako. Jos en oo ilmestyy yön aikana, oon eksyny enkä löydä takaisin", sanon ja survon jalkani ensimmäisiin kenkiini jotka tulevat vastaan. Eli tutut ja turvalliset Vans tennarit. En ole vieläkään suostunut luopumaan kyseisistä kengistä vaikka nämä ovatkin hiukan elämää nähneet.

Yllättäen kädet tarttuvat lantiostani kiinni ja minut pyöräytetään ympäri. Heti sen jälkeen tunnen tutut huulet omillani. Miksi Martinuksen pitää tuntea minut näin hyvin. En voi ikinä olla pitkään vihainen sillä Martinus tekee kaiken lepyttääkseen minua. Jos suudelma ei riitä, niin hän kyllä keksii jotain. Meille tuli joskus jostain aivan typerästä asiasta riitaa ja Martinus tuli seuraavana päivä lempikukkieni ja -karkkieni kanssa ovellemme anomaan, että antaisin anteeksi.

"Vittu te ootte söpö pari", Marcus sanoo. "Me muut ollaan tälläsii säälittäviä sinkkuja", Oliver sanoo. Simon yskäisee. "Ai niin. Onhan tossa toi yks joka ei oo sinkku, mutta sitä vois ihan helposti kyllä luulla", Oliver pohtii. Naurahdan hiljaa.
"Vieläkö aijot lähteä?", Martinus kysyy hiljaa. "Ei huvita", totean hymyillen. "Niin mä vähän aattelinki",

***

Istun jo hiukan viilenneelle hiekalle ja alan kaivaa kangaskassiani. Ojennan jokaiselle kaverilleni limutölkin ja nostan oman siiderini viimeisenä pussista.

"Sä oot epäreilu", Malla tuhahtaa nähdessään juomani. "Lapsille lasten juomat. Aikuisille aikuisten juomat", hymähdän. Martinus istuu taakseni ja kietoo kätensä ympärilleni.

"Pelataan totuutta ja tehtävää", Malla huudahtaa. "Mulla on edelleen se sovellus mun puhelimessa", tyttö jatkaa. Huokaisen raskaasti, mutta suostun kuitenkin. Tästä pelistä ei seuraa ikinä mitään hyvää. Sen olen oppinut jo kauan sitten. "Martinus heti ekana", Malla huudahtaa huvittuneena. "No jee", Martinus tuhahtaa ironian tihkuessa tuon äänestä. "Tehtävä", hän kuitenkin sanoo.

"Avaa karkki käärestään vasemmalla puolella olevasi henkilön kanssa pelkkiä huulia käyttämällä."

"Onko jollain muka karkkia?" Martinus kysyy. "On", Simon tokaisee ja heittää jonkun hedelmätoffeen parhaalle kaverilleen. Martinus kääntyy katsomaan minua. Lasken siiderini hiekalle ja nappaan karkin hänen kädestä. Puristan kääreen toisen reunan huulieni väliin. Martinus naurahtaa hiljaa, mutta aloittaa karkin avaamisen toiselta puolelta. Siitä ei kylläkään tule mitään. "Se karkki pitää sit syyä", Marcus nauraa katsoessaan sähellystämme. Martinus päästää suustan älähdyksen ja jatkaa yrittämistä.
Lopulta, kun kääre on auki, Martinus ottaa karkin suuhunsa. "Kuka nää tehtävät on keksiny?" tuo tuhahtaa. "Aika vaikean kysymyksen esitit", Malla toteaa. Nappaan lasipullon hiekalla ja juuri, kun olen hörppäämässä siitä se katoaa kädestäni.

"Ei tätä selvinpäin kestä", Martinus virnistää ja hörppää juomastani. Tuhahdan hiljaa. Nojaan pääni Martinuksen olkapäähän ja katson hymyillen merelle päin. "Mikä hymyilyttää noin?", Martinus kysyy hiljaa ja silittää selkääni pitkin vedoin.

"Sinä",

Juuri, kun Martinus on painamassa suudelman huulilleni, Simon huudahtaa nimeni. "Totuus vai tehtävä?", hän kysyy. "Tehtävä",

"Vaihda vasemmalla puolella olevasi henkilön kanssa vaatteita", Simon lukee Mallan puhelimesta. Käännyn katsomaan vieressäni istuvaa Erikaa.

"Kaikki vaatteet?", Erika varmistaa. "Alusvaatteetki", Simon tokaisee. "Oh hell no! Tiiättekö te minkä kokoisia vaatteita toi käyttää?", Erika huudahtaa. "No en mäkään sun vaatteissa hillumisesta nauti", tuhahdan. "Enkä voi vaikuttaa siihen minkä kokonen oon",

Nauran vedet silmissä katsoen Erikaa. "Kauanko nää pitää olla päällä", Erika kysyy. Hameeni on hänelle aivan liian lyhyt ja collegepaidan hihat ovat hiukan lyhyet. Minulle nämä vaatteet ovat aivan liian isot. Erika on minua paljon pidempi.

"Hotellille asti",
_______________
791 sanaa.

Julkaistu 30.6.19

Miten teillä menee?

Kirjoitin tän luvun monta kertaa, mutta en saanu parempaa. Mulla on vähän vaikeuksia keksiä mitään ennen, kun pääsen kunnolla juoneen kiinni.
Mutta kohta kuitenkin alkaa tapahtua.

-Petra