The beginning of Us

Epilogi

Tuuditan sylissäni lepäävää nyyttiä. Tämä lapsi on yksi ihme. Hän on kaikkea mitä olen halunnut, ja kaikkea mitä en edes tiennyt tarvitsevani.

Suukotan tätä pientä kullannuppua otsaan, ja lasken varovasti pinnasänkyyn. Peittelen tyttöni ja hiivin huoneesta ulos. Emilia on oikeasti minulle kaikki kaikessa. Hän on unelmieni täyttymys.

Emilia täytti noin kuukausi sitten vuoden. Hänen synttäreiden kunniaksi pidettiin pienimuotoiset kekkerit, ja vietimme mukavan illan Emilian kummien, Nooran, Joelin ja Teemun kanssa. Sebu ja Kari(eli siis se Oliverin oikee isä) oli paikalla myös,  ja olin todella onnellinen huomatessani että kaikki tulivat hyvin toimeen ja kaikilla oli mukavaa. Hymyilen muistolle samalla kun suljen makuuhuoneen oven hiljaa.

Kaikkialla on pimeää. Ihmettelen sitä hiukan, sillä kaikki valot olivat vielä päällä, kun menin nukuttamaan Emiliaa.

Astelen kohti olohuonetta, mutta pysähdyn, kun näen valon hohkaavan kuistiltamme. Kurtistan kulmiani, ja menen kuistin ovelle. Avatessani ulko-oven ja astuessani kuistille huuliltani karkaa henkäys.

Kuistin kaiteet on koristeltu kymmenillä kauniilla kynttilöillä, jotka luovat ihanan tunnelman pimenevään iltaan. Kuistin seinämä on täynnä valokuvia. Valokuvia minusta, Emiliasta ja Oliverista. Taustalla soi Ed Sheeranin Perfect, joka on kuin kirsikkana kakun päällä.

Kuulen askeleita, ja näen Oliverin kävelevän meidän pihapolkua pitkin. Hän nousee portaat ylös kuistille, ja katsoo minua hymyillen. Hän astuu minun eteeni ja tarttuu kädestäni.

"Iris. Ennen sinua, elämässäni ei ollut mitään. Kuljin vain bileissä, ja join. Sinutkin tapasin siellä bileissä. Ja olen iloinen, että unohdettiin se ehkäisy, sillä sen ansiosta saimme Emilian, ja se antoi minulle myös mahdollisuuden tutustua sinuun. Emilian saaminen kasvatti minuakin ihmisenä, ja olen onnellinen siitä.
Sinä toit elämääni valoa ja rakkautta. Sellaista rakkautta, mitä en ollut koskaan saanut kokea. Sinä annoit minun elämälleni tarkoituksen. Olit kärsivällinen kanssani, niin hyvässä kuin pahassakin. Tiedän, että elämä on epävakaata, ja että tulemme kohtaamaan haasteita, suuriakin sellaisia. Mutta tiedän myös, että haluan viettää koko elämäni sinun kanssasi, enkä halua hukata yhtään enempää aikaa.
Sinä, ja Emilia olette minulle kaikki kaikessa. Rakastan teitä molempia niin helvetin paljon" Oliver sanoo ja polvistuu eteeni. Hän kaivaa takkinsa taskusta pienen rasian, jonka sisältä paljastuu kaunis timantti sormus.

Silmäni kostuvat onnen kyynelistä.

"Iiris Heinonen, tekisitkö minusta maailman onnellisimman miehen ja tulisit vaimokseni?" Oliver kysyy ja katsoo minua silmiin.

Nyökytän päätäni ja kuumat kyyneleet valuvat poskiani pitkin. "Kyllä. Tottakai minä tulen" vastaan.

Oliver nousee seisomaan, ojennan käteni ja hän pujottaa sormuksen sormeeni.

Katson sormusta haltioituneena, ja olen puhjeta onnesta. Nostan liikuttuneen katseeni kihlattuuni, ja vedän hänet pitkään ja intohimoiseen suudelmaan.