EMIEL
Olin niin syvällä ajatuksissani, etten meinannut reagoida ovikellon olemassaoloon.
Toisella kerralla havahtusin sen verran takaisin maanpäälle, että ymmärsin äänen lähtökohdan.
Matkalla eteiseen yritin miettiä mitä kello oli. Ajantajuni oli kadonnut kokonaan, eikä olohuoneen avonaisten verhojen paljastama pimeys kertonut minulle mitään.
Ovikello soi uudestaan, havahduttaen minut edes jotenkin pois ajatuksistani.
Jätin silmälasit saarekkeen kaaoksen keskelle ja napsautin eteisen valon päälle ennen kuin löysin viimein tieni ovelle.
''Joo joo'', mumisin itselleni avatessa ulko-oven mikä tuntui painavan enemmän kuin normaalisti.
Minulla meni hetki kerätä tarpeeksi todellisuudentajua ymmärtääkseni kuka edessäni seisoi.
''Tora?''
Hän näytti siltä ettei ollut nukkunut kokonaista yötä viikkoihin. Lasittunutta katsetta korosti silmien punoitus. Silmäpussit olivat normaalia syvemmät, sekä tummemmat. Ne varjostivat hänen kasvojansa voimakkaasti, peittäen kaikki muut kasvojenpirteet allensa.
Hän huokaisi pari kertaa syvään.
''Anteeksi, jos häiritsen, mutta... mä en tiennyt minne muualle oikein mennä.''
Hän siirsi katseensa nopeasti jalkoihinsa, enkä tiennyt hävettikö häntä vai mistä silminnähtävä epävarmuus johtui.
''Mä en oikein välitä pyhistä...ja noh, näin et sun työhuoneen valo oli päällä.''
Avasin ovea refleksinomaisesti enemmän, ''tervetuloa.''
Hän nosti katseensa, ihan kuin varmistaaksensa, että olin tosissani.
Säikähdin kuinka eksyksissä olevan näköinen hän oli. Se ei sopinut hänelle ollenkaan.
Yritin hymyillä mahdollisimman lohduttavasti, yrittäen parhaani mukaan saada sen itsevarmuuden takaisin minkä hän normaalisti omisti.
''Mäkään en oikein välitä pyhistä. Oon duunannu kouluhommia ties kuinka kauan.''
Tämä nyökkäsi ennen kuin uskaltautui astua eteiseen.
Jätin hänet eteiseen ja matkalla jääkaapille napsautin keittiön valon päälle.
Keittiössä vallitsi edes jollain tavalla hillitty kaaos, mikä pääasiassa koostui tyhjistä pakastepizzalaatikoista ja likaisista kahvikupeista.
''Tota noin, täällä on tyhjempää ku viimeksi.''
Naurahdin avatessani jääkaapin, missä ei ollut valon lisäksi mitään.
Tämä oli jo surullista, mutta tällä kertaa se ei sentään pitänyt sisällänsä uutta ekosysteemiä. Jonkinlainen parannus senkin tarvitsi olla. Olettaisin ja toivoisin ainakin.
Tora naurahdi kuivasti ilmestyessäni taakseni, saarekkeen toiselle puolelle.
"Syötkö sä ikinä mitään?''
ESTÁS LEYENDO
kauniita yhdessä
Romance"Häpeä mitä tunnet ei ole omasi.'' Emiel etsii paikkaansa maailmassa missä kukaan ei tunnu hyväksyvän häntä omana itsenään. Kulissien ja isoäidiltä jääneen miljoonaperinnön takana kaikki ei ole niin täydellistä kuin luulisi. Petollinen poikaystävä j...
