TORA
Hämmennykseltäni en saanut sanaa suustani, tuijotin vain ikkunasta valkoista näkymää ja yritin saada tarpeeksi aivosoluja kerättyä edes jonkinlaisen vastauksen muodostamiseen.
''Tora?'' Emiel kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja osasin vain nyökätä vaitonaisesti.
''Joo, ehkä se ois ihan järkevää.''
Totesin vaikeana, sanat tarttuivat kuivuneeseen kurkkuun ja hämmennykseni sai kaiken kuulostamaan omituiselta ainakin omassa päässäni.
Hän hymyili. "Cool, käyn vaihtaa vaatteet nopeesti."
Puhekykyni tuntui katoavan taas omille teillensä, joten päädyin vain antamaan tämän selälle mitäänsanomattoman nyökkäyksen.
Vein nahkatakin päältäni eteiseen. Matkalla takaisin olohuoneeseen kiinnitin huomiota siihen samaiseen pinssiin kynnyksellä minkä päälle viime kerralla astuin vahingossa.
Istahdin sohvalle odottamaan.
Katseeni vaelsi asunnossa mitä peitti ei niin järjestelmällinen kaaos. Vaikka itse olinkin neuroottisen tarkka omasta asunnostani, en koskaan olettanut sitä muilta - minulla oli omat syyni pakonomaisiin tapoihihi.
Puhelin värähti pariin kertaan housujen takataskussa, mutta minua ei huvittanut katsoa kuka minua kaipasi. Olin vältellyt isää, sekä suurimpaa osaa työasioista viimeiset pari päivää ja voisin hyvinkin jatkaa samaa linjaa vielä pienen hetken ilman suurempia omatunnon tuskia.
En jaksanut ajatella kaaoksesta oikein mitään, mielessäni pyöri vain mielikuva siitä hetkestä kuin katseemme parikymmentä minuuttia sitten kohtasivat käytävässä.
Emiel näytti hyvältä puvussa, liiankin hyvältä. Näky yllätti minut vaikka googlettamis prosessin aikana olinkin ohimennen nähnyt artikkileissa kuvia hänestä milloin missäkin hyväntekeväisyysjuhlassa. Kuvat eivät olleet sama asia kuin sen näkeminen todellisuudessa, ne eivät päässeet edes lähellekkään.
Emiel hymyili, mutta se näytti väkinäiseltä. En tiedä olinko koskaan vielä nähnyt hänen hymyilevän oikeasti. Tekohymyn takaata paistoi väsymys ja surullisuus. Jälkimmäinen oli tällä kertaa voimaakkaampi.
Kokomusta puku oli vaihtunut mustiin college housuihin, sekä tumman siniseen t-paitaan minkä selässä komeili jokin logo kirkkaan keltaisella.
''Onkohan mulla jotain safkaa täällä edes'', hän mietti ääneen.
Puhuminen oli naurettavan vaikeaa. En kyennyt ajattelemaan muuta kuin sitä miten tämä koko tilanne muistutti huonon komedian juonta.
Emiel löysi tiensä jääkaapille, jossa ei valon lisäksi ollut paljoa muuta.
''Nosiis löytyy pepsiä ja pizzaa'', Emiel nauroi, '' ja tää pizzaki on homeessa.''
Teki mieli nauraa, mutta en kehdannut, joten tyydyin vain hymähtämään huvittuneena
''Kelpaako vietnamilainen? Tosaa viereisessä talossa on semmonen pieni, jota pitää ihan sika ihana vanhempi pariskunta.''
Ajatukset olivat liian sekaisin saadakseni minkäänlaista järkevää lausetta aikaiseksi tarpeeksi nopeasti.
Emiel nyökkäsi ja katosi sitten makuuhuoneeseen taas. Kuulin hänen puhuvan, mutta en erottanut sanoja sen enempää välimatkan takia.
En tuntenut kuuluvani tänne ollenkaan.
Tunsin oloni eksyneeksi kaiken valkoisen ja uudelta tuoksuvien huonekalujen keskellä. Ympäristö tuntui enemmän vieraalta kuin kiharapää, joka oli puolivahingossa päätynyt elämääni hetkellisesti.
ESTÁS LEYENDO
kauniita yhdessä
Romance"Häpeä mitä tunnet ei ole omasi.'' Emiel etsii paikkaansa maailmassa missä kukaan ei tunnu hyväksyvän häntä omana itsenään. Kulissien ja isoäidiltä jääneen miljoonaperinnön takana kaikki ei ole niin täydellistä kuin luulisi. Petollinen poikaystävä j...
