kauniita yhdessä

15.

EMIEL

''Tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt -''

Puhelimen näyttö rikkoutui vasten eteisen ovenkarmia voimakkaammin kuin mitä oli tarkoitus. Oikeastaan sen ei ollut koskaan tarkoitus irrota kädestäni, mutta väsymyksen voimaannuttava turhautuminen vei voiton.

Ihmismieli oli siitä petollinen asia, että joskus äkillisesti ylikuormittuessa se tuntui nollaavan itsensä, saaden kaiken tuntumaan mitättömältä. Enkä enää tiennyt kenelle olin vihainen.

Koin oloni petetyksi lukemattomien vastaajaan menneiden puheluiden jälkeen. Lopulta päätin luovuttaa asian suhteen. En tiennyt mitä odotin tai miksi olin yllättynyt siitä, ettei Luca vastannut.

Näin se oli aina mennyt. Oli harvinaista, että hän oli tukenani silloin kun sitä oikeasti tarvitsin. En uskonut hänen koskaan muuttuvan, mutta silti salaa toivoin sitä.

Halusin vain edes saada jotain muuta ajateltavaa kuin kurkkua kiristävä itseinho. Olisin mieluusti kuunnellut tämän itsekeskeistä narratiiviä tyhjeentääkseni aivoni edes hetkellisesti yliajattelusta.

Halusin edes hetken olla tuntematta oloani yksinäiseksi tunteideni kanssa. Halusin jonkun välittävän siitä, että minuun sattui.

Olin aivan liian vanha omistaakseni enää näin paljoa lapsenomaista optimistisuutta.

•••

Pystyin yhdellä kädellä laskemaan kuinka monesti olin vieraillut lapsuudenkodissani sen jälkeen kun muutin pois.

Nostalgia oksetti melkein enemmän kuin mitä tyhjät käytävät, sekä sairaalanomainen puhtaus edustivat.

Kaikki rakastamani yksityiskohdat oltiin revitty pois Emman kuoleman jälkeen. Hänen olemassaolonsa oltiin pyyhitty kokonaan pois.

Koti menetti merkityksensä sen päivän jälkeen, enkä voinut olla meistä kolmesta ainoa kuka niin ajatteli.

Olin aina tiennyt, että vanhempani valehtelivat minulle. Se alkoi kauan ennen Emman kuolemaa, mutta sen jälkeen totuudet tuntuivat kokonaan loppuneen.

Olin heille katkera monista asioista, mutta ilmiselvä valehtelu vei voiton. En ollut enää lapsi, mikään totuus ei olisi liikaa minulle. Ymmärtäisin kyllä miksi minua, meitä, piti lapsina suojella.

Totuus kuolisi heidän mukanansa, tiedostin sen turhankin hyvin. Kukaan ei vastaisi kysymyksiini joita en edes osannut muodostaa. En tiennyt mitä halusin tietää, joten oli helpompi unohtaa ja katkerana niellä uteliaisuuteni.

Mikään ei koskaan muuttuisi.

Yritin muistuttaa itseäni siitä, että tein tämän äidin vuoksi, en itseni. Täällä ei ollut enää mitään muuta syytä minkä takia suostuisin palaamaan.

''Hyvää syntymäpäivää rakas,'' äiti hymyili avatessa oven.

En ollut sisäistänyt kuinka paljon olinkaan kaivannut häntä ennen kuin hän kietoi kätensä ympärilleni ja halasi tiukasti. Ote oli huomattavasti heikompi kuin ennen, mikä nostatti jo valmiiksi huonoa omatuntoani.

Äiti ei ollut enää nuori minut viimein saadessansa. Sitä mukaan mitä minusta kasvoi itsenäinen aikuinen, alkoi elämä jättämään jälkensä ennen täydelliseen peilikuvaan. Minun silmissäni hän tulisi aina vioistansa huolimatta olemaan täydellinen.