EMIEL
Kiedoin Toran nahkatakin paremmin ympärilleni nojatessa tämän auton konepeltiä vasten.
Pelkällä hupparilla oli ollut aivan liian kylmä, mutta se ei Toraa tuntunut häiritsevän.
Välillä mietin tiesikö miehen jääräpäisyys mitään rajoja. Samalla toivoin, että ei, koska se oli yksi suosikki asia hänessä.
Tora oli osoittanut, ettei se aina ollut huono luonteenpiirre. Joskus se oli suuri vahvuus, mikä auttoi myös minua olemaan parempi versio itsestäni.
Hän ei suostunut luovuttamaan niin helposti kuin itse olisin halunnut ja kaiken loputtomalta tuntuvan koulustressin keskellä oli hän aina tukemassa minua. Hän uskoi minuun, sekä unelmaani enemmän kuin minä itse.
Katselin Toraa ja tämän siskoa, ketkä istuivat pihan keskellä sijaitsevan suihkulähteen reunalla. Se oli vielä talven jäljiltä tyhjä, mutta siltikin upea näky muuten avoimessa näkymässä.
Meroem oli kaunis paikka, mikä tuntui ajattomalta pitkästä historiastaan huolimatta. Se oli oma pieni maailmansa metsän reunalla ja omisti oman meren rannan.
Rakastuin vanhan kivirakennuksen arkkitehtuuriin ja varsinkin kahteen leijona patsaaseen, mitkä seisoivat pääsisäänkäynnin portaiden alapäässä.
Kun Tora oli kysynyt minua henkiseksi tueksi mukaansa, en tiennyt mitä mieltä olla tilanteesta. Nyt kuitenkin tuntui luonnolliselta olla hänen mukanaan. Se oli askel johonkin tuntemattomaan suuntaan.
Ajomatka oli ollut tuskaisen hiljainen, koska tätä selvästi jännitti siskonsa näkeminen. Olin vasta pari päivää sitten oppinut tytön olemassaolosta, mutta oli selkeää, että he välittivät toisistansa.
Sen näki siitä miten Toran tavallisesti varautunut olemus rentoutui täysin ja hän hymyili koko sielunsa voimalla. Oli kaunista seurata tämän kuoren hiusmurtumista, nähden edes hetkellisesti sen todellisen miehen suojamuurien takana.
Puhelin värisi jo toistamiseen hupparin taskussa. Tuijotin Lucan vilkkuvaa nimeä, keräten tarpeeksi henkistä energiaa tai kiinnostusta enemmänkin.
''Kerro.''
''Mulla on ikävä sua.''
Naurahdin kuivasti. ''Mitäs ajattelit tehdä asian suhteen?''
Se tuli omaankin korvaan ulos ilkeänä, mutta en kokenut tarvetta korjata sanojani.
Katseeni seurasi kuinka Tora lähestyi parkkipaikkaa Rhean kanssa. Se miten he molemmat hymyilivät jaksoi lämmittää sydäntäni, enkä päässyt yli siitä miten onnelliselta Tora sinä hetkenä näytti.
''Voidaanko me nähdä joku päivä?''
En tiennyt miksi kysymys yllätti minut, mutta melkein halusin tämän toistavan oma-aloitteisuutensa.
''Mulla on just nyt vähän kiire, laita vaikka viestiä milloin ja missä?''
En antanut Lucalle edes mahdollisuutta vastata ennen kuin lopetin puhelun.
Rhea vilkutti lähtiessään ujosti minulle. Hymyilin vilkuttaessa takaisin ja vielä enemmän Toran nostaessa minut halaukseen.
''Kaikki hyvin?'' hän kysyi kaulaani vasten laskiessaan minut.
Nyökkäsin, samalla kietoen käteni tämän lantion ympärille saadakseni halattua häntä tiukemmin.
En enää yli ajatellut jokaista pientäkin liikettä vaan tein juuri sen mikä sillä hetkellä tuntui luonnolliselta. Oli vapauttavaa pystyä olemaan oma itsensä toisen seurassa.
YOU ARE READING
kauniita yhdessä
Romance"Häpeä mitä tunnet ei ole omasi.'' Emiel etsii paikkaansa maailmassa missä kukaan ei tunnu hyväksyvän häntä omana itsenään. Kulissien ja isoäidiltä jääneen miljoonaperinnön takana kaikki ei ole niin täydellistä kuin luulisi. Petollinen poikaystävä j...
