Joonas & Sara <3

19.

Heräilen varovasti koiranunestani. Pitkin yötä onnistuin kyllä nukkumaan kovinkin sikeitä, mutta tässä aamulla olen vähän kieriskellyt enemmän. Vielä en ole vaivautunut avaamaan kilogramman painoisia silmäluomiani.

Käännän kylkeä ja hautaan kasvoni paremmin untuvapeittoni uumeniin. Hetken peiton läpi hengitettyäni, huomaan sieraimiini väkisillä tunkeutuvan hajun. Aluksi en saa päähäni, mistä tämän hajun tunnen, mutta hyvä ja turvallinen fiilis siitä tulee, joten en valita. Enköhän kohta muista jo tuoksun alkuperän.

Tekisi mieli jäädä fiilistelemään tätä tunnetta vielä moneksi tunniksi, mutta veikkaan, että saan huudot pojilta tai vähintäänkin Santerilta, jos en pian raahaa ahteriani ylös tästä saastaisesta pesäkolostani.

Räväytän silmäni sekunnin sadasosassa auki, kun olinpaikkani tärähtää tajuntaani, kuten myös peiton tuoksun omistaja ja muistot eilisestä illasta.

Joonas katsoo minua vieressäni ihmetellen. Kyllä itsekin ihmettelisin, nimittäin näytän varmasti siltä kuin olisin juuri elänyt kokonaisen vuoden elämästäni yhdessä sekunnissa. Siltä minusta ainakin tuntuu.

Kuin hetkessä pääni täyttyy huolenaiheista ja katumuksesta, mutta sitten siirrän katseeni takaisin Joonaksen merensinisiin silmiin ja kaikki tuo tuntuu katoavan.

"Huomenta." mies kuiskaa.

Hymähdän vain. En osaa sanoa sanaakaan, joten pysyn vain hiljaa. Joonas varmasti näkee suoraan lävitseni ja tietää, että pohdin näitä elämän syvällisimpiä kysymyksiä. Hän on aina nähnyt suoraan lävitseni.

"Oonks mä oikeesti sun tyttöystävä?" putkautan yhtäkkiä suustani.

Joonaksen kasvoille muodostuu pieni hymy, hänen nyökytellessä kysymykselleni. Hautaan pääni tuon kainaloon ja kiedon käteni miehen ympärille. Joonas silittää hiuksiani, jonka jälkeen hän painaa hellän suukon niskaani. En osaa olla hymyilemättä, vaikka kuinka yritänkin. Yllättävän turhauttava tunne, kun ei pysty kontrolloimaan omia lihaksiansa.

Joonas selkeästi tuntee hymyn, johon suuni on vasten tahtoani kääntynyt, hänen rintaansa vasten. Kuulen miehen naurahtavan pienesti ja tunnen tämän puristavan minua tiukemmin halaukseen. Tämä saa taas sydämeni heittämään muutamat ylimääräiset voltit rinnassani, minkä Porko kyllä huomaa.

Mies vain pudistaa päätään hymyillen. Onhan tämä suloinen tilanne, mutta suloisuus ei oikeastaan ole ihan mun juttuni. Pidän siitä toki, mutta en aio asettua tavalliseen stereotyyppiseen hetero parisuhteeseen, jossa mies kuvataan vahvana hahmona ja nainen heikkona, jota mies suojelee rakkaudenosoituksena.

Nousen istumaan ja vetäisen peiton pois Joonaksen päältä. Läimäytän miestä tämän oikealle pakaralle virne kasvoillani ja päätän häipyä rikospaikalta pikimmiten. Avaan verhon sängyn vierestä ja lasken jalkani bussin kylmälle ja varmasti likaiselle lattialle.

Kuulen Joonaksen huutavan jotakin perääni tämän perseen herkkyydestä, mutta jatkan kuitenkin matkaani karkulaisena. Kipitän bussin etuosaa kohti, aikeenani juosta pihalle turvaan, mutta suunnitelmat muuttuivatkin matkalla.

Pysähdyn kuin seinään nähdessäni jääkaapin mittaisen Tommin seisovan edessäni.

"No moi." mies tokaisee.

Hän näyttää vahvasti odottavan selitystä. Tommia ei usein näe hämmentyneenä, joten en ole täysin varma, miltä kyseinen ilme hänen kasvoillaan näyttäisi, mutta olen aika varma sen olevan tämä, minkä edessäni nyt näen. Pitäisi varmaankin ottaa kuva, sillä tämä saattaa hyvinkin olla ainoita kertoja maapallon historiassa, kun Tommin saa lähes sanattomaksi. En kuitenkaan kehtaa sellaista tehdä, sillä tilanne tuntuu aivan liian negatiiviselta ja painostavalta jo entuudestaan.

