Through the Hell

Don't fix me

*JOONAS*

Niko ja Joel olivat vielä nukkumassa ja hyvä niin. Jälkimmäisenä mainittu oli vihdoin ja viimein saanut unenpäästä kiinni, syytettyään aikansa itseään Aleksin putoamisesta. Mä tiesin sen tekevän tuota asian kuin asian kohdalla mut voi kun se osaisi jo luopua siitä.. niin pitkään kuin me oltiin tunnettu, oli se ollut tuollainen. Kai se osin selittyi myös inhottavalla lapsuudella. Joel oli kasvanut siihen et kaikki oli sen syytä. Oli asia mikä tahansa. Ihan helvetin surullista vai mitä?

Mä olin yrittänyt opettaa sitä pois moisista ajatuksista ja ajoittain jopa onnistunutkin. Mutta sitten kun tapahtui taas jotain sen mielestä suurempaa, oli tilanne ennallaan.. sitä vain ei saanut revittyä ylös niistä ajatuksista. Ei vaikka olis käyttänyt sitä kaiken mustinta magiaa...

Mä olin vetänyt viltin Joelin päälle ja jättänyt sen nukkumaan sohvalle. Olisinhan mä siinä sen kanssa voinut olla vaikka maailman tappiin asti mutta mulla oli selvitettävänä eräs asia. Ja siihen mä halusin selvyyden ennen kuin tuo suloinen blondi saisi jälleen silmänsä auki ja kömpisi takaisin mun luo.

Mä olin käyttänyt oman käden oikeutta ja soittanut sairaalalle kysyäkseni Aleksista. Ehkä se saisi Joelin rauhoittumaan kun se saisi heti herättyään kuulla et toisella oli kaikki hyvin. Luulisi sen olevan edes pienimuotoinen helpotus.

Mä sain kuulla et Aleksilla oli lievä aivotärähdys mikä oli minusta melko vähäistä siihen nähden miten Joel oli mulle asiaa kuvaillut. Tietenkin siis pelkästään positiivisessa mielessä. Ehkä se oli se kuuluisa humalaisen tuuri... tai sitten Aleksilla sattui olemaan vain normaalia enemmän suojelusenkeleitä matkassa. Se meistä kaiken siveellisin olikin...

Se oli kuulemma valitellut myös olkapäätään ja polveaan. Ja sydäntään... se kipu oli kuitenkin osoittautunut vain pelkäksi lemmen kivuksi. Se oli yrittänyt iskeä jopa omaa lääkäriään... sen täytyi olla ihan todella jäätävässä kunnossa..

Mua lähinnä huvitti et se oli alkanut heti huoneeseen päästyään kaipailla Joelia. Se oli kysellyt minne se oli viety ja koska saisi taas nähdä sen uudelleen. Mä voin vain kuvitella mitä sairaalan henkilökunnan päässä oli liikkunut Aleksia hoitaessa. Vaikka tuskin tuo oli edes pahimmasta päästä.. kaikkea siellä varmasti oli tullut vastaan. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Tärkeintä oli kuitenkin se että muutaman kipulääkkeen jälkeen tuo oli suostunut viimein nukahtamaan. Pidettyään ensin koko sairaalaa hereillä ja laulettuaan noin puoli tuntia "Don't fix meeee! Let me bleed out, leave me opeeen!" Näin mulle kerrottiin.. ja sitä mä en hetkeäkään epäillyt..

Ne oli luvanneet soittaa mulle kunhan ensin Aleksi joutaisi heräämään. Pääasia et sai nukkua päätään selväksi. En mä tiedä oliko sairaala välttämättä oikea paikka siihen hommaan mut ainakin siellä oli apu lähellä jos yhtäkkiä tulikin jotain. Ja mikä parasta, mä sain vahvistaa Joelille et kaikki oli ihan hyvin. Aleksilla ei ollut mitään hätää ja se tuskin muistaisi koko eilisestä illasta ja yöstä enää yhtään mitään. Aina parempi... sitä siltä sai kysyä ihan itseltään sitten kun se pääsisi lähtemään sieltä kotiin.

Tämän selvittelypuhelun jälkeen mä olin ladannut kahvinkeittimen ja laittanut pöydälle aamupalatarvikkeita. Joel ei aamuisin kaivannut muuta kuin pannullisen kahvia ja muutaman pusun. Niko taas kaipasi darrassakin paahtoleipää ja jogurttia. Sitä mä en voinut ymmärtää...

Mä taas olin hieman tuulella käyvä.. toisinaan mä olisin voinut vaikka uida puurokattilassa ja toisinaan taas mä en saanut edes puolta kuppia kahvia kurkustani alas. Erikoiselta se kuulosti mut sellainen mä olin itsekin. Hyväksytään. 

***

S: 518

Saatte täältä vielä toisen luvun tänään :)