Joonas & Sara <3

8.

Kiertue alkaa tänään. Pojista huomaa jo innostuksen ja jännityksen. Heistä on aina huomannut, kun keikat lähestyvät. Minuakin oikeastaan jännittää hieman. Jännittää keikka poikien puolesta, vaikka tiedän kyllä, että he vetävät sen nappiin, kuten aina tekevät. Ja jännittää Joonas, mistä ei edes tarvitse selitellä enempää.

Pitäisi kai puhua Joonaksen kanssa. Ei mun pitänyt päätyä tällaiseen tilanteeseen. Tyttöystävä mä en voi olla. En missään tilanteessa, siihen en pystyisi. Joka kerta, kun suhteeseen sitoutuminen on koputellut ovella, olen lukinnut oven ja karannut ikkunasta. Tunnen itseni ja tiedän tekeväni niin tälläkin kertaa, jos tämä siihen päätyy.

--

"No niin, Sara! Mikä fiilis ennen keikkaa?" Joonas kysyy innoissaan seistessämme lavan takana noin tunti ennen keikan alkua.

"Eiks mun pitäis kysyä tota sulta, eikä toisin päin? En mä sinne lavalle oo menossa." vastaan nauraen.

"No joo kai." Joonas toteaa hieman naurahtaen itsekin.

"Mut oikeesti hei, en oo aikasemmin ollu täällä bäkkärillä kattomassa oikeeta menoo. Te vedätte aina lavalla ihan täysillä, millasta se on muuten?" kysyn kiinnostuneena.

Joonaksen täytyy olla joko kännissä tai herkimmillä hetkillään, että hän paljastaa mitään tunteistaan. Ei hän niitä koskaan peitellyt ole, mutta taitaa vain luonnostaan olla niin pirteä persoona, että ei usein liity syvällisiin keskusteluihin, ainakaan selvinpäin.

"Kohta näät." Joonas vinkkaa silmäänsä.

"Kohta näät ku Porko saa turpaan!" Niko huutaa nurkan takaa ja juoksee Joonaksen kimppuun.

Pian kaikki muutkin jätkät saapuvat samaan ahtaaseen sohvilla täytettyyn tilaan, jossa me istumme. Hyväntuulinen fiilis täyttää tilan. On ihanaa katsella, kuinka innoissaan pojat selkeästi ovat, kun pääsevät taas pitkästä aikaa lavalle. Kaikkien kasvoilla komeilee hymy, vaikka pitikin herätä aikaisin aamulla.

"Hei, mä voisin käydä tässä välissä vessassa, etten joudu meneen kesken keikan." huikkaan ennen kuin olenkin jo kävelemässä bahamaja-kopeille.

Rehellisesti sanottuna hetkellinen oma rauha tekee myös hyvää. Varsinkin, kun tulen pian olemaan vähintään tunnin ajan melussa, joka tekee jo kipeää. Yllätys: esiintyjillä on korvanapit, meillä tukijoukoilla ei ole. Lavan taakse musiikki kuulostaa vain paksulta mössöltä, mutta väkijoukkoon änkeminen olisi rankempaa kuin pienen korvia vihlovan melun sietäminen, joten jään tänne loikoilemaan sohville.

Vessojen luona väkijoukko vähenee. Korvani tuntuvat leijailevan korkealle pilviin, kun puheensorina ja melu tippuvat painolastista. Lukittaudun ahtaaseen, siniseen koppiin. Festarikeikat ovat muilla tavoin mukavia, mutta bahamaja-vessat käyvät välillä hermoille. Ei koskaan kunnolla tiedä, millaista roskaa sieltä löytää.

Hetken päästä korviini kantautuu nurmikon kohinaa kopin ulkopuolelta, joka kuulostaa rauhallisilta askelilta.

"Sara? Ooks sä täällä?" kuuluu tuttu kysyvä ääni.

Avaan vessan oven ja hymyilen Nikolle astuessani ulos.

"Onks joku hätä vai.. etkö vaa uskaltanu lähettää mua yksin vessaan?" naurahdan.

