Through the Hell

Mörrimöykky

Mä olin kääriytynyt peittoihin ja odottanut lähes kymmenen minuuttia että Joel tulisi tänne mun perässä. Sitä vaan ei näkynyt. Mua alkoi pikkuhiljaa ihan oikeasti vituttaa sen käytös. Olohuone-keittiö-akselin tapahtumat nyt olivat olleet pelkkää lapsellista leikkiä mutta tämä sai mun verisuonissa kiehumaan.

Se tiesi varsin hyvin itsekin etten mä tosissani sille kiukutellut. Halusin vain vähän kiusata ja olla tarkoituksella hankala. Sellainen mä olin. Varsinkin huomionhakuisena. Ja siitä huolimatta tuo typerys ei tullut makuuhuoneeseen mun perässä pyytelemään käytöstään anteeksi ja hukuttamaan mua huomionosoituksiin. Kauniisiin sanoihin ja lämpimiin halauksiin. Mikä sua oikein vaivasi?!

Nousin lopulta sängystä ylös peitto niskassani ja lähdin tepastelemaan kiukkuisena kohti keittiötä. Mä tarvitsin nyt vain kahvia. Joelia mun ei ollut vähääkään ikävä. Ei vähääkään. EI! Uskokaa jo!

"Tulihan se mörrimöykky sieltä" kuului iloinen ääni keittiöstä.

Mulla ei ollut aikomustakaan vastata sille. Astelin kohti kahvinkeitintä ja nappasin itselleni yläkaapista mukin. Kiukutteleva haisuli sopi tähän päivään oikein hyvin. Kiitos inspiraatiosta muumimukit... täytin mukini kahvilla ja riuhtaisin jääkaapin oven auki.

"Pöydällä on kyllä maitopurkki jo avattuna" Joelin ääni mun takana kertoi.

Olkoon vain. Mä vedin jääkaapin ovesta toisen purkin esille ja pyöritin korkin auki. Lorautin pienen tilkan valkoista lientä kahviini ja saatuani korkin takaisin paikoilleen, laitoin purkin jääkaapin oveen omalle paikalleen. Nappasin mukin käteeni ja marssin takaisin makuuhuoneeseen edes vilkaisematta Joelia.

"Joonas!" kuului kysyvä huudahdus juuri kun mä paiskasin makkarin oven perässäni kiinni. 

Tule perässä jos on jotain asiaa. Mulla oli tänään kiukkupäivä ja sen siitä sait kun et ymmärtänyt huomioida mua aikanaan.

Laskin mukini yöpöydälle ja nappasin vielä latauksessa olevan puhelimen käteeni. Ennen kun ehditte sanoa yhtään mitään niin kyllä! Minä tiedän ettei puhelinta saisi laittaa yöksi lataukseen mutta silti vain tein niin... ehkä mä olin liian laiska välittämään tai sitten vain niin totaalisen addiktoitunut puhelimeeni etten kestänyt pitää sitä päivällä latauksessa.

Avasin Nikolta eilen illalla tulleen viestin ja aloin näpytellä sille vastausta. Se oli kysynyt että miten Joel oli reagoinut meidän pieneen kuningasideaan ja halusi kuulla kuinka mä olin puhunut itseni kuiville siitä. Mä olin vieläkin todella yllättynyt siitä kuinka hyvin tuo sen loppuviimeksi oli ottanut.

Luettuaan mun vastauksen se alkoi kertoa jo uudesta tuhannen taalan ideastaan. Joko voitais oppia ettei niistä seurannut mitään hyvää? Aina se olin minä joka sen fiksuista ajatuksista kärsi. Tavalla tai toisella.

Vuokrataan juhannukseksi mökki ja eristäydytään kaikista. Sellainen kuningasidea tällä kertaa. Itse asiassa se ei kuulostanut lainkaan hullummalta ajatukselta. Me oltiin sen kanssa sivuttu jo hieman tätä aihetta kun mä olin sen luona käynyt. Silloin kenelläkään ei vielä ollut mitään ajatusta asiasta.

