Joonas & Sara <3

16.

Sade ropisee vasten bussin kattoa ja ikkunoita. Kaikki matkassa mukana olevat ovat hiljentyneet joko nukkumaan tai Tommin tapauksessa varmaankin hereillä pysymiseen keskittymiseen, hänen ollessa ratissa. Kello näyttää noin puolta kolmea. Bussin perästä kuuluu suurenmoinen kuoro äänekästä tuhinaa, välissä myös pari röhkäisyä, jotka kuulen hiljaisen musiikkini läpi. 

Ulkona näyttää olevan ihanan rauhallista kaikessa pimeydessään. Hiljainen tie, rankka vesisade, yön pimeys ja viileys, humisevat puut hämärässä vaanivassa metsässä. Yksin tuolla oleminen olisi kuin pahin painajaiseni, mutta jonkun kanssa menisin sinne mielelläni hyppimään sateessa ja nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta. 

Kuitenkin toivon sateen loppuvan ennen aamua, koska meillä olisi suunnitelmissa lähteä hieman pidemmälle happihyppelylle poikien kanssa. Tällä porukalla me emme voi mennä festareille bilettämään kaikkien näkyville, joten olemme sopineet kävelevämme lyhyen metsäreitin kautta pienelle yksinäiselle rannalle katselemaan menoa matkan päästä. Rannalta kuuluisi näkyä suoraan festarien lavalle, ellei sitä ole perinteen vastaisesti päätetty sijoittaa toisin päin kuin aiempina vuosina.

Mun pitäisi mennä nukkumaan. Hiippailen hiljaa bussin perälle muiden luokse ja etsin oman petini. Tommi päättää porhaltaa hieman isomman kurvin, joten horjahdan pienesti, mutta ehdin onneksi nappaamaan tukea ennen kuin tasapainoni heittää kokonaan. Luojan kiitos onnistuin pysymään pystyssä. Olisin varmaankin saanut turpiini, jos olisin Joelin herättänyt. Tukitolppani tuntuu liikehtivän jäädessäni nojaamaan siihen. Käännän katsettani sivulle ja näen Joonaksen tuijottamassa minua hämmentyneenä. Nostan käteni pikaisesti pois hänen päältään ja alan änkyttämään.

"M-mä ööö ku Tommi ja auto ja sit se heilahti ja mä.. no joo." lopetan muistaessani, että Porko kyllä ymmärtää, mitä tarkoitan, aina.

"Paljon kello on?" kuulen Joonaksen kysyvän, kun olen jo ehtinyt kääntyä pois.

"Öö jotai kolme." 

"No pidä turpas sitte kiinni ja mene nukkuun." mies tuhahtaa romahtaessaan takaisin pedilleen.

Hymyilen miehelle myöntyvän hymyn, jonka jälkeen potkaisen pienen lommon penkkiin, jonka päällä hän nukkuu. Käännän sitten selkäni ja suuntaan pehkuihin. Pitkin yötä kuulen levotonta pyörimistä sängyssä, ei taida Porko löytää sopivaa asentoa, jossa penkin lommo ei häiritsisi.

----

Santeri ja Tommi kävivät hakemassa kaikille ruokaa mäkkäristä. Muuten olisimme menneet drive through:n kautta, mutta ei tämä järjettömän avaruusaluksen kokoinen bussi sellaiseen mahdu. Kaikki alkoivatkin olla jo hieman kärttyisiä nälän johdosta, joten onneksi saavat nyt ruokaa.

Keikkabussi on parkeerattu parkkipaikalle lähimpänä rantaa. Täältä suunnistaisimme metsän läpi veden suuntaan. Näillä näkymin sää tuntuu olevan siedettävä. Emme me mitään rantakeliä tarvitse, mutta kunhan ei lunta sataisi. Pian lähdemme tassuttelemaan metsään, joka näin kesällä oikein loistaa vihreydessään.

"Onks kenelläkää nyt siis mitään hajua, mihin me ollaan menossa?" Joel tarkistaa hieman närkästyneenä jo valmiiksi.

"No eiks sun korvat kuule noita aaltoja? Seurataan niitä." Olli tokaisee.

"Mun mielest ne kuuluu vaa vähä kaikkialta." Joel ihmettelee katsellen ympärilleen kuin mikäkin hölmö.

Itse olen tämän keskustelun aikana ehtinyt kaivaa kartan puhelimestani esille, joten lähden ohittamaan muita päästäkseni joukon edelle johtamaan porukkaa. Aleksin kohdalla näyttää olevan isompi juurikko. 

"Onks sul kartta?" Joel kysyy edestäni kuin olisin itse keksinyt maailman ensimmäisen kartan.

Käännän päätäni hänen suuntaansa ja koitan heilutella puhelimen karttaa hänen naamallaan. En muista pahemmin katsoa mihin astun, ja pian löydänkin itseni maasta polvillani.

