kauniita yhdessä

2.

TORA

''Kiitos,'' hymähdin ojentaessa passin takaisin omistajalleen, joka sanaakaan sanomatta katosi välkkyvien valojen, sekä musiikin sekaan.

Horain. En saanut nimeä mielestäni tai sitä miten sen kasvoilla oli surullinen varjo väkinäisestä hymystä huolimatta, mutta en antanut itselleni lupaa ajatella yksityiskohtia liian tarkasti.

Kaivoin talvitakin povitaskusta uuden tupakka-askin, purkaen ainaisen turhautumiseni muovien repimiseen.

Nostin tupakan huulilleni, etsien aina kadoksissa olevan sytkärin, mikä lopulta leimahti parin yrityksen jälkeen.

Sekoitus savua ja kylmää ilmaa kuivatti kurkkua, saaden minut yskimään.

Nooa nauroi vieressä. ''Älä nyt kipeäksi tule.''

''Ole sinä hiljaa,'' sanoi siirtäessä katseeni pikkuveljeeni, joka nojasi ovenkarmia vasten.

Hänen ihonsa oli jo kananliha, mutta pakkanen ei silti tuntunut häiritsevän häntä. Mustan työ kauluspaidan ylimmät napit olivat auki, vaikka isä oli siitä monesti maininnut. Hän ei koskaan näyttänyt siltä, että ottaisi työnkuvaansa vakavasti.

''Onko Rheasta kuulunut mitään?'' hän kysyi varovasti ja osasin vain heiluttaa päätä kieltävästi.

''Vittu,'' hän kirosi hieroessaan hermostuneena leukaansa ennen kuin katosi takaisin sisälle.

Myönnettäköön olin myös hermostunut tilanteessa, koska se ei ollut ensimmäinen tai kolmas kerta kun Rhea oli päättänyt lähteä omilleen teillensä.

Nojasin julisteiden täyttämää seinää vasten yrittäessä löytää ratkaisua tilanteeseen ennen kuin se eskaloitui.

Epähuomiossa loppuun palanut tupakka poltti sormenpäitä, saaden minut tiputtamaan sen.

Olin antanut itselleni vielä tämän askin verran aikaa ennen kuin lopettaisin. Se kuluisi nopeasti, enkä tiennyt miten pää kestäisi lopettamisen jälkeen.

Pyöritin sytkäriä kädessä katsellessa huppupäisen hahmon lähestyvän.

Ulkopuolisen silmiin se näytti vain tulevan töihin, musta laukku herättäen mahdollisimman vähän kysymyksiä sisällöstään.

''Kaikki meni hyvin?'' kysyin miehen pysähtyessä eteeni, olin aina joutunut katsomaan sitä ylöspäin.

Rowan nyökkäsi väsyneenä.

Ulkonäkönsä puolesta se näytti melkein pelottavalta, kasvojen tatuoinnit saaden sen näyttämään vaikeasti lähestyttävältä ja ilkeältä. Sen rauhallinen persoonallisuus oli ristiriitainen yhdistelmä tatuointien kanssa, jotka peittivät melkein koko sen kehon.

Hän katosi sisälle, jättäen minut yksin hiljaisien katujen keskelle. Selasin puhelintani siihen asti, että hän tuli päästämään minut pois. Halusin sanoa sille jotain, ihan mitä tahansa, mutta en osannut puhua sille enää.

Sisällä ihmismäärä oli surullinen siihen nähden, että oli perjantai, mutta kello ei ollut lähellekään puolta yötä, joten toivoa vielä oli.

Neonvalot maalasivat mustaksi maalattuja seiniä ja musiikki pauhasi lujalla, tanssilattia tyhjänä odottaen sitä hetkeä kun veressä on tarpeeksi alkoholia tuomaan rohkeutta.

Baaritiskin takana Nooa pyöritteli pullonavaaja käsissään tylsistyneenä. En jaksanut edes katsoa sitä ohittaessa sen, eikä sitäkään tuntunut kiinnostavan.

Meteli särki korvia, mutta takahuoneessa oli onneksi hiljaista.

Valolla meni pari sekuntia syttyä, jääden välkkymään ennen kuin viimein tasaantui.