Loved you since day one

Luku 12

Livia

Viikaan vaatteitani huoneessamme olevaan pieneen vaatekaappiin. Tiedän, että Martinus ei tule purkamaan laukkuaan koko loman aikana niin voin viedä koko kaapin vaatteilleni. Muut ovat edelleen uimassa. Itse en sinne enään jaksanut tai halunnut mennä. Heti vain, kun Martinus tulisi niin voisin pyytää pojalta anteeksi. Suutuin hänelle jälleen ilman syytä. Tämä on tapahtunut aika useasti.

Lasken viimeiset kengät eteisen lattialle, kun ovi aukeaa ja Martinus astuu sisään. Tuo vilkaisee minua nopeasti ennen, kun nappaa puhtaat shortsit mukaansa ja painelee vessaan vaihtamaan ne.

"Ollaan lähössä syömää. Tuutko mukaa?", Martinus kysyy värittömällä äänellä.
"Puhutaan ensin", sanahdan ja tartun pojan ranteeseen. Istutan hänet sängyn reunalle ja jään seisomaan hänen eteen. "Anteeks", mutisen. "Tiiätkö mua suoraan sanottuna vituttaa, että sä väität mun sanoneen jotain mitä en vois ikinä sanoa susta. Mä en ikinä haluais satuttaa sua tahallani. Se, että sä luulet mun haukkuvan sua tai jotain vastaavaa saa mun omatunnon joka kerta kolkuttamaan", Martinus huokaisee. Katson Martinusta silmät täynnä hämmennystä. "Miks sä et sanonu mitään aikasemmin?", kysyn ja silitän peukaloillani Martinuksen kämmenselkiä. Tuo kohauttaa olkiaan. "Mä en tienny", mutisen. "Anna anteeks", kuiskaan ja painaudun tuon rintaa vasten. Martinus kietoo kätensä tiukasti ympärilleni. "Saat", hän huokaisee.

"Lähetäänkö nyt syömään. Mulla on nälkä", Martinus inahtaa. Naurahdan hiljaa ja nyökkään. Nousen pojan sylistä ja kipitän Martinuksen edellä pieneen eteiseen. Laitan jalkoihini gladiaattorisandaalit ja jään katselemaan puhelintaan etsivää poikaystävääni. Kohta tuo löytää mustan kapistuksen tyynyjen ja peittojen seasta. "Aina niitä miehiä saa oottaa", mutisen päätäni pudistellen. Martinus vilkaisee minua ja hymyilee enkelimäisetä hymyään. Tuo sammuttaa valot ennen, kun avaa oven ja päästää minut edellään ulos. "Muut on jo varmaan alhaalla", Martinus tokaisee ja nappaa kädestäni kiinni. Nyökkään vain samalla, kun pysähdymme hissien eteen odottamaan.

"Mä toivon, että tää lapsi on yhtä sulonen, ku sä", Martinus sanoo ja hipaisee alavatsaani. "Kunhan sillä on sun silmät nii sit se voi olla muuten mun näkönen", hymyilen ja astele hissiin jossa on lisäksemme Ottar ja Sarah. "Mä voisin väittää vastaan, mutta en tee nyt nii", Martinus hymähtää. Katsahdan poikaa nopeasti samalla, kun painan oikean kerroksen nappia. Koko päivänä en ole edes muistanut sisälläni kasvavaa lapsea miettiessäni Martinusta ja aivan typerää riitaamme. Tunnen kaksi katsetta meissä joten vilkaisen Ottarin ja Sarahin suuntaan. Sarah hymyilee minulle, kun taas Ottarin ilmeestä ei saa mitään irti.

"Martinus?" kysyn, kun hissin ovet avautuvat. Ottar ja Sarah astelevat ulos hissistä. "Ootko sä miettiny tulevaa?", huokaisen. Silloin Ottar vilkaisee meitä olkansa ylitse, mutta ei jää katselemaan meitä pidemmäksi aikaa, kun hissin ovet taas sulkeutuvat ja jatkamme matkaamme alaspäin. "En kauheesti. Jonkun näkönen tauko, mun ja Marcuksen pitää musiikista ainakin pitää. Molemmilla on vielä koulukin kesken", Martinus mutisee.
"Ei mietitä sitä nyt. Meillä on vielä kaks viikkoa täällä jonka jälkeen paljon aikaa miettiä tulevaa", sanon. Martinus nyökkää ja samassa hissi matkamme tulee päätökseen. Loput porukastamme istuvat aulan sohvilla ja juttelevat. Loki huomaa meidät ensimmäisenä. "Saatiin selville, että myös Hilde on hankkinut täältä kavereita", Simon tuhahtaa. "Vai nii", mutisen hymyillen. Hilde virnistää minulle jolloin tiedän porukan taas udelleen siitä testistä. Marcus katsoo minua ja Martinusta päästä varpaisiin tarkasti. "Saitte vissiin sovittua?", Marcus kohottaa kulmiaan. Nyökytän päätäni hymyillen. Jospa loppu lomasta selvittäisiin ilman kummempia riitoja.
_____________
551 sanaa.

Julkaistu 12.7.19

Mun on pitäny kirjottaa monena päivänä, mutta tutustuin niin ihaniin ihmisiin, että niitten kanssa keskustelu on ollu vähän kiinnostavampaa, kun tämä 🙃

Tän päätin nyt sit pienessä kiireessä kirjottaa niin voi olla vähän sekalainen.

-Petra