Mä aloin vastata sille kunnes homma keskeytyi oven auetessa. Nostin katseeni ovella seisovaan pörröpäähän joka katsoi mua närkästyneen näköisenä. Tervetuloa kerhoon.

"Mikä sulla nyt oikein on huonosti?" se kysyi hieman vihaisen kuuloisena.

Aivojen käyttö oli täysin sallittua. En mä silti tiedä näkikö se omassa käytöksessään mitään väärää. Tuskinpa vain...

Mä vastasin Nikon ideaan peukku-emojilla ja sanoin sen kuulostavan oikein hyvältä. Me saatettiin vain ehkä olla hieman myöhässä kyseisen asian suhteen. Muutama muukin saattoi olla halukas vuokraamaan juhannukseksi mökkiä omaan käyttöönsä... ja fiksuimmat niistä oli ehkä olleet jo hieman aiemmin liikkeellä kuin me.

"Mä en oo mikään ajatustenlukija. Sano nyt jos mä oon tehnyt jotain väärää tai lopeta toi lapsellinen kiukuttelu" Joel ärähti. Se ei koskaan ollut korottanut mulle ääntään tuolla tavoin. Ei sinä aikana kun me oltiin oltu yhdessä. Frendeinä me huudettiin jatkuvasti päin yhteen mutta sekin oli vain sellaista veljellistä...

Vaikka se edelleen olikin perusluonteeltaan ja tavoiltaan se sama Joel kuin silloinkin kun meidän välillä oli ollut pelkkä ystävyyssuhde, oli siinä silti tietyt piirteet muuttuneet. Sen kärsivällisyys oli noussut ihan uusiin sfääreihin. Ihan totta... aiemmin sillä paloi hihat samantien kun joku meni toisin kuin se olisi halunnut mutta nykyään se ei jaksanut oikein edes välittää. Se halusi vain että asiat olisi hyvin ja kaikilla olisi kiva olla.

Mä tunsin kuinka kuumat kyyneleet alkoi valua pitkin poskia. Puristin käsiäni nyrkkiin ja laskin katseeni sängyn pintaan. Joel konttasi mun luo ja veti mut tiukkaan halaukseen. Se nosti kätensä mun pään päälle silitti hellästi mun hiuksia. Toisella kädellä se silitteli mun paljasta selkää. Se tuntui mukavalta... siitä huolimatta musta tuntui ettei mun itkusta tullut loppua.

"Anteeks. Ei ollut tarkotus" se kuiskasi mun korvaan.

Eihän sillä ollut todellisuudessa mitään syytä pyydellä anteeksi. Mä olin tässä se joka oli kiukutellut ihan olemattomasta ja saanut sen hermot menemään. Ihan aiheesta se ääntään korotti.

Painoin käteni sen vyötärölle ja työnsin toista hellästi kauemmas itsestäni. Vedin päältäni lähes kokonaan karannutta peittoa tiukemmin ympärilleni ja niiskautin surkeana. Kuivasin silmiltäni valuneet kyyneleet ja katsoin Joelia anteeksipyytävästi.

"Anteeks että mä kiukkuilin... mä vaan halusin vähän hellyyttä" sanoin hiljaa.

Sen huulille kohosi suloinen hymy. Niin aito ja välittävä. Lempeä... se nosti kätensä mun poskelle ja kuivasi loput siihen jääneet kyyneleet. Aina yhteistyössä... sen Joel vei loppuun minkä mä aloitin.

"Kyllä mä tiedän" se sanoi ja kumartui suutelemaan mua.

Oppisinkohan mä koskaan siihen ettei aina tarvinnut olla toisen huomion keskipiste? Joelin lähellä mun vain oli niin turvallista olla. Tiedättehän? Ensimmäistä kertaa mä tunsin kuuluvani johonkin kun sain olla sen läheisyydessä. Ensimmäistä kertaa mua rakastettiin sellaisena kun mä olin. 

***

S:824

Kohti uutta vuotta mennään rakkaat lukijani<3 Toivotan kaikille täten keikkojen täyteistä ja hyvää tulevaa vuotta<3 Mä oon ite edelleen jumissa -21 vuodessa enkä varmaan koskaan sieltä pääsekään et ihan pihalla täs ollaan :)