"Sara, ootko kunnossa?" kuulen Joonaksen äänen jonon peräpäädystä.

"Joo, ihan fine!" ilmoitan noustessani takaisin jaloilleni.

"Kato ku ne on noin ystävällisiä toisilleen." huomaan Aleksin kuiskaavan Ollille, ja pyöräytän heille silmiäni.

Viimein siirryn muiden edelle ja pääsemme rämpimään edes oikeaan suuntaan. Taivas alkaa tosin näyttää hieman uhkaavalta.

"Mun kädelle tippu pisara!" Olli huuta jostakin.

"Nii munki!" kuuluu Joelin huuto.

Ennen kuin ehdin edes kunnolla ymmärtää nykyhetkeä, tunnen kylmän veden puskevan vaatteideni läpi iholleni joka puolelta. Kamala rankkasade valloittaa koko metsän ja pian olemmekin kaikki jo täysin läpimärkiä.

"Ei hitto!" Niko huutaa ja yrittää väkisillä änkeytyä minkä tahansa puun alle sadetta suojaan.

Joonas kävelee rauhallisesti muodostamamme jonon vierellä jakaen jokaiselle oman sateenvarjonsa.

"Miten sä oot Porko aina nii varautunu?" Niko kysyy katsellesaan Joonasta ihaillen kuin omaa suojelusenkeliään.

"No mä vaa kävin ostaa nää aikasemmin ku katoin sääennustetta." Joonas vastaa.

Viimein mies pääsee minun luokseni jonon etupäätyyn. Ojennan käteni eteenpäin, valmiina ottamaan sateenvarjon vastaan. Olenhan jo täysin kuin uitettu koira, mutta en sentään haise siltä toisin kuin nämä muut.

"Hups, sun tais jäädä autoon." Joonas hymähtää kohdallani ja ohittaa minut lähtien itse johtamaan porukkaa.

Hengähdän syvään keräten vihaa Joonasta kohtaan sisälleni...

"Et oo vittu tosissas, saatanan Porko!!" alan kiljumaan läpimärkänä, lähtiessäni jahtaamaan Joonasta.

Porko kipittää karkuun kuin pelästynyt pieni hiiri. Voisin melkein luvata, etten ole koskaan juossut näin kovalla vauhdilla. Aion työntää tuon miehen järveen vaikka jokaisen saatanan sateenvarjon kanssa. Muut taitavat jäädä jälkeen, kun me kaksi kiidämme peräkanaa suoraan rannalle asti ja vielä sieltäkin eteenpäin.

"Se oli vahinko!" Joonas parkuu juostessaan henkensä edestä.

"Vitut mikää vahinko ollu!" Pistän vastaan.

"No ehkä ei ollu, mut auttaako jos sanon että nyt kaduttaa?" mies kääntää päätään hieman taakse, mutta nähdessään minut aivan hänen kannoillaan, hän nopeuttaa jälleen tahtiaan.

"Ei tosiaankaan!" kiljun tuon perään.

Näen hänen kääntyvän pienelle ja laholle laiturille umpikujaan. Hidastan juoksutahtiani rauhassa tietäen, että olen saanut Joonaksen loukkuun. Hän näyttää jo antautuvan, laskien puhelimensa muiden hänen taskujensa tavaroiden lomassa laiturille.

Juoksen Joonaksen kiinni, valmiina heittämään tämän kylmään veteen. Yhtäkkiä tunnen kiihkeät huulet omillani ja vahvan käden alaselälläni. Yllätyksestä toivuttuani vastaan suudelmaan vähintään yhtä kiihkeästi kuin Joonas sen aloittaessaan. Tunnen Joonaksen näykkäisevän alahuultani, jolloin raotan suutani kuin refleksistä. Äkkiä mies sujauttaa kielensä omani kaveriksi.

Hetken päästä me molemmat alamme vetäytymään suudelmasta, ja tiedän tilaisuuteni tulleen. En anna Joonakselle edes mahdollisuutta keskustella äsken tapahtuneesta, tai edes koittaa tuomita tunteitani ilmeeni perusteella. Vedän Joonaksen sateenvarjon sulavasti pois hänen kädestään juuri erkaannuttuamme suudelmasta, ja asetan käteni hänen rinnalleen. Pienellä vauhdilla tönään miehen laiturilta alas ja käännähdän kannoillani.

Kävellessäni takaisin rannalle laiturilta Joonaksen sateenvarjon suojissa, huomaan muiden jätkien päiden jo pilkottavan metsän uumenista.

"No, miten kävi?" Niko kysyy huvittuneena.

"Mä voitin." hihkaisen ylpeänä heilutellen omimaani sateenvarjoa kädessäni.