Through the Hell

Vaaraton väittely

"Eikä ole!" Joonas huudahti loukkaantuneena.

Ei se olisi voinut olla enää enempää väärässä asian suhteen. Meidän ruokailun jälkeen aloittama keskustelu tv-sarjojen ärsyttävistä hahmoista oli eskaloitunut pienimuotoiseen väittelyyn. Hyväntahtoiseen ja leikkimieliseen lähinnä. Mutta meistä kahdesta kun oli kysymys, joka asiasta saatiin aikaiseksi kunnon vääntö.

"No onhan! Se on just niin kun sä meidän porukasta" huomautin virnistäen.

Mä siis vertasin juuri Joonasta Frendit-sarjan Monicaan. Tuohon ärsyttävään kovaääniseen kimittäjään jolla ei asiat olleet koskaan hyvin. Sen oli aina saatava sanoa viimeinen sana ja oltava oikeassa. Jos joku niistä hahmoista olis pitänyt heittää bussin alle, se olis ollut epäilemättä Monica. Ihan niin kuin Joonas meidän jengistä...

"En mä oo mikään pilkunnussija!" se puolustautui.

Ai etkö? Kyllä sä välillä vähän olit. Mutta musta se oli aika söpöä.. se vain osoitti miten tärkeä kyseinen asia sille oli. Eihän ketään nyt sellaisesta voinut syyttää.

"Oot sä vähän" vastasin ja pörrötin tuon takkuista hiuspehkoa.

Se ei näyttänyt piittaavan moisesta juurikaan. Pyöräytti vain silmiään ja siirtyi musta kauemmas. Mun mielestä se oli ihana kun otti asiat niin kovin tosissaan. Vaikka sen sinnikkyys ja itsepäisyys välillä olikin viedä mun hermot äärirajoille. Itsepä mä Joonakseen olin mennyt rakastumaan. Ei kukaan siihen pakottanut. Ja kaikista sen ihanan ärsyttävistä puolista huolimatta mä rakastin sitä kovasti.

"Haista vittu" se murahti ja kääntyi kyljelleen, selkä muhun päin.

Katsoin hämmentyneenä sen reaktiota ja mietin vain missä kohtaa tästä näin vakavaa oli tullut. En mä sitä suututtaa mistään halunnut. Olihan se nyt jo mun jatkuvaan vittuiluuni tottunut. Itsekin teki toiseen suuntaan aivan samaa.

Ellei se sitten tehnyt tuota tarkoituksella saadakseen mut lepyttelemään sitä. Jotain sellaista mitä Joonakselta olisi hyvin voinut odottaa. Toisaalta mun olis tehnyt mieli hieman kiusata sitä mutta en mä olis jaksanut nyt lähteä mukaan mihinkään mind gameen.

"Mutta musta se on vaan sulosta" kuiskasin sen korvaan, ahtautuessani miestä lähemmäs.

Painoin käteni hellästi sen kyljelle ja kumarruin suukottamaan sen poskea. Mä olin liian läheisyydenkipeä hypätäkseni mukaan mihinkään Joonaksen kiukuttelunurkkaukseen. Kyllä mä sen sieltä pois sain, koska vaan halusin.

Se laittoi kädet puuskaan eikä reagoinut mun huomionosoituksiini millään tapaa. Mahtoiko joku olla kenties hieman lapsellinen? Sen kasvoilta näki ettei se voinut vastustaa tätä kovin kauaa. Jos sen ylpeys olisi antanut periksi, se olisi kaivautunut jo peittojen sekaan ja vetänyt mut mukaansa halailemaan ja pussailemaan.

"Sä oot sitten ihana kun yrität esittää mulle vihaista" sanoin hymyillen.

Liu'utin toisen käteni sen selälle ja toisen pidin tukevasti kyljellä, valmiina iskemään. Siirsin huuleni sen poskelta hieman alemmas ja aloin painella pikkupusuja pitkin sen kaulaa. Sitä se ei pystynyt enää vastustamaan. En mä niin olettanutkaan...

Se kääntyi mun alla niin että mä istuin nyt sen lantion päällä ja katsoin toista hymyillen. Se oli edelleen vakava ja selvästi käärmeissään muttei kuitenkaan enää haistatellut. Edistystä sentään...

"Jatka" se käski.

Mä en ollut ihan varma tarkoittiko se tässä kohtaa nyt kaulansa nuolemista vai kohteliaisuuksien latelemista. Todistetusti multa sujui kumpikin. Ehkä mä yrittäisin ensin puheella ja jos se ei tuottanut toivottua tulosta, siirtyisin sitten sanoista tekoihin.

