"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! Ang larawang ito ay hindi sumusunod sa aming mga alituntunin sa nilalaman. Upang magpatuloy sa pag-publish, subukan itong alisin o mag-upload ng bago.
~ IRIS ~
Olkapääni, ja käsivarteni murtuman takia minulla on oikein "kiva" kipsi kädessä. Sen kanssa on vaikea tehdä mitään, ja kättä alkaa särkemään aina kun särkylääkkeen vaikutus alkaa loppua. En edes voi liikuttaa koko oikeaa kättäni ollenkaan, sillä olkapäätäni särkee, ja käteni on paketoitu olkapään yläpuolelle asti. Erittäin ihanaa.
Pääsin siis viikko sitten pois sairaalasta. Kouluun en ole palannut. Enhän minä sielä tällä kädellä voisi muutenkaan mitään tehdä. Ja saan tämän kirotun paketin pois kädestäni vasta kolmen viikon päästä. Suoraan sanottuna se on ihan perseestä.
Onneksi Oliver on ollut auttamassa minua. Huomaan kuitenkin, että hän on ollut tavallista etäisempi ja vaisumpi onnettomuuden jälkeen. En tiedä mikä hänellä on, mutta se häiritsee minua. En halua nähdä häntä surullisena tai ees ylipäätään ahdistuneena. Tänään vanhempani eivät ole kotona, niin hän tulee meille. Silloin voin puhua hänen kanssaan ihan rauhassa.
Tällä hetkellä istun siis Nooran kanssa olohuoneessa. Katsomme telkkaria ja mässäämme karkkia.
"Noora. Tiiäkkö yhtään mikä sillä Oliverilla on? Ku mä en oikeen saa siitä selkoo" selitän ystävälleni.
Hän huokaisee, ja laittaa elokuvan pauselle. "Vaikka tietäisinki, en vois sanoo. Sun pitää kysyy Oliverilta, se saa luvan kertoo sulle ite"
Nielaisen. Eli Noora siis tietää jotain. Miksi hän tietää mutta minä en?
Noora olettaa minun hiljenemiseni merkitsevän sitä, että aihe on loppuun käsitelty. Hän siis vain kääntää katseensa takaisin telkkariin , ja jatkaa elokuvan katselua. Itse minua ei huvita katsella elokuvaa juuri nyt. Ajatukseni pyörivät vain Oliverissa, ja siinä mitä minä tulen hänelle sanomaan.
***
Noora lähti kotiinsa, kun saimme elokuvan katsottua loppuun. Olen nyt odotellut yksin muutaman tunnin ajan Oliverin tuloa.
Kuulen ulko-oven avautuvan, ja hetken kuluttua askeleiden lähenevän olohuonetta, missä itse istun. Pian huomaankin Oliverin astelevan huoneeseen, ja istahtavan nojatuoliin, joka on sohvan vieressä.
"Hei" tervehdin häntä hymyillen. "Miten meni haastattelu?" kysyn häneltä. Oliver oli siis tänään käynyt ensimmäisessä työhaastattelussa jollekkin autokorjaamolle.
"Yllättävän hyvin. Se haastatteleva jehu oli rento, ja se vaikutti muutenki mukavalta. Uskon et mun mahikset saada se duuni, on ihan hyvät" hän kertoo ja kääntää katseensa minuun.
Nyökyttelen päätäni, ja mietin mitä sanoisin seuraavaksi.
"Mut siis... Mä oon vähä miettiny, et sä oot ollu aika etäinen sen kolarin jälkeen, ja jotenki vaan vaikuttanu tosi ahistuneelta" aloitan ja katson lattiaa.
"Nii haluisin, et sä voisit kertoo mulle mitä ikinä onkin meneillään. Et sä karkota mua pois" jatkan, pitäen katseeni edelleen lattiassa.
Oliver pysyy vain hiljaa, joten päätän lopulta nostaa katseeni häneen. Huomaan hänen peittäneen kasvonsa käsillään oikeasti vaivaantuneen näköisenä.
"Mä en tiiä. Mä en tiiä pystynkö mä tähän" hän sopertaa hiljaa.
"Rehellisesti sanottuna. Vaikka tää tilanne onkin toisaalta tosi ihana, ja mä rakastan sitä lasta jo nyt, niin silti mua ahistaa. Ahistaa ihan sikana, ja mua pelottaa ajatus isänä olemisesta" hän jatkaa.
Silloin nousen ylös, ja kävelen hänen luokseen. Istun hänen nojatuolinsa käsinojalle niin, että voin kiertää ehjän käteni hänen ympärilleen.
Nojaan päätäni hänen olkapäätään vasten, ja silitän kädelläni hänen käsivarttaan.
"Tää tilanne on meille molemmille uusi, mutta mä tiiän et me selvitään. Meil on ihania ystäviä, jokka on tukena, ja meillä on toisemme. Ja sitä paitsi, oon varma et susta tulee hyvä isä" sanon hänelle lohduttavasti.
"Vittu sä oot ihana" Oliver sanoo ja naurahtaa. "Mitä mä oon tehny et oon ansainnu sut?"
Hymyilen hänelle. "Ihan kuule vaan olit oma hurmaava ittes" vastaan ja hänenkin kasvoilleen leviää pieni haikea hymy.
