"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
~ IRIS ~
"Nimenne kiitos" nainen päivystyksen vastaanotolla sanoo.
"Iris Heinonen" vastaan lyhyesti.
Nainen nyökkää, ja kirjoittaa jotain muistiin. "Millä asialla olette täällä?" hän kysyy pian
"Lapsiveteni tuli, ja en tiennyt mitä minun pitäisi tehdä, joten tulin tänne" kerron mahdollisimman nopeasti, ja puristan vieressäni seisovan Nooran kättä. Myös Joel seisoo meidän takanamme.
Nainen katsoo minua hetken lasiensa yli, kunnes nyökkää. "Selvä. Voit mennä tuonne käytävällä olevan sängyn luokse odottamaan. Jos se helpottaa oloasi, voit panna pitkällesi siihen. Ilmoitan asiasta jollekki hoitajalle, ja kätilölle. Jomman kumman heistä pitäisi tulla hakemaan sinut kohta"
Nyökkään, ja kävelemme hetken sitä naisen osoittamaa käytävää pitkin, kunnes löydämme vapaana olevan vuoteen. Onneksi Joel toi minulle nämä housut. Vaikka nää ovatkin collarit, ja vaikka nämä ovat liian isot, ovat nämä paljon mukavammat kuin ne märät housuni.
Yritän pysyä rauhallisena, vaikka olen oikeasti ihan sekaisin, eikä tilannetta helpota koko ajan vahvistuva kipu joka kulkee lävitseni.
Otan sängyltä hyvän asennon, ja suljen silmäni hetkeksi. Kun kipuaalto on lientynyt, avaan silmäni ja kohdistan ne ystävääni.
"Onko... ootko kuullu Oliverista mitää?" kysyn ja nyyhkäisen. En tiedä missä hän on, tai onko jotain tapahtunut. Tiedän vain, että hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tällaista. Ei ikinä.
Pelkään, että jos lapset syntyvät tänään, ei Oliver ole välttämättä paikalla silloin. Ja minä tiedän, että hän halusi olla. Hän kertoi että haluaa olla paikalla.
Tunnen kyyneleen vierähtävän poskelleni, mutta pyyhin sen äkkiä pois. Minä haluan pysyä vahavana, minun on pakko olla vahva.
Käännyn katsomaan Nooran vieressä seisovaa Joelia. Kurtistan kulmiani, sillä luulin että hän olisi jo lähtenyt.
"Mitä?" hän kysyy naurahtaen. Ilmeisesti oli huomannut ihmettelevän ilmeeni.
"Sinä olet vieläkin täällä" totean.
Joel naurahtaa. "Sinä saat tuon kuulostamaan siltä kuin se olisi suuri ihme"
"Kiitos kun olet siinä" sanon Joelille ja hymyilen varovasti. Hän nyökkää.
"Kyllä minä olen sinun tukenasi. Olethan sinä minun frendini" hän sanoo, ja hymyilee minulle. Joelin hymy on harvinainen. Varsinkin aito sellainen. Yleensä hän vain virnistelee kiusoittelevasti.
Hänen sanansa lämmittävät sydäntäni. Tulee mieleen se aika, kun tapasin Joelin. Hän ei avautunut asioistaan helposti, ja kaikki ajattelivat hänen olevan joku ongelmainen nuori. Mutta kun häneen tutustui, näki että hänellä on oikeasti se huomaavainenkin puoli, ja sydän paikoillaan, vaikka hän ne usein pyrkikin peittämään.
Hymyilen hänelle, mutta juuri silloin uusi supistus saa minut henkäisemään ja sulkemaan silmäni. Keskityn hengittämiseen, sillä muistan että oikea tekniikka helpottaa.
"Noniin. Täällähän te olettekin. Mikä on vointinne?" kuulen nuoren naisen äänen.
Huomaan että naisella on päällä työpuku, joten oletan että hän on kätilö tai hoitaja.
"Ei kovin hyvä" vastaan hiljaisen puuskutukseni välistä.
Nainen nyökyttelee ja lyö sitten kätensä yhteen.
"Okei, voimmepa tästä ruveta sitten siirtymään tuonne osastolle. Ja ainiin, nimeni on siis Viivi, ja olen kätilö" hän sanoo, ja lähtee puskemaan vuodetta jolla makoilen käytävää eteenpäin.
Viivi etenee sen verran nopeasti, että huomaan Joelilla ja Nooralla olevan hieman vaikeuksia pysyä perässä.
" Voisitko yrittää arvioida kipusi suuruuden, vaikkapa asteikolla 1-10?" Viivi kysyy minulta.
"9" vastaan lyhyesti, kun taas uuden supistuksen kipu on hiukan lievittänyt.
"Ok, viedäänpäs sinut tuonne salin puolelle. Supistustesi tiheyden perusteella voi olla että synnytykseesi ei ole enää kauaa" hän kertoo ja nyökkään varovasti.
Pian saavummekin johonkin tilaan, johon Viivi parkkeeraa sängyn.
"Tässä on sinulle särkylääkettä. Haluaisitko että ilmoittaisin vanhemmillesi tai muille läheisillesi?" hän kysyy ja nyökkään.
"Selvä, palaan pian" hän huikkaa vielä, ennen kuin katoaa ovesta ulos.
Nielaisen lääkkeen veden avulla, ja lasken lasin takaisin yöpöydälle. Haukottelen, ja huomaan että minua väsyttää kamalasti. Seuraava asia mitä tajuan, on että silmäni painuvat kiinni ja vaivun uneen.
***
Säpsähdän hereille, ja huomaan heti, että supistusten tiheys on todellakin lisääntynyt. Silmieni totuttua kirkkauteen, huomaan Joelin ja Noorankin selailevan puhelimiaan tuoleilla vieressäni.
Haukottelen ja saan sillä ystävieni huomion itseeni
Olen juuri avaamassa suutani, mutta minut keskeyttää tuttuakin tutumpi ääni.
