Loved you since day one

Luku 6

Livia

Pyörittelen muroja lautasellani hiljaisena. Martinus lähti eilen perääni, mutta ei saanut minua kiinni, kun katosin ihmismassaan. Nukuin viime yön Mallan ja Alician huoneessa. Parisänky oli meille kolmelle kieltämättä hiukan ahdas. Alicia oli kiertänyt kätensä ympärilleni ja Mallan toinen jalka oli päälläni ja käsi kasvoillani. Aamulla siis heräsin hiestä märkänä. Sanoin tunkeutuvani seuraavana yönä Hilden ja Erikan tai Iriksen ja Simoniin huoneeseen joissa on levitettävät vuodesohvat. Ihme ja kumma sain kuitenkin nukuttua ihan hyvin. Tytöt saivat ajatukseni pois Martinuksesta jota en ole vielä kertaakaan nähnyt.

"Huomenta", Simon tokaisee. Vilkaisen olkani yli. Siinä paha missä mainitaan. Kaksoset kävelevät kohti pöytäämme. Martinuksen silmät ovat punaiset ja kasvot turvonneet. Hiljaisen tuhahduksen saattelemana nousen ylös. Martinus katsoo minua surullisilla silmillään. Käännän katseeni maahan ja törmään vahingossa johonkin. Nostan katseeni noin minun ikäiseen poikaan jonka kahvit ovat läikkyneet hänen valkoiselle paidalle.
"Apua anteeks!" parahdan. "Ei se mitään", poika sanoo hymyillen pienesti. Hänellä on mustat kiharat hiukset ja eriparia olevat silmät. Toinen vihreä ja toinen ruskea. "Mä meen pyyhkii tän", poika toteaa ja lähtee kävelemään paperitelinettä kohti. Tarraan hänen ranteesta kiinni. "Miten mä voin hyvittää tän?", kysyn ja sipaisen juuri värjätyt hiukseni pois kasvojeni edestä. Tunnen polttavan katseen selässäni. Tiedän katsomattakin sen kuuluvan Martinukselle. Nuori mies katsoo olkani ylitse pöytäämme. "Ei sun oikeesti tarvii", hän sanoo ja nappaa itselleen paperia. "Anteeks vielä", huokaisen. Mulkaisen Martinusta samalla, kun astelen ulos aamupalasalista. Nään vain Martinuksen hautaavan kasvonsa käsiinsä, ja kuulen Jonatanin kysyvän:
"Mitä teidän välillä oikeesti kävi?",

Nyt voin hyvin käydä hakemassa kamani Martinuksen ja minun huoneesta ja siirtää ne Hilden ja Erikan huoneeseen. Päätin juuri etten halua nukkua Iriksen ja Simonin kanssa. Enkä varmasti kadu päätöstäni. Käytän avainkorttia ovessa olevassa reiässä. Kerään nopeasti vaatteeni matkalaukkuun ja kiiruhdan vessaan hakemaan loput tavarani. Vetaisen valkoisen laturin seinästä ja heitän sen laukkuun tavaroiden päälle. Suljen vetoketjun ja onnekseni se ei jää tällä kertaa jumiin. Lasken avainkortin pöydän päälle ja survon jalkani kenkiini. Lähden kävelemään kohti hissejä. Pitää odottaa, että Hilde ja Erika tulee syömästä. En pääse muuten huoneeseen sisälle. Selailen puhelintani kaikessa rauhassa. Hissin ovet avautuvat ja porukkamme pojat astelevat ulos nauraen. Heidän nauru kuitenkin hyytyy minut nähdessään.

"Mitä sä siinä teet?", Jeremias kysyy. "Ootan Hildeä ja Erikaa", vastaan katse puhelimeni ruudussa. Puhelimeni päästää kilahduksen ja näytön yläreunaan ilmestyy ilmoitus uudesta viestistä. Napautan sitä ja silmieni eteen ilmestyy kuva Lokista. Meillä on aina ollut tapana lähetellä tyhmiä kuvia toisillemme. En voi estää hiljaista naurahdusta karkaamasta suustani.

Miten menee systeri??

Suoraan sanottuna ei hirveen hyvin😔

Mikä painaa mieltä?

Martinus

Voi sua...
Haluutko kertoo?

Myöhemmin

Samassa hissin ovet avautuvat uudelleen ja tytöt astelevat luokseni. "Mennäänkö?", Hilde kysyy. "Mielellään", mutisen ja vilkaisen Martinusta joka tuijottaa lattiaa.

***

"Livia ootko sä jo tulossa?", Erika huudahtaa. "Menkää edeltä", huikkaan ja jatkan aurinkorasvan etsimistä. Sitä ei tunnu löytyvän mistään. Oven sulkeudettua nojaudun seinää vasten ja valun sitä pitkin alas. Painan kasvoni polviani vasten ja annan kyynelten ryöpytä poskilleni. Koko päivän olen vain halunnut itkeä, mutta olen yrittänyt pysyä vahvana muiden silmien alla. En todellakaan ole menossa hotellin altaille uimaan, kun siellä on koko porukka. Ajattelin tänä iltana unohtaa kaiken huonon.

Kun olen keräillyt itseäni vartin hotellihuoneen lattialla saan itseni ylös ja nappaan lompakkoni ja puhelimen mukaani. Vilkaisen käytävälle ennen, kun lähden astelemaan käytävää pitkin ulos. Kävelen läheiseen baariin. Tiskin luona istuu tuttu poika. Se jonka päälle läikytin kahvit aamulla. Tuo on juuri ojentamassa seteliään työntekijälle. "Laita mulle samanlainen. Maksan molemmat", molemmat noista kääntyvät katsomaan minua. Baarimikko nyökkää ja alka tekemään samanlaista juomaa minulle.
"Hyvitän sen aamusen", sanon hymyillen. "Oon Livia."
"Ottar", hän hymähtää. "Riittääkö sulla muka ikä?" poika naurahtaa. "Oon 18-vuotias", hymähdän huvittuneena.

"No Livia. Seurusteletko sä Martinus Gunnarsenin kanssa? Sen katse oli aamulla niin polttava, että ihme etten kuollu", Ottar kysyy ja virnistää pienesti. "No riideltiin just. Vähän vaikee siis sanoo mitä tulee tapahtuu", huokaisen ja nappaan juomani. Maksan molemmat ja hörppään kylmää juomaa. Ihan hyvää. "Ei tainnu olla mikään pieni riita", Tuo hymähtää. "Mun pikkusisko on niitten fani. Se on vuorannut sen seinät niiden kuvilla", Ottar kohauttaa olkiaan.
"Sulla on ihanat silmät", naurahdan vaihtaen puheenaihetta. En halua puhua Martinuksesta nyt. Ottar hymähtää hiljaa. "Kiitos", nuori mies vastaa leveästi hymyillen.
_______________
695 sanaa.

Julkaistu 3.7.19

Sain tässä vielä tälläisen näperrettyä pikaisesti, kun en keksinyt muutakaan tekemistä.

Mitä mieltä ootte Ottarista?

-Petra