"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
"Iris" kuuluu ääni huoneen ovelta.
Leukaperäni kiristyvät ja käännän katseeni ikkunasta ulos. Vaikka en edes katsonut kuka ovella on, silti tiedän kuka se on. Noora ja Joel ovat myös selvästi tajunneet tilanteen, kosks he nousevat ylös tuoleiltaan.
"Me mennään tohon huoneen ulkopuolelle oottaan. Tullaan sitten kohta takas" Noora kuiskaa minulle, ennen kuin he poistuvat huoneesta.
Oven kolahtaessa kiinni, jäämme kahden Oliverin kanssa.
"Missä helvetissä sinä olet ollut?!" tiuskaisen hänelle. "Meillä oli se sopimuksen kirjoittaminen tänään. Ja vaikka lapsiveteni tuli, niin olisimme silti ehtineet saada sen sopimuksen kirjoitettua, jos olisit tullut paikalle ajoissa!" jatkan ja korotan ääntäni loppua kohden.
"Olen koko ajan ollut huolissani, mitä sinulle on käynyt kun kukaan ei tiennyt missä olet, tai mitä sinulle on käynyt. Se on ollut ihan hirveää, varsinkin kun lapsi voi syntyä milloin vain" jatkan edelleen tuohtuneena. Olisin aikonut sanoa vielä jotain muutakin, mutta minut pysäyttää entisiä kamalampi supistus. Ähkäisen kovaäänisesti, ja saan sillä Oliverin kiiruhtamaan luokseni.
"Oletko okei?" hän kysyy.
Nyökkään. "Olen nyt" vastaan mutta puren edelleen hampaitani yhteen, yrittäen helpottaa oloani.
"Minä olen niin pahoillani kaikesta. Lupaan kertoa kaiken sinulle, mutta en usko että nyt on oikea aika. Ja sinä tarvitset voimia, joten en halua kuormittaa sinua nyt" Oliver kertoo ja istuu viereeni tuolille.
En usko että saisin sanaakaan suustani, joten nyökkään taas hyväksynnän merkiksi. Hän on oikeassa, nyt ei ole sopiva aika puhua tästä.
Vilkaisen kelloa, ja huomaan sen olevan jo todella paljon. Olen ollut täällä sairaalassa jo kuusi tuntia! Nokoseni taisivatkin olla aika pitkät. Varmaankin särkylääke auttoi sen verran, että en herännyt supistuksiin.
Nappaan puhelimeni pöydältä, ja lähetän Nooralle viestin. Miltei heti hän pyyhältää Joel vanavedessään luokseni.
"Kukas ihme se sinä olet?" Oliver kysyy katsoen Joelia.
Vilkaisen heitä molempia ennen kuin vastaan. "Se on Joel. Minun ystävä, sain siltä kyydin tänne sairaalaan" kerron Oliverille, ja Joel nyökyttelee. Tunnen supistusten kivun ja yritän hengittää mahdollisimman tasaisesti ja oikealla tekniikalla.
Huomaan että Joel katsoo minua kysyvästi, mutta pudistan vain pienesti päätäni. En viitsi ruveta tässä kertomaan minun ja Joelin väleistä enempää. Kyllä minä Oliverille joskus kerron, mutta niinkuin sanoin jo aiemmin, nyt ei ole sopiva hetki.
Kuuntelen jonkin aikaa Nooran selityksiä siitä, miten hän oli melkein eksynyt matkalla vessaan, kunnes se kätilö Viivi avaa huoneen oven. Hänen perässään tulee jokunen muukin kätilö, ja sairaanhoitaja.
"Hei. Täällähän ollaan jo heräilty " Viivi toteaa iloisesti kävellessää luokseni.
Huomaan vasta nyt, että päälläni on sellainen sairaala kaapu. Ensiksi ihmettelen, että milloin olen sen pukenut, mutta tajuan sitten että Viivi on varmasti vaihtanut sen päälleni silloin kun nukuin.
" Noniin, elikkäs kurkistetaanpa nyt että mikä on tilanne" Viivi sanoo.
"Okei, elikkä siis nyt näyttää siltä, että voit alkaa ponnistaa ihan kohta. Pyytäisin siis, että kaikki muut lähtisivät huoneesta. Lapsen isä voi tietenkin jäädä" Viivi kertoo lopulta.
Noora ja Joel nousevat ylös, ja puristavat kättäni kevyesti. Sitten he astelevat pois huoneesta. Hoitajat ja kätilöt alkavat hääräämään ympärilläni, ja värkkäävät joidenkin letkujen kanssa.
Saan uuden lääkkeen kipuihin, ja se helpottaa oloani hieman. Tunnen Oliverin tarttuvan kädestäni kiinni, ja puristavan sitä hieman. Vilkaisen häntä pikaisesti.
Yhtäkkiä minulle tulee sellainen olo, että minun täytyy ponnistaa.
"Tuota Viivi, minusta tuntuu siltä että minu pitäisi ponnistaa" kerron nopeasti, yrittäen olla katkaisematta tasaista hengitystäni.
"Selvä. Autetaampas tämä lapsi maailmaan" Viivi sanoo, ja nostaa kaapuni helman pois edestä.
