"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
Kaksi viikkoa on kulunut, siitä un hyväksyin Oliverin seuraauspyynnön. Olen siis ollut jo kuukauden ja yhden viikon raskaana. Raskauteni etenee koko ajan, ja alan pikkuhiljaa lähetä sitä vaihetta että se alkaa näkyä ulospäin. Minun on pakko päättää mitä teen enne sitä. Abortinhan olen sulkenut kokonaan pois , sillä en halua keskeyttää raskautta.
Päätökseeni on kuitenkin yksi todella suuresti vaikuttava teikiä. Oliver. Olemme viime viikkojen aikana jutelleet aika paljon viestitse, ja minusta tuntuu että alamme kokoajan tulemaan paremmin toimeen. Olen saanut selvlle, että meillä on saman tyylinen huumorintaju, ja että molemmat pidämme bilettämisestä ja vihaamme jalkapalloa. Siinä ei oikasti vai ole mitään järkeä. Koko peli on ihan turha, ja sitä on ärsyttävä pelata.
Kaivelen kaappiani keskellä tyhjää koulun käytävää. Olen taas anteeksi antamattoman myöhässä ekalta tunnilta, joten minun on ihan turha enää kiirehtiä. Huokaisen, ja paiskaan kaappini oven kiinni löydettyäni seuraavalle tunnille tarvittavat kirjat. Olen saada sydänkohtauksen, kun kääntuessäni ympäri, kohtaan Oliverin katseen. Hätkähdän säikähdyksestä, ja hän virnistää minulle leveästi.
"Taas myöhässä tunneilta. Aika bädääs, i like that"hän lausahtaa ja nojaa viereiseen kaappiin.
Pyöräytän silmiäni, ja lähden suunnistamaan kohti aulassa olevia sohvia. Ikävä kyllä, kuulen Oliverin seuraavan minua. Huokaisten istahdan sohvalle, Oliverin istahtaessa viereeni.
"No, mikäs sinulla nyt on kun olet noin kireä?" hän kysyy ja hymyilee jopa hiukan.
Pudistan päätäni. "Ei mikään. Kaikki on juuri mainiosti" vastaan hänelle nopeasti, ettei hän alkaisi epäillä.
Hän nostaa kätensä ilman antautumisen merkiksi."Okei, okei. Ei mitään paineita hei. Muista vaan, että mulla on erittäin lihaksikas olkapää jota vasten on hyvä itkeä" hän sanoo ovelasti ja iskee silmää.
Tuhahdan ja ristin käteni rinnalleni.
"Hei, mä sain ilmasella kaks lippuu jalkapallo peliin. Mä tiiän et vihaat jalkapalloo, mut voisin tarjota safkaa sen jälkee" hän selittää jopa hieman...ujosti?
Tarkkailen hänen ilmettään, miettien onko hän tosissaan ja hän hieraisee niskaansa vaivautuneena.
"Eli jos et tajunnut, nii tää oli vähä niinku treffipyyntö"hän selvittää arasti.
Nyökkään. "Kyllä minä sen tajusin. Mietin vain että oletko tosissasi" vastaan lopulta.
"Kyllä mä ihan tosissani oon"hän vastaa ja hymyilee minulle hiukan.
