EMIEL
Olin yksin, taas.
Luulin tottuneeni siihen jo, mutta yhtä tyhjältä ja lamauttavalta se kuitenkin edelleen tuntui.
Vain minä yksin ajatuksieni kanssa, mitkä yrittivät hukuttaa minut lopullisesti.
Istuin sohvalla, yrittäen kerätä motivaatiota noustakseni ennen kuin kehoni juurtuisi kankaaseen kiinni.
Rippeistä ei saanut mitään rakennettua ja lopulta päädyin luovuttamaan, sekä antamaan itselleni luvan vajota takaisin itsesäälin lohduttavaan syleilyyn.
Aika katosi Toran lähdön jälkeen kokonaan. Havahtusin pimeässä asunnossa siihen, että muu maailma oli sulkenut jo silmänsä tältä päivältä. Ehkä minunkin pitäisi.
Petivaatteet olivat Toran jäljiltä vieläkin sohvalle, enkä nähnyt mitään syytä miksi minun pitäisi jaksaa siirtyä makuuhuoneeseen.
Painoin pääni tyynyyn ja kietosin peiton ympärille. Se ei tuoksunut Acerilta tai kyyneleiltäni niin kuin omani.
Se tuoksui appelsiininkukalle ja vaniljalle. Yhdistelmä mikä muistutti minua jostain mitä en saanut päähäni, mutta jokin siinä kuitenkin oli lohduttavaa. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, olin liian lumoutunut Toran silmistänsä ja ulkonäöstään.
Hymähdin vaisusti ajatukselle Torasta. Nuuhkin peittoa hetken ennen kuin silmäni painuivat väkisin kiinni.
Painajaiset eivät olleet minulle uusi asia. Olin alkanut tottumaan viime aikoina normaalia enemmän katkeileviin uniin ja tuskaisiin muistoihin Acerista.
Mutta tällä kertaa en nähnyt unissani Aceria, vaan Emman.
Siitä oli pitkä aika, enkä enää muistanut kuinka oksettavia ne olivatkaan. Kuinka vastenmielistä leikkiä oma mieleni halusikaan leikkiä kanssani.
Siihen oli syynsä miksi olin haudannut Emman syvälle mieleni pimeyteen.
Olisin ottanut mielummin takaumat alastomista kehoista vasten toisiansa vasten kuin sen mitä muistot Emmasta toivat tullessaan. Pienempi paha, mutta alitajuntani ei antanut minulle rauhaa tai mahdollisuutta paeta.
Emman haudan näkeminen oli laukaissut monia tunteita, mutta vahvin niistä oli syyllisyys.
Yleensä takaumat olivat säröisiä. Palasia puuttui sieltä täältä, mutta joitain asioita ei pystynyt väkisinkään rikkomaan.
Yritin saada itseni herätettyä, mutta oli liian myöhäistä.
Juoksin. Kuivuneet lehdet, sekä puunoksat rusahtelivat askeleideni alla tomuksi minun kadotessa syvemmälle lapsuudenkodin takapihan metsään, joka seisoi suuren järven rannalla.
En kiinnittänyt huomiota mihin suuntaan juoksin tai kuinka monen vesilätäkön keskeltä askeleeni minut veivät. Lahkeet liimautuivat märkinä nilkkoihin kiinni. Kaaduin, sateesta liukastuneessa mudassa harha-askel oli kohtalokas virhe.
Ylös noustessa minä hänet löysin.
Pieneltä jyrkänteeltä oli suora näkymä ojaan missä hän makasi pelottavan rauhallisen näköisenä ulkonäöstänsä huolimatta. Ihan kuin hänet olisi tarkoituksella jätetty siihen löydettäväksi ja niin varmaan olikin.
En tiennyt oliko näky vai haju pahempi.
Kalmanvalkea iho loisti mudan ja mädäntyneiden lehtien keskeltä. Ruumis kuhisi matoja, sekä muita ötököitä joiden pienet siivet liikkuivat tasaiseen tahtiin näiden ryömiessä kosteaa ihoa pitkin. Vaalealla iholla oli satoja ellei jopa tuhansia mustia liikkuvia pisteitä.
BINABASA MO ANG
kauniita yhdessä
Romance"Häpeä mitä tunnet ei ole omasi.'' Emiel etsii paikkaansa maailmassa missä kukaan ei tunnu hyväksyvän häntä omana itsenään. Kulissien ja isoäidiltä jääneen miljoonaperinnön takana kaikki ei ole niin täydellistä kuin luulisi. Petollinen poikaystävä j...
