"Minun pitää kertoo sulle jotain" sanon. "Enkä todellakaan tiedä että miten sä voit reagoida tähän" jatkan ja nielaisen vaivaantuneena.
Poika kohottaa toista kulmaansa odottavasti.
"Sano vain" hän rohkaisee.
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta s...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~ IRIS ~
"Mi-minä olen r-raskaana" saan lopulta sanottua.
Käännän katseeni maahan ja odotan kauhulla Oliverin reaktiota. En kestä, jos hän ei ota tätä hyvin. Hänen on pakko auttaa minua, en pärjää ilman häntä.
Kuluu hetki, ja toinen. Vasta sitten Oliver rykäisee. "Oikeastikko?"
Nostan katseeni häneen, ja yritän lukea hänen ilmettään. Nyökkään lopulta vain vastaukseksi.
Oliver nielaisee vaivaantuneena, ja katselee jonnekkin ulapalle.
"Ei se voi olla minun, eihän?" hän kysyy hajamielisesti.
"Kyllä se vain on. Viikot täsmäävät" vastaan hänelle lyhyesti.
"Kävin lääkärissä varmistamassa asian. Minä ihan oikeasti olen raskaana. Me saamme lapsen" jatkan.
Oliver tuijottelee vain jonnekkin kaukaisuuteen hiljaa. En vain saa kiinni hänen ajatuksistaan. En vaikka kuinka yritän.
"No, mitä aiot tehdä?" hän kysyy lopulta hiljaa.
"Minä pidän sen. En voi keskeyttää raskautta, enkä halua luovuttaa lastamme muille. En todellakaan ole valmis äidiksi, mutta kyllä minä opin. Minulla on vielä aikaa" kerron, ja yritän pysyä rauhallisena, vaikka oikeasti jännitän aivan kamalasti.
Oliver nousee istumaan ja painaa kämmenensä kasvoilleen.
"Oletko varma?" hän kysyy kuulostaen itkuiselta.
Nyökyttelen, mutta tajutessani ettei hän näe sitä vastaan hänelle myöntävästi.
Hetken päästä kuulen hänen niiskaisevan, ja huomaan muutaman kyyneleen tipahtavan hänen paitansa hihalle. Nousen itsekkin istumaan ja kierrän varovasti käteni hänen ympärilleen. Tunnen hänen nojaavan päänsä olkapäälleni.
"Entä jos mä en pysty siihen. Entä jos mää en pysty olemaan isä. Tai jos mä en voi sitoutua teihin?" hän kysyy surkean oloisena. Kaikki se kiusotteleva ja flirttaileva ulkokuori on tiessään, ja sen tilalla näen Oliverin. Hänen oikean, herkän puolensa. Ja minä pidän siitä ajatuksesta, että hän uskaltaa paljastaa sen minulle.
" Kyllä sinä pystyt siihen. Minä tiedän sen. Uskon että sinusta tulee oikein mahtava isä, ja saamme tästä lapsesta kasvatettua kunnollisen ihmisen" kerron silittäen hänen kättään. "Ja, en minä pyydä sinulta mitään kosintaa. En ainakaan vielä. Tahdon vain että olet tukenani. Se on ainoa mitä tarvitsen"
Oliver nyökkää vaisusti ja nostaa kasvonsa näkyvilleni. Kuivaan hänen märkiä poskiaan, ja hymyilen tuolle. "Me selvitään tästä kyllä" kuiskaan hänelle.
Irtautuessamme kunnolla halista, jäämme istumaan viltille, mutta niin, että vuorostaan minä nojaan Oliveriin. Hän on kiertänyt toisen käsivartensa ympärilleni, ja silittelee hellästi käsivarttani.
"Kiitos kun kerroit" hän sanoo hiljaa, ja katsoo minua hymyillen.
Vastaan hänen hymyynsä, ja pian tunnen hänen ihanat huulensa omillani.
