"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
Ympäriltäni kuuluu puhetta, mutta en saa selvää sanoista. Aukaisen silmäni varovasti, ja totuttelen kirkkauteen.
Huomaan kaksi henkilöä juttelemassa sänkyni vieressä. Huomaan myös etten ole kotona. Olen sairaalassa.
Kun silmäni ovat tottuneet hieman paremmin kirkkauteen, tunnistan että henkilöt petini vierellä ovat Oliver ja joku lääkäri.
Rykäisen, että saan huomion itseeni. Molempien katseet kääntyvät saman tien katsomaan suuntaani. Oliver kiiruhtaa heti luokseni.
"Vihdoinkin. Et arvaakkaan kuinka huolissaan mä olin" Oliver sanoo ja hymyilee minulle.
Tartun häntä kädestä, mutta huomaan että jokin on vialla. Hän kyllä pitää kädestäni kiinni, se vain tuntuu erilaiselta. Hänen mieltään paina jokin, minä tunnen sen.
"Noniin. Olen siis teidän tilannettanne seurannut lääkäri Henna Suomaa. Olemme tehneet joitakin testejä, mutta emme ole oikein saaneet mitään selville tilanteestasi. Olit koomassa kaksi päivää, ja se on kuitenkin riski lapsesi kehitykselle. Emme uskaltaneet puuttua tilanteeseen, sillä se olisi voinut vaurioittaa aivojasi. Sen takia on todella hyvä että sinä heräsit itse" lääkäri kertoo.
Olisin nyökännyt, mutta en pystynyt sillä niskassani on joku ihmeen tuki.
"Tutkimme sinut, ja sinulta on siis murtunut oikea olkapää ja luultavasti hiusmurtuma löytyi myös käsivarresta. Niskasi retkahti kolarinne sattuessa joten se saattaa olla kipeä, ja suosittelemme käyttämään tuota tukea ainakin pari päivää" Hanna jatkaa.
Hän alkaa selailemaan jotain kansiota, ja kirjoittaa sinne jotain.
Rykäisen." Öö, voisiko joku tarkistaa miten lapseni voi. Minulle on ihan sama miten minulle kävi, kunhan lapsi on kunnossa" sanon saaden vain hiljaisen käheän äänen ilmoille.
Henna nyökkää. "Selvä. Nyt kun olet herännyt, ilmoitan asiasta raskauden puolelle erikoistuneeseen lääkäriin. Hän tulee tänne varmasti vartin sisällä"
Vastaan hänelle pienellä hymyllä, ja Henna pyyhältää ovesta käytävälle vetäen oven perässään kiinni.
Jäämme kahden Oliverin kanssa.
"Heräsin aika pian tänne sairaalan tulon jälkeen. Minulla ei ollut paljon mitään ruhjeita, mutta oli ihan hirveää odottaa tietämättömänä sitä mitä sinulle ja pikkuiselle käy" Oliver kertoo ja istuutuu sänkyni viereiselle tuolille.
"Uskon" vastaan lyhyesti, sillä en halua kuluttaa ääntäni loppuun ainakaan vielä.
Siitä seuraa hiljaisuus, jonka rikkoo huoneen oven avautuminen. Hieman pyylevä, keski-ikää lähestyvä ja rohkaisevasti hymyilevä nainen astelee luoksemme, vetäen perässään jotain laitetta.
"Noniin, täällähän ollaan jo herätty" hän toteaa ja kättelee ensin minua, ja sitten Oliveria.
"Olen siis lääkäri Sanna Lehtonen" hän kertoo.
"Ja eikös vaan ruveta hommiin" hän sanoo ja naputtelee laitetta, joka on ilmeisesri jonkinlainen ultralaite.
Eikä aikaakaan kun hän nostaa varovasti (sen aivan kauhean sairaala puvun) helmaa vatsani päältä, paljastaen jo selvästi koholla olevan masuni. Pian tunnen hänen levittävän kylmää voidetta mahalleni, ja käännän katseeni laitteen näytölle. Sanna katselee näyttöä mietteliäänä.
Alan jo huolestua, onko jokin vialla, sillä hän pysyy kauan hiljaa.
"Kaikki näyttäisi olevan ihan hyvin. En ainakaan huomaa mitään epätavallista. Oletteko te vielä saaneet sukupuolta selville?" Sanna sanoo lopulta.
"Ei meille olla vielä kerrottu. Seuraavassa ultrassa olisi se paljastunut." Kerron.
Vilkaisen Oliveria. "Onko sinulle ok että saamme kuulla lapsen sukupuolen?"
Hän nyökkää vain vastaukseksi.
"Selvä. Täällä näyttäisi olevan terve tyttö" Sanna hihkaisee ja hymyilee meille aurinkoisesti.
Olen iloinen ettei hän katso meitä oudoksuen, tai halveksuen nuoren ikämme takia. Niitä oudoksuvia ja halveksuviakin katseita olemme kuitenkin saaneet, varsinkin neuvolaan tullessa muilta äideiltä.
"Tässä on teille muutamia kuvia mitä otin" Saana sanoo, kun hän hetken kuluttua ojentaa meille kuvat lapsestamme.
Katson Oliveria hymyillen. Vaikka meidän tiemme tähän tilanteeseen ei ollut ihanteellinen, olen silti tällä hetkellä onnellinen.
