"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
Katson hymyillen tätä pientä ihmistä sylissäni. Hän on kaikkea, mitä odotinkin hänen olevan. Meissä on aika paljon samaa näköä, mutta kyllä minä näen yhtäläisyyksiä Oliverinkin kanssa.
Tämän pikkuprinsessan syntyessä, se oli sen verran pieni, että aikaisen syntymisenkin takia hän joutui olemaan teho-osastolla lähemmäs viikon. Tänään saamme kuitenkin viedä tämän kullannupun kotiin.
Oliver on ollut sairaalassa meidän kanssamme paljon. Sovimme kuitenkin että on parasta, että hän tekee sen vuokrasopimuksen Paavon kanssa kahdestaan, minun ollessa sairaalassa. Hän kävi myös kaupassa, ja kantoi jo huonekaluja, esimerkiksi meidän ja lapsen sängyt, ruokapöydän ja siihen muutaman tuolin, sohvan, hoitopöydän ja joitain leluja asuntoon paikoilleen. Loput tavaroista kuljetamme sitten pikkuhiljaa.
"Selvä, näyttää siltä että kaikki on hyvin. Tyttönne on kyllä melkoinen taistelija" terveydenhoitaja Aija sanoo. Hän siis suoritti vielä tarkastuksen minulle ja tytölleni ennen kotiuttamistamme.
"Mun puolesta voitte lähteä vaikka heti. Muistakaa vain, että jos on mitään huolia, niin meidän puoleemme kannattaa kääntyä" hän sanoo vielä, ennekuin sanomme heipat, ja kävelemme aulan penkeille odottamaan Oliveria. Sovimme, että hänen ja Teemun tullessa hakemaan meitä täältä, he parkkeeraavat Teemun auton mahdollisimman lähelle ovia.
En odota edes kauaa, kun Oliver jo astelee ovista sisään, ja luokseni. Heti meidät nähdessään hänen huulilleen leviää leveä hymy. Saavuttuaan luoksemme hän kumartuu suukottamaan tyttösemme otsaa pikaisesti, ja ojentaa minulle sitten söpön pinkin haalarin, tumput ja pörröpipon. Puen ne hellästi pikkuiselle, yrittäen olla herättämättä häntä päikkäreiltään.
Astuessamme autoon, Teemu tervehtii minua iloisesti. Kiinnitän tyttöni turvaistuimeen, ja kun kaikki ovat kyydissä lähdemme liikkeelle.
***
Huokaisen ja lösähdän sohvalle. Tulimme hetki sitte asunnollemme, ja sen jälkeen olen huhkinut täällä kovasti. Matkan varrelta nappasimme joitain kasseja mukaan, ja olemme nyt sitten laitelleet niistä taavaroita paikoilleen.
Pikkuinenhan nukkui sikeästi koko matkan, ja jatkoi uniaan heti päästyään sänkyyn.
Huomaan että Oliver istahtaa viereeni. Käännyn katsomaan häntä.
"Meidän pitäisi varmaan puhua" aloitan.
Hän nyökkää ja rykäisee. "Niin, mistä aloitetaan?"
Mietin hetken, kunnes muistan. "Kerropas vaikka minulle että missä sinä olit silloin sinä päivänä, kun meidän oli tarkoitus tehdä se vuokrasopimus?"
Oliver on hetken hiljaa, miettien että mitä vastata.
"Mun isä otti muhun yhteyttä. Se sano että se haluis olla osa mun ja lapsen elämää, ja pyys että tavattais" Oliver kertoo lopulta. "Ja siinä se aika sitten menikin. Unohin että meilä oli silloin se sopimuksen kirjoitus, enkä kattonu puhelinta. Sitte ku mä vihdoin näin ne sun viestit, en millääm meinannu saaha kyytiä sinne sairaalaan. Siks tulin vasta nii myöhään. Anteeks" hän jatkaa.
Nyökkään hänelle. "Kiitos ku olit rehellinen"
"Eikä se nyt niin vakavaa ollut. Että en oo sulle vihanen" jatkan ja hymyilen Oliverille, joka vastaa hymyyni.
Istumme siinä hetken hiljaisuuden vallitessa, kunnes Oliver rikkoo hiljaisuuden.
"Kuka se äijä sielä sairaalasa muuten oli?" Oliver kysyy yhtäkkiä.
Naurahdan. "Se oli siis se Joel Hautala. Mite sä et tunnistanu sitä? Sehän on sun serkku"
Oliver kurtistaa kulmiaan hetken kunnes näyttää muistavan jotain.
"Vittu niihä se onki" hän naurahta ja facepalmaa. "Ei olla koskaan oikee oltu tekemisisä, nii en tunnistanu sitä ulkonäön perusteela"
Nyökytän päätäni ja nauran. Aika hassuahan se on että ei muistanut omaa serkkuaan.
"Nii miten sä tunnet sen? En tienny että ootte frendejä" Oliver kysyy.
Nielaisen. "Nosiis. Mähän oon ollu sen kaveri jo useeman vuoden" aloitan. "Mutta ei siinä vielä kaikki" totean ja puren huultani.
Oliver kurtistaa kulmiaan. "Nii...?"hän kehottaa minua jatkamaan.
Huokaisen." No me oltiin vähä niinku yhesä" vastaan lyhyesti, ja käännän katseeni Oliveriin.
Hänen ilmeensä muuttuu hämmästyneeksi." Siis häh? Tekö yhessä?"
"Kyllä vain, tavallaan" vastaan hänelle. "Ja se oli silloin enne ku tulin raskaaksi, ja vähä sen jälkeenki" täydennän ja huomaan Oliverin silmien laajenevan.
"Ai siis silloinkin kun me...?"
"Jep" vastaan hänelle ja naurahdan.
Oliver pudistaa päätään ja nauraa. "Voi hyvä ihme sun kans. Tiesin et oot villi, mutta en tienny et noin"
"Kuules, on vielä paaljon asioita joita et tiedä musta" sanon ja isken silmää.
Nojaan pääni Oliverin olkapäähän, ja istumme siinä hetken hiljaa.
"Mutta miten 'tavallaan' ?" Oliver kysyy yhtäkkiä.
En oikein tajua että mitä hän tarkoittaa, joten kohotan kulmiani kysyvästi.
"Niin että miten niin te olitte tavallaan yhesä?" Oliver selventää.
"No meidän suhde oli aika avoin. Että se ei sitonu mihinkään, ja saatii siltiki olla kenen tahansa muun kanssa jos haluttiin" kerron hänelle.
Hän nyökkää. "Ja siis tää raskaus ja sun päätös oli sille ok?"
"Oli oli. Se itseasiassa autto mua päättämään että mitä teen. Ilman sitä mä en ois välttis koskaan ees kertonu sulle" vastaan.
