"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
Olen raskauden puolivälissä. Eli ollaan menossa jo 20 raskausviikolla. Mahani alkaa olla jo aika selvästi koholla, ja koulussa on alkanut liikkua juoruja. Ne tietenkin ovat olleet Vilhelmiinan aloittamia, tietenkin. Ne ovat kuitenkin kuihtuneet aika lailla kokoon, sillä emme ole myöntäneet mitään. Lisäksi käytän nykyään aika löysiä huppareita ja paitoja, joten mahaani ei välttämättä huomaa jos ei tiedä.
Onneksi kohta alkaa kesäloma, ja lukio loppuu. Ainoa huono puoli on vain se, että se tarkoittaa viimeistenkin kirjoitusten lähenemistä. Viimeiseksi olen jättänyt juuri ne kaikista paskimmat aineet, eli ei yhtään houkuttaisi edes lukea niihin.
Oliverille kerrottuani raskaudesta, olemme keskustelleet asiasta paljon. Olemme tulleet siihen päätökseen, että kun pääsen lukiosta, ja Oliver amiksesta niin hankimme asunnon. Siten saamme ihan rauhassa valmistella kaiken vauvan tuloa varten. Ja sitä paitsi. Enhän minä edes kotiin voisi jäädä. Minut on uhkattu jo enne raskauttanikin potkaista pihalle, joten saan ihan varmasti kenkää lukion loputtua. Oliverilla on vähän sama tilanne. Oliver ei siis tule ollenkaan toimeen isäpuolensa kanssa, ja viettää sen takia muutenkin mhadollisimman paljon aikaa missä tahansa muualla.
Olen kiitollinen siitä, että Oliver hakee jo innokkaasti töitä autoalalta. Hänhän valmistuu pian autoasentajaksi, joten hän saa varmasti töitä.
Raha-asioista olemme puhuneet todella paljon. Rahasta ei pitäisi tulla pulaa, onneksi.
***
"Oisko tää hyvä?" kysyn ja näytän valkoisen pinnasängyn kuvaa Oliverille.
Hän vilkaisee kuvaa hetken ajan, ja nyökkää. Sen tehtyään hän kääntää katseensa takaisin läppärinsä näyttöön.
Päätän lisätä pinnasängyn ostoskoriin ja alan etsimään hoitopöytiä. Löydän monia potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta päädyn vain kaikista perinteisempään ja halvimpaan vaihtoehtoon.
Olemme hankkineet miltei kaikki muut isommat ostokset. Tietenkin jäljellä on vielä vaatteiden, tuttien ja vaippojen yms ostelua.
Laitan puhelimeni yöpöydälle, ja huokaisen. Rupean katselemaan keskittyneesti koulutehtäviä tietokoneella tekevää Oliveria. Hän on oikeasti kasvanut todella paljon tämän raskauteni aikana. En koskaan edes uskonut että kaikki menisi näin hyvin. Tähän mennessä ei nääs onneksi ole tullut mitään suurempia vastoinkäymisiä. Tietenkinhän on ollut jotain riitoja, ja semmoista mutta nehän kuuluu elämään. Suurin riita joka meillä oli, kesti noin viikon ajan. Se oli suhteemme alkuaikoina, mutta en edes muista mistä se johtui.
"Tiedätkö mitä" sanon, kun olen päättänyt lopettaa Oliverin tuijottamisen.
"Meidän pitäisi alkaa lähteä sinne neuvolaan. Se aika on puolen tunnin päästä" jatkan ja saan sillä Oliverin huomion.
"Olet oikeassa" hän sanoo ja sulkee läppärinsä.
Katsomme toisiamme hymyillen, kunnes saan hyvän ajatuksen.
Kapuan hänen syliinsä hajareisin, ja virnistän viettelevästi. "Puoli tuntia on kuitenkin aika pitkä aika, eli ei meillä vielä niiin kova kiire ole"
Oliver hymähtää tyytyväisenä ja suutelee minua intohimoisesti.
***
Loppujen lopuksihan siinä kävi niin, että olimme myöhästyä. Ehdimme paikalle juuri, kun meidät kutsuttiin sisään.
"Kaikki näyttää olevan hyvin" lääkäri toteaa tehtyään tutkumukset.
Vaihdamme hänen kanssaan vielä muutaman sanan kunnes pääsemme lähtemään. Autolle päästyämme, päätämme mennä Oliverille kaupan kautta.
Se oli virhe, sillä ajaessamme kaupalle päin, kerkeän juuri tajuta että auto ajaa vastaantulevien kaistalta ja on törmäämässä suoraan meihin. Ehdin juuri huutaa "varo" kun törmäämme, ja kaikki pimenee.
Viimeinen ajatus päässäni ennen tajuni menettämistä, oli lapseni.
