Loved you since day one

Luku 21

Livia

"Onko kaikilla nyt kaikki tavarat mukana?" Hilde kohottaa kulmiaan, kun seisomme ahtaassa hississä koko porukka matkalaukkuineen. "Eiköhän ole", huokaisen ja painaudun enemmän kylmää seinää vasten. Minulla ei ole mitään hajua millainen sää Norjassa on. Päälläni olevat revityt farkut tuntuvat hiostavilta ja kangas on liimautunut ihoani vasten. Lentomme lähtisi takaisin kahden tunnin päästä. Oli vähän hassu olo. Vastahan me oltiin tultu tänne. Kuukausi oli mennyt aivan sairaan nopeasti. Siltikin siihen oli sisältynyt kaikenlaista. Ehkä koko loma ei mennyt niin, kun luulin, mutta ainakin kaikki oli vielä hengissä ja sovussa. Se riitti tällä hetkellä minulle.

***

"Mistä lähtien Norjassa on ollu kuuma", Luka huokaisee, kun astelemme kohti lentokentän ovia. "Hyvä kysymys. Keksi parempi", Marcus tuhahtaa, samalla yrittäen vetää hupparinsa hihoja ylöspäin yhdellä kädellä. Tosin se näyttää epäonnistuvan täydellisesti. Tartun vapaalla kädelläni Martinuksen käteen ennen, kun sukellan tuon edellä suuren turistijoukon sekaan.

"Äiti lähetti just viestin. Ne oottaa meitä siinä ovien ulkopuolella", Marcus sanahtaa. Poikaystäväni päästää epäselvää muminaa suustaan. Ovien vihdoin ilmestyessä eteemme, huomaan Emman hyppivän paikoillaan samalla, kun tuon suu käy tiuhaa vauhtia. "Ei taideta välttyä Emman puheripulilta", Martinus naurahtaa huomatessaan myös pikku siskonsa. Naurahdan keveästi ja tihennän hiukan askelieni tahtia. Ovien avautumisesta kuuluva rohina varastaa Emman huomion. Tuo ryntää heti veljensä halaukseen. Irrotan otteeni Martinuksen kädestä, jotta tuo voisi halata siskoaan paremmin. "Saanko mäki halin", Martinuksen viereen ilmestynyt Marcus kohottaa kulmiaan. Emma irrottaa otteensa Martinuksesta ja siirtyy halamaan vanhinta Gunnarsenin lasta. Martinus naurahtaa siskonsa innokkuudelle.

"Mulla on ollu niin tylsää! Wilma on ollu Espanjassa eikä mulla oo ollu ketään kenen kanssa leikkiä. Livia lupaathan sä leikkiä mun kanssa. Marcus ja Martinus on niin laiskoja, että ne ei kuitenkaan jaksa", Emma selittää samalla, kun kietoo ohuet kätensä ympärilleni. "Tietty voin", hymyilen tuolle. "Eiköhän lähdetä kotiin. Isänne odottaa jo", Anne sanahtaa ja vilkaisee kaksosia. Istahdan kuskin paikan taakseja käännän katseeni ikkunaan. Tunnen vieressäni istuvan pojan katseen itsessäni. Virnistän pienesti.

"Kai sä tajuut, että mä tiedän sun tuijottavan mua", hymähdän katse ikkunassa. "Kyl mä tiedän", Martinus toteaa. Virne kasvoillani levenee entisestään. "Oot vaan niin kaunis", Martinus jatkaa. Sen sijaan, että jatkaisin menneisyyden vuoropuheluamme käännyn ympäri ja painan huuleni varovasti hänen vastaaville. Martinus liuttaa kätensä niskaani ja vetää kasvoni lähemmäs omiaan. "Nuorta rakkautta", takanamme istuva Peter huokaisee virnistäen. Irrottaudun suudelmasta, mutta jätän otsani nojaamaan Martinuksen otsaa vasten. Hymyilen katsellessani tuon silmiä. Martinus hätkähtää, kun auto viimein lähtee liikkeelle, joka saa minut nauramaan tuon olkapäätä vasten. Martinus kietoo kätensä ympärilleni, itsekkin naurahdellen hiljaa.

Olin onnellinen siinä hetkessä ja olin umpi rakastunut Martinukseen. Olin rakastanut sitä poikaa ensimmäisestä päivästä asti.

Ei mulla ollut mitään hajua mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta piti elää joka päivä täysillä. Ehkä minäkin vihdoin ansaistin olla onnellinen. Kaiken sen jälkeen ainakin tuntui siltä. Vihdoin kaikki oli hyvin. Ainakin hetkellisesti.
______________
511 sanaa.

Julkaistu 27.8.19

Arvatkaa mitä...

Tää oli viiminen luku tätä kirjaa. Epilogia en tähän luultavasti kirjota. Jatko-osa on mahollinen, jos te vaan sen haluutte.

Asiasta toiseen alotin uuden kirjan joka kertoo tän kirjan kahdesta sivuhenkilöstä. Se löytyy mun profiilista nimellä Knew I was falling when I looked inside your eyes.

Kiitos, että luitte tän ja toivottavasti luette vielä sen mahdollisen jatko-osanki.

-Petra