Pian Porkokin saapuu paikalle jonkinlainen kosto mielessään, mutta pelästyy sitten varmaan minuakin enemmän. Hän piti oikeaa kättään jo ilmassa hyökkäysvalmiudessa, mutta nähdessään Tommin, hän laski sen pikaisesti vähin äänin.

"No, mikäs homma tää nyt on?" Tommi kysyy.

Huokaisen syvään. En tiedä, miten vastaisin, vaikka onhan asia viimein selvä. Seurustelen Joonaksen kanssa. Mitä muuta siitä on sanottavana?

"No kysy Ollilta." Joonas huokaisee myös ja kiertää oikean kätensä harteilleni, minkä jälkeen hän tönäisee minua hieman, jotta saisin jalkani jälleen liikkeelle.

Lähtiessämme kävelemään karkuun Tommin kuulustelulta, vilkaisen ylöspäin nähdäkseni Joonaksen kasvot, tarkistaen hänen fiiliksensä tilanteesta. Hän huomaa katseeni ja hymyilee varmemmin kuin koskaan. Naurahdan hieman, koska puoli vuotta sitten en olisi ikimaailmassa uskonut päätyväni Joonas Porkon tyttöystäväksi.

Hälyttävämpää on varmaankin se, että olin enemmän huolissani siitä, miten itse selviytyisin kuin siitä, että kestäisikö Porko vakavassa suhteessa.

--

Lähestymme seuraavaa keikkapaikkaa Seinäjoella. Provinssia olen oikeastaan todella jännittänyt ja odottanut jätkien puolesta, koska siellä olisi varmasti suuri yleisö. Onhan poikien keikoilla yleensäkin Suomessa nykyään tuhansia faneja, mutta isommilla festareilla varmasti sitäkin enemmän.

Istumme bussin keskiosasta löytyvän pienen pöydän ääressä. Huomaan Joelin viereisellä sohvalla yrittämässä parhaansa pitää eyelinerinsa pelkästään silmäluomella, eikä esimerkiksi silmämunassa tai poskella.

"Onks sulla ees peiliä, Joel?" kysyn pidätellen nauruani. Voi toista.

Joel ei ilmeisesti kykene vastaamaan sanoilla, jolloin hänen pitäisi vetäytyä keskittyneestä kuplastaan, joten hän vain heilauttaa puhelimensa kameraa minulle. Ensin ajattelen heittää matkakokoon kutistetun peilini tuolle, mutta sitten onneksi totean, että se ei luultavasti Joelin tilanteen nähden olisi turvallista peilille, eikä Joelille. Lähden siis kiltisti kuljettamaan peiliä miehelle ihan kävellen.

Joelin vieressä istuva Aleksi pitelee tummaa kajaalia kädessään ja katsoo minua anovasti. Istahdan tuon viereen ja nappaan tämän niskavilloista kiinni, pitääkseni Aleksin pään paikallaan, etten vahingossa huitaise kajaalilla silmään.

"Au! En mä tätä pyytäny." Aleksi alkaa heti vinkumaan.

"Iteppähän sä sit sokaistut." totean ja päästän raukan päästä irti.

"Hyväksy se apu nyt vaa, Allu." Olli kehottaa.

"Mä hoidan ite." Aleksi ilmoittaa napatessaan kajaalin kädestäni, jonka jälkeen hän jää odottamaan Joelilta peiliä.

Tirskahdan pienesti, mutta palaan sitten takaisin Joonaksen viereen istuskelemaan pöydän ääreen. Nyt olemme ainoat istumassa tällä puolella pöytää. Tietenkin heti tilaisuuden tullen, Joonas siirtää kätensä reidelleni ja puristaa hellästi. Kylmät väreet kiertävät koko kehoni läpi, mutta en aio antaa niiden sumentaa ajattelukykyäni.

Tökkään Joonasta kyynärpäälläni ehkä hieman liiankin rohkeasti. Hän äännähtää pienesti kivusta, jolloin kaikki kääntävät päänsä meitä kohti. Mies nostaa kätensä reideltäni salamannopeasti ja käännähtää poikiin päin täysin muina miehinä. Näen sivusilmälläni Ollin ja Tommin katsovan toisiaan.

En osaa tulkita katseita, mutta huvittavahan tämä tilanne on.

Onneksi Aleksi tietämättömänä juuri tapahtuneesta, tupsahtaa viereeni ja pyytää sittenkin vielä apua kajaalin kanssa. Kaikki repeävät nauruun ja Joonaksen toilailut unohdetaan siihen paikkaan.

Ennen pitkää kurvaamme Provinssin bäkkärin alueelle, pienen kiertoreirin kautta.