Joonas & Sara <3

12.

Kaikki ovat menneet jo nukkumaan. Oletan kaikkien myös nukahtaneen, kuorsauksesta ja voimakkaasta tuhinasta päätellen. Mä yritin kyllä myös, mutta odotusten mukaisesti nukahtaminen tuntuu täysin mahdottomalta. Päätin jo hetki sitten käydä haukkaamassa hiukan happea pihalla, mutta en ole vielä jaksanut vaivautua nousemaan ylös. Vaikka bussin penkit ovatkin hieman epämukava nukkuma-alusta, vaatii nouseminen silti paljon voimia.

Yritän pehmeillä eleillä liikauttaa peittoani mahdollisimman hiljaisesti pois päältäni. En tahtoisi herättää muita, pojat kuitenkin tarvitsevat energiaa huomiselle keikalle. Lasken paljaat varpaani hellästi kylmälle lattialle ja siirrän painoni hitaasti bussin penkeiltä jaloilleni. Vilkaisen nopeasti vielä ympärilleni tarkistaakseni, etten herättänyt ketään. Nappaan puhelimen tyynyltäni ja katsahdan kelloa: 3.12. Huomenta saatana.

Kevein askelin kävelen bussin ovelle ja tuuppaan jonkun valtavat sandaalit jalkaani todettuani, että omien kenkieni etsiminen pimeässä tuottaisi liikaa melua. Silmäilen seinälle kiinnitettyä naulakkoa hetken, kunnes huomaan oman harmaan vetoketjullisen hupparini. Vedän hupparin mustan toppini päälle, jättäen yhä vetoketjun auki. Astelen bussin jyrkät portaat alas ja haistan raikkaan kesäillan tuoksun ympärilläni.

Kuulen soran jalkojeni alla kävellessäni järveä kohti. Järven vieressä näen pienen saunamökin, joka näyttää olevan vapaassa käytössä kaikille. Lainehtiva vesi usein rauhoittaa ajatuksia, se tavallaan hiljentää kaiken taustamelun. Istahdan matalalle kalliolle, josta yltää uittamaan jalkoja vedessä. Jätän sandaalit vierelleni kalliolle ja lasken varpaani veteen.

Kuuntelen elämää ympärilläni ja katselen järven pinnassa kelluvia lumpeenlehtiä. Mä oon täysin hukassa.

Pian korviini kantautuu muutakin kuin kaunista veden solinaa. Kuulen lehtien rahinaa takaani.

"Ai, säki täällä." mies naurahtaa takanani.

Kuullessani tuon äänen, tunnen kehoni lihaksien rentoutuvan, jännitys katoaa hartioista ja pystyn taas hengittämään. Joonas. Käännän pääni ja hymähdän tälle.

"No, mitäs sä täällä?" naurahdan takaisin.

Joonas istahtaa viereeni ja katselee kohti avointa järveä.

"Enköhän mä oo täällä just samasta syystä ku säki." tämä sanoo.

Hetken ajaksi jään pohtimaan, mitä hän tuolla tarkoittaa.

"Hei muutes anteeks, jos herätin sut." sanahdan epävarmalla äänelläni.

"En mä missään välissä nukkunu. Oletan, että et säkään." Joonas kertoo ikäänkuin johdattelevasti.

"No joo. Kai mul on jotain sitte mielenpäällä." totean kääntäessäni katseeni takaisin alas.

"Tiesitkö, että sen lisäks et oon aivan huumaavan hyvä rakastaja.." Joonas aloittaa virne kasvoillaan, mutta ei pääse loppuun asti ennen kuin repeän jo nauruun.

"Odota ny!" tuo nauraa ja sitten jatkaa vakavoituen:

"Mä oon oikeestaa myös aika hyvä kuuntelija."

Nauruni muuttuu rauhalliseksi, totiseksi ilmeeksi, josta sitten kääntyy lempeään hymyyn. Vedän syvään henkeä ja päätän viimein puhua ääneen.

"Mä ehkä alan huomaamaan, että se suojamuuri, jolla oon peittänyt mun pahan olon kaikilta, myös iteltäni, on alkanu haalentumaan. En taida osata käsitellä sitä." sanon mietittyäni hetken.

Tunnen, kuinka eri tunteet parveilevat sydämeni ympärillä ja viimein asettuvat aloilleen. Suru. Suru on se tunne, joka päättää jäädä luokseni asumaan, ainakin hetkellisesti. Vaikka tunne onkin negatiivinen, koen oloni kuitenkin helpottuneeksi. Olen liian pitkään pelännyt surua. Olen pelännyt, että jos päästän kokemani surun tulvimaan sisälle, tämä suru ottaa kontrollin elämästäni, enkä minä itse.

