Loved you since day one

Luku 17

Livia

Istun Hilden ja Erikan huoneen sängyllä ja tuijotan seinää lasittunein silmin. Minulla ei ollut mitään hajua missä Martinus on. Kukaan ei sanonu mitään. He vain keskustelevat keskenään, mutta mä en tiennyt yhtään mitään. Paitsi, että Martinus oli lyönyt Jonatania. En tiedä miksi ja mistä kaikki oli alkanut. Olen ihan pihalla kaikesta. Tiedän vain, että Martinus ei lyö ketään. Paitsi silloin, kun on todella hermostunut.

"Livia ootko kunnossa?", Erika kysyy. "En oo. Mulle ei kerrota mitään ja oon saattanu pilata mun lapsen elämän, jos se edes koskaan saa sellasta. Kaikki menee ihan päin helvettiä", parkaisen ja hautaan kasvot käsiini. Erika huokaisee syvään. "Martinus hermostu ja löi Jonatania", Erika sanoo. "Mä tiedän sen jo! Mä haluan tietää miksi", huudahdan.

"Ei se itekkään tiedä miksi. Ensin se selitti kuinka huono poikaystävä se on ollu sulle. Jonatan yritti rauhoitella sitä ja piti sen ranteestani kiinni. Martinus oli ihan sekalainen se huusi, että Jonatanin pitää päästää irti. Jonatan oli just sanomassa jotain, kun Martinus löi. Se säikähti sitä itsekkin", Erika sanoo. Pyörittelen päässäni juuri kuulemaani asiaa. Miten niin Martinus on ollut huono poikaystävä. Eikö hän jo ymmärrä. Sen verran olin raskautta miettinyt, että tiedän tässä olevan jotain hyvää. Saan jotain mitä kukaan muu kuin Martinus ei voisi minulle antaa. Oman pikku perheen.

"Mä haluan puhua sille", sanon. Erika katsoo mua hieman epäilevästi, mutta nyökkää lopulta. Lähden Erikan kanssa minun ja Martinuksen huoneelle. Avaan oven varovasti ja kurkkaan sisään. Martinus makaa sängyllä kasvot käsiin haudattuina. Loput pojista seisoo parvekkeella jutellen. Jonatan pitää kylmäpussia poskeaan vasten.

"Martinus",

"Mitä", poika ärähtää ja kääntyy katsomaan mua. "Mitä sä teet täällä? Etkö sä jo tajunnu kuinka paskaa seuraa oon sulle?" Martinus sanahtaa. Tuon äänensävy sytyttää pienen pelon rintaani, mutta en jaksa välittää siitä nyt. "En", hymähdän. Kävelen sängyn viereen ja istun ihan sen reunalle. "Sä oot mulle just hyvä", sanahdan ja lasken käteni Martinuksen poskelle. "Etkö sä jo tajua sitä?", henkäisen. Martinus tapittaa katsoo mua suklaasilmillään ja hymyilee varovasti. "Tuu tänne", poikaystäväni huokaisee ja levittää käsiään. Kömmin pojan kainaloon ja kierrän käteni tuon ympärille. "Rakastan sua", henkäisen Martinuksen rintaa vasten. "Ja mä sua", kuulen hiljaisen äänen pääni yläpuolelta. Nostan kasvoni Martinuksen rintakehältä ja katson hymyillen häntä. Painan suukon tuon huulille. Lasken pääni takaisin Martinuksen rinnalle ja hymyilen itsekseni.
____________
402 sanaa.

Julkaistu 30.7.19

Oisin voinu jatkaa tästä kohasta vaikka kuinka monella tavalla, mutta mun pää ei toimi nyt niin, että voisin tehä sen.

Tää nyt siis on tällänen lyhyt ja kämänen😅

-Petra