Tähdenlentoja ja unettomia öitä / aleksi kaunisvesi x livia eloharju

32. Oranssi taivas

Livia

Herään Aleksin sylistä, hän nukkuu todella rauhallisesti. Nousen varovasti, että en herätä häntä sillä hän ansaitsee viimeisetkin yöunien rippeet, jotka on viime kuukausina jättänyt käyttämättä töitä tehdessä.

Olo on tyhjä, nyt euroviisut olivat sitten ohi. Toki tunnen itseni myös erittäin helpottuneeksi, sillä suoraan sanottuna viisuja varten valmistautuminen oli ainakin minulle täyttä helvettiä kun piti koko ajan pelätä sitä päivää kun viimein nousisimme koko Euroopan eteen esittämään keskaribiisimme.

Kävelen kylpyhuoneesta takaisin ja käperryn Aleksin viereen. Saan silmäni kiinni kun kuulen tutun haukotuksen vierestäni, Aleksi taisi herätä. Tunnenkin pian hänen pehmeän kätensä silittävän hiuksiani, "Huomenta, rakas" hän sanoi ilmeisesti edelleen luullen että nukun. Käännyn varovasti ympäri ja avaan silmäni nähdäkseni Aleksin hymyilevät kasvot. "Huomenta sullekki" vastaan hänelle ja saan vastaukseksi pusun otsalleni, söpöä.

Makoilemme sängyllä vielä noin tunnin, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä ei ole kiire yhtään mihinkään. "Mitäs me tänään tehään?" Aleksi kysyy haukotellen, "voitas vaan rauhassa kierrellä kaupunkia." Hän nyökkää ja nousee hitaasti istumaan sanoen sitten: "Eilinen oli kyllä päivä, ei muuta voi sanoo." Naurahdan ja totean: "Kyllä, vähä sieltä täältä puuttuu muistikuvia mutta ei se mitään. Joskus elämä on tällästä."

Nousemme ylös ja puemme päivävaatteet päälleemme, puen mustat farkut ja valkoisen topin. Lisään asuun vielä muutamat kultaiset korut. "Okei, mä oon nyt valmis" sanon Aleksille, joka istuu sängyn päädyssä odottamassa minua ja selaamassa puhelintaan samalla. Aleksi nostaa katseensa ja hymyilee,
"Eiköhän sit mennä."

Aurinko paistaa, Rotterdamissa on ihanan lämmintä. Tai no 22 astetta auringossa on toukokuulle jo todella lämmin lämpötila. Kävelemme jonkin puiston poikki, kunnes löydämme valkoisen penkin ja istahdamme siihen. "Täällä on todella kaunista" totean ihaillen edessämme avautuvaa puistoa ja sen keskellä sijaitsevaa pientä lampea, jossa uiskentelee muutama sorsa. "On kyllä, mutta sä oot silti kauniimpi" Aleksi vastaa ja saa punan nousemaan kasvoilleni. "Oikeesti Livia, sä oot" hän jatkaa hymyillen suoraan sydämestään.

Jatkamme matkaa kohti puiston reunassa sijaitsevaa kioskia, pitäisi sitä kai syödäkin jotain. "Mitä sä haluut?" kysyn Aleksilta, hän miettii hetken ja toteaa sitten: "Toi bageli näyttää tosi hyvältä." "Oot oikeessa, otetaan pari sellasta ja sit vaikka mansikkajäätelöö" vastaan hymyillen myyjälle. Tilaan ruoat ja maksan ne, sillä haluan itse välillä maksaa jotain koska Aleksi maksaa tosi paljon kaikkea.

Saamme ruoat ja matkamme jatkuu kohti rantaa. Istumme alas lämpimään hiekkaan katsomaan oranssiksi värjäytyvää taivasta.
"Haluutko tätä jäätelöö?" Aleksi kysyy ja nyökkään hänelle vastaukseksi. Yhtäkkiä hän työntää lusikallisen jäätelöä suuhuni, "Ja nytkö musta on tullu joku lapsi jota pitää syöttää?" kysyn häneltä nauraen. "Kyllä kyllä" Aleksi vastaa nauraen itsekin. "Sä oot kyllä hupsu" totean painaessa suudelman hänen huulilleen.
"Mä rakastan sua Livia" "Mäki sua Aleksi"

Katselemme auringonlaskua ja lähdemme sen laskettua takaisin hotelliin, jossa pääsen onnellisena nukahtamaan tuon mustahiuksisen enkelin syliin.

Hellou, oon kyllä iteki erittäin yllättyny että sain tän luvun joskus kirjotettua loppuun. Yritän tässä kirjotella lukuja varastoon, sillä mulla on maanantaina lähtö isokseks viikon riparille enkä siellä oikee pysty kirjottaa. Kiitos muuten 2k lukukerroista <33
-H

Sanoja 433