Tämä tunne on tuttu ja turvallinen. Se sama vanha suru, joka on vieraillut luonani tuhannet kerrat aiemminkin. Hento hymy leviää kasvoilleni. Ei tämä suru minua tapa. Pärjään ihan hyvin surullisenakin. Tämä tunne jättää minut jälkeensä sitten, kun on sen aika.

"Mä haluun et sä tiedät, että sä et oo yksin sen pahan olon kanssa. Sulla on joku, jonka kanssa jakaa se." Joonas sanoo ja nostaa kätensä omani päälle.

Tuntuu kuin kokemani suru pienenisi puolella. Se ei paina minua enää alaspäin, vaan elää kanssani.

"Mä tai muut jätkät ei aiota antaa sun jäädä yksinäs ison taakan alle." tämä jatkaa hellästi silitellessään kämmenselkääni peukalollaan.

Käännän katseeni takaisin järvelle, jonka takaa näen myös auringon hiljalleen nousevan. Lasken pääni Joonaksen olalle. Tässä voin rentoutua, mun ei tarvitse esittää tai huolehtia mistään, voin vain olla.

Joonas koskettaa leukaani sormenpäillään ja nostaa sen samalle tasolle omansa kanssa. Pääsen taas tarkkailemaan noita kauneimpia silmiä, mitä tiedän. Nousevan auringon tuoma punaiseen taittava sävy heijastuu Joonaksen nenäkoruun ja hohtaa hänen ihollaan.

Suljen silmäni nauttiessani tästä hetkestä, jonka en koskaan haluaisi päättyvän. Pian tunnen pehmeät huulet omillani. Hetken ajan leikin mukana ja annan suudelman edetä, mutta sitten vetäydyn poispäin. Avaan silmäni ja näen Joonaksen tyhjän ilmeen.

"Joonas.." kuiskaan hiljaa, otsani koskettaessa yhä Joonaksen omaa.

"Mä tiedän, Sara." tämä kuiskaa vastaukseksi.

Hengitän syvään. Suljen taas silmäni, jotta en näkisi Joonaksen kasvoja. En pysty vastustamaan niitä, vaikka tiedän, että minun pitäisi.

Mies nostaa toisen kätensä poskelleni ja silittelee sitä hennosti. Hengittelemme yhdessä, samaan tahtiin, ilman kiireitä.

Vitut.

Nostan molemmat käteni Joonaksen niskan taakse ja painan suudelman hänen huulilleen. Tunnen hänen heti lähtevän suudelmaan mukaan, ottaen siitä hallinnan. Joonas riisuu päällimmäisen hupparini pikaisesti pois tieltä ja alkaa liikuttamaan sormiaan pitkin paljaita käsivarsiani. Ihoni nousee kananlihalle tämän kosketuksesta, mutta yritän silti parhaani päästä lähemmäs ja lähemmäs tuota.

Joonas nostaa minut syliinsä noustessaan ylös kalliolta. Painelen helliä suudelmia hänen niskaansa, tämän kantaessa minua kohti viereistä saunamökkiä. En mahda mitään, hän ottaa minut valtaansa niin, ettei mitään ole enää tehtävissä.

Joonas kävelee mökkiin kantaen minua yhä sylissään. Lattia allamme narisee jokaisella askelmalla, kunnes Joonas laskee minut pienelle sohvalle huoneen nurkassa. Hän astuu hetkeksi kauemmas riisumaan vaatteensa ja sen jälkeen palaa takaisin luokseni. Mies tulee sohvalle päälleni ja alkaa suutelemaan jokaista millimetriä kehossani.

Päästessään rintojeni alueelle Joonas repäisee ohuen mustan toppini pois päältäni ja jatkaa huulillaan matkaansa alemmas. Tunnen, kuinka Joonas temppuilee kielellään nännieni kohdalla ja hiljaa pysyminen alkaa tuntumaan mahdottomalta.

 Pienet huokaukset karkailevat huuliltani, vaikka yritänkin estellä. Joonas hymyilee paljasta ihoani vasten kuullessaan huokaukseni. Hetkeksi hän nousee hiukan ylemmäs, pois päältäni, nähdäkseen nautinnolliset kasvoni.

Tarraan hänen päästään kiinni ja painan sen takaisin tuottamaan minulle mahdotonta mielihyvää. Hän naurahtaa pienesti ja jatkaa yhä paremmalta tuntuvaa liikettä. Pian meidän molempien huokaukset täyttävät huoneen, enkä halua enää mihinkään muualle kuin juuri tähän.