"Oot söpö kun kilahdat pikkujutuista. Siks kai mä pelkäsin tuota pyykkiepisodiakin" totesin hartioitani kohauttaen. Se sai viekkaan hymyn ilmestymään Joonaksen huulille. Se sitten tykkäsi kuulla olevansa pelottava. Vaikka ei se oikeasti ollut. Mutta saihan niin aina uskotella.

"Ja se että otat asiat niin tosissaan, todistaa vaan miten paljon sä välität" huomautin.

Laskin käteni hellästi sen poskelle ja silitin sen pehmeää ihoa. Se sai tuon hymyilemään ja huokaisemaan huvittuneena. Kyllä se tiesi itsekin olevansa ihana. Sen vain oli välillä saatava kuulla se. Ja mieluiten vittuilun kautta..

"Anteeks että mä pilkkasin sun lemppari hahmoa" sanoin huulet mutrussa.

Se sai Joonaksen nauramaan ja lopulta vetämään mut syliinsä. Se kietoi kätensä mun ympärille ja tuhahti huvittuneena. Mä sain kylmiä väreitä sen nenän liikkuessa ihollani kun se haisteli mun kaulaa. Se kutitti mutta en mä voinut tehdä asialle mitään. Okei tarkennetaan hieman... mä en halunnut tehdä asialle mitään.

"Sä tuoksut ihan helvetin hyvältä" se huokaisi.

En mä osannut sanoa tuohon juuta enkä jaata. Pääasia että Joonas tykkäsi. Kyllä mä olin pistänyt merkille että se kävi mun tuoksujeni kimppuun aina kun silmä vältti. Tottahan mä sen haistoin. Eipä ihme että mun viime kuussa ostamani 007-tuoksu oli haihtunut yllättävän nopeaan...

Mies nosti kasvonsa mun omien tasolle ja hymyili. Sama hymy peilautui varmasti ennätysvauhdissa myös mun huulilta. Sellainen vaikutus Joonaksella vain oli. Ja se oli kieltämättä aika ihanaa.

Tuo painoi punertavat huulensa hellästi mun omille ja sulki silmänsä. Mikä siinä olikin et aina suudellessa silmät painui kiinni.. jokin automaattinen reaktio. Olishan se nyt näyttänyt aivan helvetin tyhmältä jos silmiä olis pitänyt auki.. ei multa ainakaan onnistunut. Kai se oli vähän sama seksin suhteen... jokin automaatio vaan sai sen aikaan. Tai niin ainakin Joonaksella oli.. sillä oli silmät kiinni aina lähes poikkeuksetta kun me oltiin sängyssä. Ja musta se oli suloista.. kai se viesti vain siitä miten se nautti.. tai sitten vaihtoehtoisesti se oli jo niin kyllästynyt katselemaan mua että piti mieluummin silmiään kiinni.

"Mä rakastan sua" se sanoi katsoessaan mua hymyillen syvälle silmiin.

Mä en tiedä oliko se miehen sanat vai tuo katse mutta jokin sai perhoset pyörimään ympyrää mun vatsassa. Mä hymyilin ja painoin pääni sen rinnalle. Vedin sen tuoksua keuhkoihini ja huokaisin hiljaa. Ei sun olisi tarvinnut mun tuoksuja pölliä... niin hyvältä se tuoksui itsekin.

"Ja mä rakastan sua" vastasin upottaen kasvoni sen paitaan.

"Ihan hirmu paljon" jatkoin hiljaa.

En mä jaksanut kiukutella sille siitä miten se aina varasti mun tavaroita. Se oli vain söpöä miten se koki myös mun tavaroiden olevan sen omia ja toisinpäin. Hyvänä esimerkkinä mun paidat.. jos mä vain olin huolimattomasti jättänyt johonkin näkyville hupparini tai t-paitani niin johan oli Joonas jo käynyt varkaissa. Minuutin päästä tuosta löydöstä kyseinen vaatekappale oli jo sen päällä... eikä mulla ollut sen jälkeen enää mitään mahdollisuuksia saada sitä takaisin. Onneksi meiltä tuli säännöllisin väliajoin uutta merchiä... 

***

Best thing first! Onnitelkaa mua, mä herranjumala selvisin hengissä ekalta zumba-tunnilta NELJÄÄN KUUKAUTEEN!! Oon ollu niin jumissa töissä koko kesän et en oo ehtiny käydä tunneilla ja nyt vihdoin.. en voi sanoo et ois menny niin kunniallisesti mut ainakaan en kuollu :)

Ja sitten kysymys :) Ei liity tähän stooriin mitenkään mutta mä vaan en osaa itse päättää niin saatte muodostaa aiheesta väittelyn keskenänne (: Halutaanko Oleksi-kirjan seuraavaan osaan smuttia vai ei? :) Tiedänpähän sitten miten sitä jatkan :)