kauniita yhdessä

4.

TORA

Yksi. Neljä. Yhdeksän. Nolla.

Katsoin kuinka Emiel näppäili ovikoodin ennen kuin lähdin ajamaan, ihan vain varmistaakseni hänen kotiinpääsyn.

Se oli onneksi yllättävän helppo homma,  ehkä vähän turhankin helppo.

Rikkailla oli kyllä pokkaa selkeästi enemmän kuin rahaa.

Onpahan ainakin yksi ongelma hoidettuna pois loputtomalta tuntuvalta listalta.

Hermostuneisuuteni ei halunnut kadota mihinkään ja teki vain lisää tupakkaa mieli, vaikka olin polttanut tänään jo kaksi. Minun oli tarkoitus säästellä askia viimeiseen asti, mutta tätä menoa se olisi aivan liian nopeasti tyhjä.

Unettomuus lisäsi eiliseltä jäänyttä stressitasoa ja sisäinen kelloni oli totaallisen sekaisin, aika tuntui kadottaneen merkityksensä aivan täysin. Toisaalta eipä minulla mikään kiire mihinkään ollut, ainakaan tietääkseni.

Kehoni tuntui jaksavan väkisin kahvin voimalla autopilotilla eteenpäin, mutta mieleni veti viimeisiään. Ajatukset olivat sekaisin, eikä mistään saanut otetta tai selvää, kaikki tuntui olevan kielellä mitä en ymmärrä.

Haluan vain nukkua.

Parkkeerasin auton tavalliseen paikkaansa rakennuksen sisäpihalle.

Käteni haki automaattisesti tupakka-askia taskusta, mutta mieleni vie voiton tällä kertaa. Minun oli pakko rauhoittua polttamisen suhteen jos halusin venyttää lopettamista mahdollisimman pitkälle.

Askeleeni kaikuivat tyhjässä ja hämärässä yökerhossa, mutta baaritiskiä lähestyessä kuulin tuttua puheensorinaa.

Tämä tästä vielä puuttui, isä oli tullut takaisin.

Kylmähiki nousi ohimolle ja sydän hakkasi epätasaisesti korostaen hermostuneisuuttani.

Huokaus.

"Saitko hattaran hoidettua?" Nooa kysyi virnistellen huomattuansa minut enkä osannut tehdä muuta kuin tuijottaa häntä kysyvästi.

"Ne sen hiukset näytti ihan hattaralta", Nooa jatkoi ja vitsi kuulosti selkeästi hauskemmalta hänen päänsä sisällä sillä tämän virne hävisi samantien.

"Mmh, asia kunnossa."

Nooa oli taas oudon hyväntuulinen ja pirteä, vaikka tummia silmänalusia oli vaikea olla huomaamatta.

Hän oli tyhjentänyt lasihyllyt pulloista ja oli siivoamassa pölyjä pinnoilta, sekä sormenjälkiä pullojen kauloista.

Ledivalot paljastivat tämän ympärillä pyörivän pölyn ja mietin vain, että koskakohan uskaltaisi toivoa rakennuksen pääsyä purkulistalle.

Isä istui baaritiskin toisessa päädyssä, katse tiukasti kiinni edessään olevassa tietokoneessa. Tunkkaiselta tuoksuva sikari savusi suupielessä ja viskilasi oli käden ulottuvilla.

''Isä'', miehen kutsuminen isäksi tuntui vastenmieliseltä, mutta en voinut muutakaan.

Damian oli tämän oikea nimi ja pari ensinmäistä vuotta yhdessä sainkin kutsua häntä siksi, mutta sen jälkeen hän ei ole kelvuuttanut mitään muuta kuin isäksi kutsumista.

Meni hetki tottua siihen edes jollain tasolla. Aluksi halusin kirota tämän helvettiin, joka kerta kun minun piti kutsua häntä nimellä minkä tämä ei ollut ansainnut. Nykyään olin vain turta asian suhteen, enkä jaksanut enää välittääkkään.