"Eeei, kaikki hyvin." Niko selvittää hymyillen.

Lähdemme kävelemään takaisin bäkkärin teltoille hiukan kiusallisessakin hiljaisuudessa.

"Mä vaa mietin et-" Niko aloittaa hieman varovaisesti, mutta pysähtyy sitten.

Käännän pääni häntä kohti ja yritän luoda silmilleni lempeän katseen.

"Et onkohan sulla kaikki hyvin? Tai niinku et painaaks sun mieltä joku?" Niko jatkaa varmemmin, omalla huolehtivaisella tavallaan.

"Kyl mulla on kaikki ihan hyvin." hymyilen hänelle.

Pienen hetken huomaan Nikon taas empivän suunsa avaamista, mutta hän jatkaa kuitenkin.

"Ku oot vaikuttanu jotenki... No et ehkä oo ollu nyt niin läsnä ja mukana meiningissä, ku miten yleensä oot. Ehin vaa jo miettii, et onks sulla jotain huolia, tai jos voisin auttaa jotenki." tämä kertoo pienesti huolestuneena.

Voi Niko, aivan liian hyväsydäminen.

"Hei, on mulla kaikki hyvin, ei sun tarvii huolia. Ehkä mulla on yks tai kaks asiaa tässä pyöriny päässä, mut kyl mä ne selvitän. Ei mulla mitään maailmaa mullistavia ongelmia oo." vastaan hymyillen.

"Voisin luvata, et sillä äijällä on jotain tekemistä tän kaa." Niko naurahtaa.

"Mistä sä ees tiesit, että on joku äijä?" ihmettelen huvittuneena.

"No kyl mä sut tunnen, sulla on semmonen tietty katse, kun oot ihan umpirakastunu." tuo vastaa ylpeänä ja hellästi taputtaa minua olalle.

Pudistan päätäni hymyillen, kun pääsemmekin jo takaisin teltoille.

"Onks Joelin mikki jossain tallella?" Janne huutelee hädissään.

"Janne, se on mulla tässä kädessä." Joel huutaa toiselta puolelta bäkkäriä.

Sama tuttu kaaos, kuin aina ennenkin.

Huomaan Joonaksen etsivän minua katseellaan vielä ennen keikan alkua. Heilautan kättäni, jotta hän huomaisi minut kiireen ja kaaoksen seasta. Käännyn kannoillani ja kävelen nurkan taakse tietäen, että Joonas kyllä seuraisi.

Nojailen seinään hetken odotellen Joonasta, mutta sitten näenkin jo vaalean hiuspehkon ilmestyvän kulman takaa. Hän kävelee luokseni rauhassa hymyillen. Tuttu ja turvallinen olo valtaa minut, kun seison tässä, Joonaksen kanssa kahdestaan.

"Tsemppiä. Ei sillä, että te sitä hirveesti tarvisitte." hymähdän hänelle hymyillen iloisena, tiedostaen sen, että Joonas on täällä, tekemässä juuri sitä, mitä rakastaa.

Joonas laskee toisen kätensä lantiolleni, lähettäen kylmiä väreitä pitkin selkärankaani. Hymyni vääntyy suuremmaksi, eikä se minua varsinaisesti edes haittaa.

"Missä Porko? Lava kutsuu!" kuuluu huuto vaimeasti luoksemme nurkan taakse.

"Sun pitää mennä." kehotan Joonakselle, vaikka tiedän kyllä, ettei hän keikalta myöhästyisi.

Hänen kasvoillaan näen innostuksen keikasta, mutta myös pienen lannistuksen.

Hymyillen Joonas painaa vielä suukon poskelleni ja lähtee sen jälkeen nopeasti kävellen suoraan lavalle. Jään yhä nurkan taakse seisomaan, hymy kasvoillani. 

Ensimmäisen biisin aikana kävelen lavan reunalle vielä katselemaan poikien biletystä. Yleisökin on hulluna mukana, enkä ihmettele. Supertyyppejä nämä jätkät.